Sellaista se elämä on. Pari askelta eteenpäin, yksi taakse jne. Olisikin elämä googlettamalla selvää, vastaus tulisi asiaan kuin asiaan, kuten ennenvanhaan sanottiin, apteekin hyllyltä. Helppoa olisi, vaan olisiko se sittenkään antoisaa?
Tuossa mietiskelin tuota barffausta ja sitä, että miksi niissä ruuissa täytyy olla niin valtavasti kasviksia. Eihän se mielestäni vastaa koiran luonnonmukaista ravintoa. Jos villikoira syö jäniksen ja samalla sen mahalaukun sisällön, niin ei se prosenteissa kovin suurta osuutta ole siitä jäniksestä. Ihmettelen myös, että kasviksena käytetään kurkkuja ja salaatteja, nehän sisältävät nitriittiä, vettä eikä juurikaan ravinteita. Minulta on varmaan jokin osa barffista jäänyt ymmärtämättä.
Nyt on Vilille ollut tarjolla voimamixiä, ei kelpaa... Viimeiset miximarkkinat on nyt menossa, ei mahda mitään. Vili on pitänyt taas pari paastopäivää, se on merkillinen koira, sille tulee aina välillä näitä syömättömyyspäiviä ja sitten syödään taas kuin viimeistä päivää.
Ruokavalio on vielä aika sekava. Aloitan nyt kai sitten hevosdieetin, siitä on onneksi monenlaista lihaa saatavilla. Toivon sen avulla voivani nollata Vilin nykyisen tilanteen. Vili on nyt minun tyhmyyteni takia saanut nautaa, sikaa, kanaa ja vehnää, joku tai useampikin niistä on aiheuttanut Vilille allergisen reaktion lisääntymisen. Tilanne ei ole vieläkään rauhoittunut ja kortisonia menee enemmän. Etutassut ovat edelleenkin jyrsimisen kohteina ja lisäksi Vili kirputtaa molemmin puolin kylkiään.
Voi minua onnetonta! Voi Vili-parkaa!
Nyt olisin tyytyväinen kahteen kortisonittomaan välipäivään ja Vilin vähäisiin rapsuihin. Silloin kun oli noin, niin halusin enemmän. Tässä sitä nyt ollaan. Oppia ikä kaikki. Pysyisi vaan mielessä kaikki, mitä olen oppinut.
Jostain luin, että raa'an lihan proteiinit muuttuvat, jos liha kypsennetään. On mahdollista, että esim. kypsälle naudanlihalle allergisoitunut koira voi huoletta syödä raakaa naudanlihaa. Kokeilemisen arvoinen asia.
Vilin ruokavalio on nyt tällä hetkellä valitettavasti seuraavanlainen:
- raakoja kanankauloja päivittäin. En enää uskalla antaa niitä kokonaisina, ettei nielaise niitä sellaisenaan, vaan olen pilkkonut puutarhasaksilla ne pieniksi paloiksi
- hevosjauhelihapihvi, puoliraaka
- NEUP ja NEUn AK
- herkkuna saksanhirvenkäristyslihapaloja
sekä Tehobaktia hiukan, kreikanhernevalkosipulipilleri kerran päivässä, Nutrolin ravintoöljyä loraus ruuan joukkoon
Muutosta siihen tulee, kunhan Vauhti-Raksu kaasuttelee tännepäin.
Olen kaivanut esiin niin kirjahyllystäni kuin myös muistini sopukoista tietoja homeopatiasta. Löysin mm. pienen kirjasen Tea-Tree'n käytöstä. Sen laimennusohje tassukylvylle on 5 tippaa pesuvadilliseen tai 10-15 tippaa ämpärilliseen vettä. Todella vähän! No, sehän olisi myrkyllistä, jos koira pääsisi sitä tassuistaan nuolemaan. Laskin, että litraan vettä tarvitaan vain 1-2 tippaa tee-tree'tä. Tänään illalla tehdään ensimmäinen tassupesu, toivottavasti positiivisin tuloksin!
Elokuu on sujunut mattoja pesten. Onpa sitten puhdasta Vili-koiran tassuille. Olen satsannut mattojen erityisen hyvään huuhteluun, että ei vaan jää mitään pesuainejäämiä niihin.
PS. Lisätty "Vastauksia".