Se ainakin on onnistunut, jihhuu! Kortisonin lopettaminen on vielä suuri kysymysmerkki?
Olen todella äimistynyt, että Vili on pärjännyt puolta vähemmällä kortisoniannoksella loistavasti. Se on myös suurena lohtuna siinä tapauksessa, että se lopettaminen ei sittenkään onnistu. Tiedän nyt ainakin sen, että Vili voi pärjätä puolta vähemmällä eikä edes rapsuttele. WAU.
Viimeisen ? kortisoniannoksensa 1,25 mg Vili on saanut maanantaina, 7. maaliskuuta. Nyt on menossa vasta 4. päivä ilman. Olen itse täydessä paniikissa, jännittää ihan kauhean paljon, miten tästä eteenpäin. Yhteenveto
Ollapa mies, niin en pohtisi ja pelkäisi ihan kaikkea. Miehillä asiat sujuvat jotenkin ihailtavan suoraan (putkiaivot?) ja ongelmitta, yksinkertaisesti. Mokomat pääsevät todella helpolla verrattuna meihin naisiin (tippaleipäaivot?). Meillä jää aina ajatusten ja tunnetilojen rippeitä joihinkin aivojen "tippaleipäkiemuroihin", joissa ne elävät ihan omaa elämäänsä. Vitsit vitsinä, en siltikään haluaisi olla mies...
Vili raapii ja kirputtaa itseään satunnaisesti. Tänään enemmän kuin eilen. Sydän melkein pysähtyy, jos satun sellaista näkemään! Tilanne on kuitenkin toistaiseksi täysin hallinnassa, mutta jo huomenna voi kaikki olla toisin. Se on niin usein jo nähty, että mikään ei ole epävarmempaa kuin varma ja sama toisinpäin.
Toivoa täytyy myös, että Vilin lisämunuainen ei ole surkastunut ( = Addisonin tauti ), vaan toimii normaalisti.
Vili nukkuu yönsä hyvin, vatsavaivoja ei ilmeisesti enää ole. Ruokahalu on kadoksissa, ollut jo useamman viikon. Taas kerran tulee todistetuksi, että kokkitaitoni ovat olemattomat, kun ei edes koiralle kelpaa. Gourmet-keittokirjassani ei nyt vaan ole valitettavasti mitään muuta kuin lammas-heppareseptejä. Hengissä Vili kyllä on, edes sen verran käy närppimässä ruokakupilla.
Kuinka paljon rapsuttelee normaali, terve koira? Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä. Toki ovat aikaisemmat koirani joskus itseään rapsutelleet, mutta mitään ei ole mieleeni jäänyt. Nyt rapsuttelu on saanut sellaisen erityisaseman, että se laukaisee minussa välittömästi paniikinomaisen hätätilan, heti herää se valtava kauhukuva sietämättömistä kutinoista ja kärsivästä koirasta (ja emännästä).
Kevät on tulossa, ainakin kalenterin ja sään mukaan. Kurakeliä piisaa ja Vilin tassuja ja vatsanalustaa saa olla suihkuttamassa joka ulkoilun jälkeen. En käytä siinä mitään pesuaineita, pelkkää vettä vain.
Tulisi nyt vaan pian kuivat kelit...
2 kommenttia:
Kaikki koirat rapsuttelevat itseään jonkun verran. Mikä se jonkun verran on, ei ole minulle vielä selvinnyt. Ymmärrän paniikkisi oikeen hyvin. Minä puolestani taas kyttään Essin ihon väriä. Vähäinenkin punoitus laukaisee minusa kyttäysoperaation vailla vertaa. Koiraparalla voi olla yksinkertaisesti vain lämmin, ei sen kummempaa. Vaan allergisen koiran kanssa on elämä yhtä kyttäyskeikkaa ja intuition kuuntelua. Joten pelko pois Roosmarii, ei auta kuin sopeutua ja iloita jokaisesta kortisoonittomasta päivästä. Koira syö kun sillä on nälkä. Jos muuten näyttää voivan ihan hyvin ja lenkkeilee, leikkii niin ihan on kunnossa oleva koiruli. Jotkut ovat vaan nirsompia kuin toiset. Johannan Tiuku pitää välillä oikeita show-esityksiä siitä mikä kelpaa mikä ei. Ja miten ne pitäisi arvon rinsessalle tarjoilla jne jne. Ja hyvin tuo voi vaikkei ole lähdetty mukaan niihin oikkuihin ollenkaan. Ja likka syö sitten kun on nälkä.
Kyllä tämä hyvin menee HooPee. Olet nyt jo saavuttanut paljon. Iloitse siitä ja relax. Koirat on koko petoja vaistoamaan mielialoja. Ja voivat stressaantua niistäkin. Ja stressi taas kiihottaa kroppaa jonka ylitila taas laukoo allergioita. Valmis ympyrä. On pakko kasvattaa tässä samalla itseäänkin.
Mustarastaat laula niin komeasti, että pakko on keväänkin tulla. Lisää aurinkoa ja lisää voimaa, siitä se taas lähtee. Se elinvoima.
Voi kiitos Maija, kauniista sanoistasi ja kannustuksesta. Taas kerran.
Sinä se osaat, jos kuka, paapoa ihmisiä (ja koiria)...
Lähetä kommentti