Sivut

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Eläinrakkautta?

Niin, eläinrakkautta, hempeilyä, hentomielisyyttä, tunteilua vai joku muu mielen tasapainon oikku? Kuitenkin minua, 100% kaupunkilaista, häiritsee moni eläimiin liittyvä seikka, joka ehkä tuntuu muista ihmisistä aivan luonnolliselta "noinhan on aina tehty"-periaatteella.
Itselläni ei ole siis minkäänlaista sidettä maalaiselämään, en tunne edes ainuttakaan sukulaista, joka olisi ollut  maalaistalon kasvatti. Ainoat yhteydet maaseudun eläimiin ovat lapsuusvuosiltani, jolloin olin kesälapsena Vehmaan Vinkkilässä. Silloin olen ollut kosketuksissa lehmiin, hevosiin, sikoihin ja kanoihin. En kuitenkaan kovin läheisesti, vaan oikeastaan voisin kiteyttää sen niin, että silloin olen nähnyt kaikki nuo mainitsemani eläimet livenä...
Muistikuvani mukaan läheisin kosketus oli isoon karjuun, joka asusti eräänlaisessa ahtaassa lautakopissa. Liekö ollut tyypillistä karjun pitoa se sellainen? No, joka tapauksessa keräsin ruohoa ja tungin itseni sen karjun vierelle ahtaaseen koppiin ja tarkoitukseni oli antaa ruohot sille sialle. Minua kuitenkin alettiin etsimään, kun  olin kadonnut näköpiiristä ja löysivät minut makaamasta sen ison karjun viereltä. Kaikki aikuiset olivat kauhuissaan, että olin ryöminyt sen vihaisen karjun koppiin, olisi kuulemma voinut käydä huonostikin. Ruohot jäivät antamatta silloin.

Oliko tämä alku lämpöisen suhteen syntymiselle sikoihin, jota koen yhä vieläkin? Tykkään sioista, ne ovat yhtä älykkäitä kuin koirat, kiintyvät omiin ihmisiinsä ja oppivat koiran tavoin tuntemaan nimensä ja tekemään pikkutemppuja. Ne myöskin protestoivat äänekkäästi teuraalle joutuessaan, olen nimittäin joutunut nuorena tyttönä asumaan (Saksassa) lihakauppiaan naapurina, joka myös teurasti itse eläimensä. Monet muutkin kotieläimet ovat älykkäämpiä kuin maineensa. Siat ovat ihmiselle jostain syystä hyvin läheisiä ja tärkeitä, mm. niiden sydämen voi siirtää ihmiseen ja sian haimasta saadaan myös diabeetikoille elintärkeää insuliinia.

Olen poiminut muutamia itseäni suuresti ahdistavia eläintenpitotapoja. Sama pätee moniin muihinkin eläimiin, vaikka olenkin ottanut vain eräitä esimerkiksi. Näiden seikkojen takia en halua katsella teeveestä edes Maajussin morsiamen etsintää, kun aina törmään näihin epäkohtiin. Mieluisimpia minulle ovat ne ainoastaan maata viljelevät maajussit...


Siat

Minusta on kauheaa, että (isoissa) sikaloissa pidetään sikoja, älykkäitä eläimiä, jatkuvasti sisätiloissa ahtaasti, vailla mahdollisuutta toteuttaa luontaista käyttäytymistä. Tanskassa Jyllannissa näin ihania sikatiloja, joista otin kuviakin, joskin tietokoneongelmien takia en löydä niitä, mutta tässä yksi samankaltainen.





Lehmät



Täysin käsittämätöntä on myös tuo vasikan erottaminen emästään heti syntymän jälkeen eri karsinaan. Yksin. Maitonsa vasikkariepu saa tuttipullosta, vaikka luonto on asian täysin toisin suunnitellut. Lehmällä on myös emon vaistot, sillä on tarve huolehtia vasikastaan ja nuolla sitä ja opettaa sille lehmäntapoja. Samoin vasikka kaikkien poikasten tavoin tarvitsee emonsa hoivaa ja suojaa.





Kanat

En haluaisi olla kanakaan, mutta en haluaisi kanallekaan nykyisiä kananoltavia jossain suurkanalassa.




Varsinainen kanojen helvetti on tuo häkkikanala eikä ns. lattiakanala paljon armollisempi ole



Hevoset



En ole koskaan ratsastanut enkä ole mitenkään hurahtanut hevosiin. Kuitenkin tekee pahaa, kun hepat seisovat tallissa, jokainen omassa loosissaan. Odottavat, että joku tulee ratsastustunnille. Pääsevät hiukan jaloittelemaan ja sitten takaisin pilttuuseen. Seisomaan yksinään. Odottamaan.


Hevonen on laumaeläin. Se tarvitsee tilaa juoksemiseen ja toisten hevosten seuraa.



Eläintarhat

Eläintarhat ovat mielestäni myös pannaan julistettavia. Joillekin eläimille se saattaa olla kaikessa kauneudessaan ja luonnollisen ympäristön jäljittelyssään jotenkin sopiva, kuten aaseille, seeproille yms. Sen sijaan kaikki eksoottiset, eri ilmanalan eläimet sekä kaikki pedot kuuluvat luontoon, vapauteen. Muistan kouluvuosiltani ne ahdistuneet sudet Korkeasaaressa, jotka juoksivat verkkoaitaa pitkin edestakaisin, jatkuvasti ja loputtomiin. Vapaudenkaipuu loisti susien silmistä, vaikka niiden alue oli ihmissilmin mitattuna isohko.



Surullista on myös se vierailijoiden haaliminen keväisten eläinpoikasten avulla. Näiden suloisten vetonaulojen kasvettua poikasiän ohi niille ei ole enää "käyttöä", ei siis tilaa eikä tarvetta, ja jos mikään toinen eläintarha ei ole niistä kiinnostunut,  ne vähin äänin päästetään hengiltä. 


Sirkus

Suomessa on onneksi olemassa laki, joka rajoittaa eläinten käyttöä sirkuksissa. Ainakaan kissapetoja ja elefantteja ei Suomessa saa käyttää kansan huvittamiseen. Siitä huolimatta vielä moni eläin joutuu elämänpituiseen kärsimykseen kiertävän sirkuksen ahtaissa olosuhteissa vailla minkäänlaista lajityypillistä elämää. Ainoastaan koirat sopivat sirkuseläimiksi, ne ovat ihmisen seuralaisia luonnostaan, ja moni koira tekee temppuja mielellään. Toki ihmismieli on ahnas ja saattaa teettää koirilla aivan liian vaativia taidonnäytteitä, kansa kun haluaa sirkushuveja...



Koe-eläimet, turkistarhat, härkätaistelut... huoh

Puhumatta paras.


Lemmikit

Itselläni on ollut hamstereita, marsuja ja undulaatteja. Olen kyllä kokenut ristiriitaa niiden pitämisessä. Kaikilla oli mahdollisimman isot ja tilavat häkit, mutta eihän ne mitenkään vastaa luonnon olosuhteita. Marsujeni koin olevan "onnellisia", mutta hamsterit aiheuttivat paljon omantunnonpistoksia ja ahdistustakin. Vaikka niillä oli jokaisella mahdollisimman suuri häkki ja annoin niille myös mahdollisuuden vapaaseen jaloitteluun, niin aina ne menivät johonkin nurkkaan nakertamaan ulospääsyä. Siitäkin huolimatta, että neliöitä oli ihan tarpeeksi hamsterin juoksennella. Hamsteri olisi vain vapaassa luonnossa, missä ei seinät tule vastaan, oma itsensä.



Undulaatti kuuluu Australiaan, parvessa lentämään... Tässä hieno kuva undulaateista juomassa vettä, siellä jossain, Australiassa.


Koirat sensijaan kuuluvat ihmisen elämään, ne hakeutuvat omaehtoisesti ihmisten läheisyyteen, niiden kanssa yhteiselo on luonnikasta ja parhaimmillaan antoisaa molemmin puolin.

Valitettavasti koirankaan elämä ei ole läheskään aina auvoista. Ihminen, luomakunnan kruunu, tuottaa jalostamalla tahallaan, siis tarkoituksella, koiria, jotka tulevat kärsimään koko elämänsä ajan. Esimerkkinä vaikkapa tämä lyhyt lainaus eräältä foorumilta  "erittäin lyhyt kuono ja silmät ei millään tahdo mahtua olemaan silmäkuopassa". Kysynpä, eikö jalostaminen tarkoita jotain hyvää, parempaa ja miksi kukaan ostaa itselleen tahallaan sairaaksi tehtyä koiraa? Eikö ihminen ymmärrä eläimen kärsimystä? Niin, ja tämä oli vain yksi monista koiraan kohdistuvista epäkohdista (ihan liian lievä sana tähän, mutta en keksinyt parempaakaan).
--------------
Tässä oli lyhyt väläys eläimistä, olosuhteista ja siitä, mikä itseäni surettaa. En halunnut paneutua enempää aiheeseen, koska se on niin ahdistavaa ja täynnä tuskaa ja kärsimystä. Kunhan hiukan pintaa raapaisin.
Totta, on pahempiakin eläinrääkkäyksen muotoja. Silti ei pidä hyväksyä näitä "vähäisempiäkään", kaikenlainen kärsimyksen tuottaminen elävälle olennolle on tuomittavaa!


9 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Moni täysihoitotallissaan hevostaan seisottava ihminenhän määrittelee itsensä ehdottomasti eläinrakkaaksi, kertoo vastustavansa tehotuotantoa, häkkikanaloita ja turkistarhausta.

Eikä silti tule ajatelleeksi, että omistaa itse eläimen, joka on luotu liikkumaan vaihtelevassa maastossa vaihtelevaan tahtiin ja syömään ruohoa pisin päivää - ja siellä se seisoo karsinassa, on ulkona parhaimmillaankin 7-8h päivässä ja saa ruokaa eteen pahimmillaan 3 kertaa päivässä.

Mun on hyvä paasata, meiän ponit on olleet pihatossa, heinää 24/7 nenän edessä. Täysihoitotalliin en hevosta edes veisi.

Arttu kirjoitti...

Olen kanssasi niin samaa mieltä, että en löydä lisättäviä sanoja.

creek kirjoitti...

Huoh, tuollaista "eläinrakkautta" on loputtomasti.. :(

Minäkään en uskalla liian syvälle ajatella näitä asioita, tulisin hulluksi.

Syön lihaa ja kananmunia. Mutta täytyy myöntää että esim. telkkarin/uutisoinnin ansiosta kun on törmännyt siihen todellisuuteen millaisista oloista se ape siihen lautaselle on tullu, välissä puistattaa väkisinkin.
Kananmunia sentään nykyään katson sen verran, että ostan vapaan kanan munia. Edes jotain..

Liftari kirjoitti...

Ahdistavaa, mutta hienoa kirjoittaa tästä aiheesta. Koen paljon samaa kuin sinä. En kestä näitä eläimiin kohdistuvia juttuja, joita ihminen suuressa omahyväisyydessään tekee. turkistalous on yksi pahimmisata, koska siinä ei mitenkään minusta asiaa pysty perustelemaan edes järjellä. Se on riistoa pahimmillaan.
Eikä huonoa eläimen pitoa pysty perustelemaan millään, niin se on. Eläintarhat suvaitsen, silloin kun ne on tehty eläimen hyvinvointi pääasiana, kun eläimillä on tilaa ja luontoa muistuttavat olosuhteet. Tällaiset eläintarhat, joita on liian harvassa, tekevät arvokasta työtä uhanalaisten lajien säilymiseksi, kun me ihmiset pönttöydessämme olemme niitä hävittämässä.
Sirkuksessa olen käynyt lapsena itsekin ja ihaillut osaavia eläimiä. En menisi enää katsomaan noita norsuja tai leijonia, joiden paikka ei tosiaan ole siellä.
mietin monesti sitä, miksi ihmisen on niin vaikeaa rakastaa yhtä avoimesti kuin eläin, osoittaa sitä kiintymystä vaatimatta mitään. Miksi niin harvoin tajuamme mitä on pyyteetön rakkaus? Kasvamista meillä ihmisillä on vielä vaikka kuinka. Siihen kyllä auttaa sekin, että näitä vaikeita ja ahdistavia asioita ei vaieta kuoliaiksi vaan ne otetaan esille ja niistä puhutaan. Blogeja luetaan nykyisin paljon, kun on tätä sosiaalista mediaa. On hyvä että täälläkin otetaan esille nämä ahdistavatkin asiat ja niistä puhutaan.
Kiitos HooPee tästä bloggauksesta.

kirsti-täti kirjoitti...

No koirat sen sijaan nauttii elämästään kerrostalokämpässä isäntäpariskunnan kanssa. Ulkoilutusta aamulla ja illalla, paitsi milloin baanalla venähtää pitkäks. Asuin aikanaan 30 m2 yksiössä ja yläkerran pariskunnalla oli kaksi shäferiä. Ne edes on jääneet pois muodista.

Anonyymi kirjoitti...

Puhut aivan totta, mutta et voi yleistää että kaikki tekisivät niin. Ja täytyy muistaa että eläimet ovat myös yksilöitä aivan kuten ihmisetkin eikä näinollen asioita niiden kohdalla voi AINA yleistää-kaikki eivät aina tarvitse luontoa tai lajikumppania ja ovat onnellisia, toiset tarvitsevat ja ovat yksin onnettomia. Toinen marsu kaipaa auringonvaloa-toinen inhoaa sitä. Ymmärrän pointtisi, mutta ymmärrätkö sinä minun? ~Emma

Hanne kirjoitti...

Ymmärrän toki sinua. Minäkin näin asiat vain yhdestä perspektiivistä eli siitä omastani. Ja se tosiaan on suppea ja rajallinen.
Me ihmiset olemme yksilöitä ja samoin jokainen eläin on persoonallinen omalla tavallaan. Yleisesti ottaen en yleistä asioita enkä suhtaudu fanaattisesti mihinkään.
Joten tämä postaus oli näkökulma eli se mitä pienestä ikkunastani näkyy. :)

Anonyymi kirjoitti...

Äsköseen lisään vielä että minulla on yksi mielipide:Eläimet eivät kuulu kaupunkiin (jos niitä ei pidä hyvin) esim. täälläkin maalla meillä kaikki onnellisina hyvin ja luonnonmukaisesti pidettynä-kanit, koirat, hevoset, kanat, marsut ja kissat. Sen ymmärrän jos joku ottaa hamsterin tai akvaarion-mutta välillä kun näkee vaikka koiran tuolla kaupungissa kun ihmiset niitä vetää perässään eikä anna edes jäädä tutkimaan luontoa.. tietysti kaupunkiin voi ottaa jonkin lemmikin jos siitä ei vaan tunnu siltä että se eläisi kaupungissa ja on onnellinen-harvat kaupunki lemmikit ovat nimittäin onnellisempia kaupungissa kuin maalla,(toiset tietenkin eivät pysty elämään maalla kun ne on kaupungissa tottunut tyhjään hiljaiseen taloon yms.)mutta olen todella iloinen jos joku on. Eläimet sopeutuu mutta kannattaa jokaisen miettiä mikä niille on parhaaksi. Anteeks jos tää tuntu vähä terroristi hyökkäykseltä mutta kun innostun niin... ~Emma

Hanne kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä, että koira on parhaimmillaan maaseudulla hyvässä perheessä. Asuin lapinkoirani kanssa aikoinaan pikkukaupungissa lähellä luontoa ja koirani ollessa 3 vuotias muutin maalle, kauas sivilisaatiosta. Siellä näin, kuinka koirani puhkesi kukkaan, vaikka luulin, että se pikkukaupungissa asuminen jo olisi ollut huippuhyvä ympäristö koiralle!
Hiukan samasta asiasta mainitsin täällä kirja-arvostelussanikin.
http://prange.blogspot.de/2015/07/koirakirjoja-osa-ii.html

Luulen, että moni ihminen ei osaa ajatella eläimen parasta, vaan vain omaa parastaan, omaa tarvettaan.

Emma, "hyökkää" ihan rauhassa vaan, tunnen tuon tunteen, kun pääsee oikein vauhtiin jonkin asian tiimoilta...