sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Uusi vaihe

Hiukan etuajassa aloitettiin Vilin kanssa nyt se kokeilu, että pidetään kaksi välipäivää kortisoniannosten välillä.
Olin hyvin stressaantunut ne kaksi päivää, tarkkailin koko ajan Viliä ja pieninkin ele rapsutukseen päin tai nuolaisu tassuille sai minut jo suuren peljästyksen valtaan. Jännitin myös öitä, mitä Vili touhuilee yön hiljaisuudessa, valvooko ja rapsuttelee?

Kunnialla selvittiin niistä kahdesta lääkkeettömästä päivästä! Hieno juttu!
Vili oli nuo päivät sangen leikkisä, lelua toi jatkuvasti, tuntui oikein mukavalta nähdä oma koira pirteänä ja iloisena. Silloin tällöin raapi itseään ja oli nuollut tassuja yön aikana sen verran, että hiukan punertavat. Vasen korva likastuu edelleenkin ja silmät vuotavat myös hiukan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin asiat ovat aika hyvin juuri nyt.

Jos tarkkaan mietin, niin eihän ne asiat hyvin ole. Toki voisivat huonomminkin olla. Ei ole normaalia, että koiran silmät vuotavat, korva likastuu, tassut punoittavat ja saa lääkettä kolmen päivän välein. Huoh.

Tänään Vili sai ½ tablettia kortisonia ja sitten ovat ne kaksi välipäivää. Pelottaa kyllä. Toivoen parasta, peläten pahinta.

Pieni pelko vaanii, että tuo kana ei ole se paras mahdollinen proteiinin lähde. Ehkä pitäisi siirtyä Poro-Mixiin.

Poro-Mix: Tattaripuuro + poron maksa (kypsennetty),
poron lihaluujauheliha, poron jauheliha, lehtisalaatti, jäävuorisalaatti,
kurkku ja pellavansiemenöljy. Tuote sopii yleensä eliminaatiodiettiin ja allergisille koirille.


Kunpa tietäisin, kuinka kauan tätä eliminaatiodieettiä pitää kokeilla! Jossain on maininta, että pari-kolme viikkoa, jossain muualla taas suositellaan 2-3 kuukautta.
Kunpa ymmärtäisin paremmin tuon kortisonin vaikutuksen! Pitäisi kai aloittaa eläinlääketieteenopinnot....
Kunpa ymmärtäisin allergiaa ja atopiaa paremmin!

Ei kommentteja: