Sivut

perjantai 11. toukokuuta 2012

Äitienpäivä

 Agricolan merkkivuoden kunniaksi vuonna 2007 järjestetyssä kilpailussa suomenkielen kauneimmaksi sanaksi valittiin vanha tuttu ”äiti”. 



Äiti on biologinen tai sosiaalinen naaraspuolinen jälkeläistensä vanhempi. Äidiksi kutsutaan usein myös naista, joka ei ole lapsen biologinen vanhempi, mikäli hän käyttäytyy lapselle äidinomaisesti – jos äidin ja lapsen välillä on äiti–lapsisuhteelle ominainen kiintymys. Useimmiten tällaisia äitejä ovat adoptioäidit tai äitipuolet (biologisen isän vaimo). 
Suomenkielessä äidin alkuperäinen nimitys oli emo
Näin kertoo Wikipedia.




Äitienpäivään suhtaudun epätyypillisellä tavalla. En nimittäin tykkää äitienpäivän vietosta. 



Lapsena se oli aivan erikoisen ihana päivä, sai hakea valkovuokkoja ulkoa ja antaa itsetehdyn kortin äidille. Lapselle oma äiti on koko lapsenmaailman keskus, äiti on kaunis, äiti on paras, äiti on kiltti, äiti on kaikki. Uskon, että näin on kaikkien lasten mielestä, oma rakas äiti, ja siksi lasten pitääkin saada juhlistaa äitiään.

Aikuisena ja itse äitinä en siis halua mitenkään erityisemmin viettää virallista äitienpäivää. En halua itseäni enkä muitakaan äitejä nostettavan korokkeelle, aivan kuin he olisivat tehneet jotain poikkeavan ansioitunutta. Äitihän huolehtii lapsistaan luonnostaan lankeavana tehtävänä, ei se ole mielestäni mikään merkittävä ansio. Itsestään selvä asia. Eikä äiti uhraudu, äiti vain yksinkertaisesti rakastaa lapsiaan ja tekisi mitä tahansa heidän tähtensä. Ei se ole mikään sankariteko, vaan luonnon laki. Itsestään selvä asia. Äidinrakkaus. Äidin rakkaus. Jokainen äiti yrittää oman parhaansa äitinä olemisessa.

Entä nämä äidit, jotka oikein virallisesti palkitaan "hyvinä äiteinä"? Ovatko he jotenkin parempia kuin muut äidit? Onko 10 lapsen äiti "parempi" kuin yhden lapsen äiti? Onko kukaan näistä palkituista äideistä tehnyt jotain, mitä muut äidit eivät tekisi? Olenko minä tai sinä huonompi äiti kuin virallisesti ansiomerkillä kunnioitettu äiti?

Äidin "pakollinen" arvostaminen yhtenä päivänä vuodessa on mielestäni teennäistä. Äitienpäivä on joka päivä. Äiti on äiti joka päivä, ikuisesti. Itse olen vasta aikuisena tajunnut, kuinka paljon oma äitini on tehnyt eteeni "uhrauksia", olen kaikesta syvästi kiitollinen, mutta siitä huolimatta minunkin äitini on tehnyt vain sen, mitä äidin kuuluukin tehdä ja minkä äidit tekevät ilomielin. Minun osani on siis olla "vain" omasta äidistäni hyvin kiitollinen. Niin toivon omien lapsienikin olevan sisimmässään äidistään kiitollisia, se riittää minulle "kunnianosoitukseksi".

Lisäksi lippu salkoon, siitä tykkään!




- Jokaisella meistä on vaikutus lapsen elämään. -

 Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, ei vain tänään, vaan kaikkina päivinä!


*******


6 kommenttia:

Laura ja Mauri kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu. Oma äitini jätti minut ja siskoni meidän ollessa 6- ja 4-vuotiaita, ja perusti uuden perheen muualla. Isä on toimittanut meille siis aina molempien vanhempien virkaa. Tämän "äitienpäiväpakon" vuoksi koulussa piti aina askarrella pakollinen äitienpäiväkortti, se tuntui todella vaikealta minulle aina, kunneks keksin muotoilla tekstit niin että saatoin antaa kortin aina sitten isälleni. Kunnia sille kenelle kunnia kuuluu :-) Hyvää äitienpäivää siitä huolimatta!

Hanne kirjoitti...

Voi, muistan hyvin omalta alakouluajaltani ne pari lasta, joilla ei syystä tai toisesta ollut äitiä. Se kortinteko oli suuri juttu ja silloin ei huomioitu isän kanssa kasvaneita. Siinä ne lapset sitten väsäsivät korttia mummolle tai tädille ja kaikki muut olivat niin tohkeissaan omista äideistään.
Minulla ei ole kokemusta ns. "huonoista" äideistä, joten oma näkökulmani on suppea. Tiedän toki, että sellaisia on olemassa, oli heidän syynään sitten sairaus, tunnekylmyys, persoonallisuuden häiriö, alkoholi tms. Sellaisissa tapauksissa on ensiarvoisen tärkeää hyvä ja huolehtiva isä, äitipuoli tai mummo.
Kaikesta huolimatta, kaikilla meillä on äiti. Hyvää äitienpäivää!

Marja-Leena kirjoitti...

Ei äitejä todellakaan voi eikä pidäkään millekään jalustalle nostaa. Se pn ihan selvä. Toisaalta voihan sitä ihan vähän juhlistaa. Samalla tavalla kuin syntymäpäiviä tai jotain muita pieniä merkkipäiviä. Olkoon sitten isä tai äiti, tai tytär tai poika. Sisko tai veli, täti tai setä tai kaverit. Listaa voisi jatkaa pitkälle. Eihän ihmisellä ole juhlapäiviä koskaan liikaa. Eikä sitä aina jaksa arjen keskellä iloita ihan pikku asioista vaikka tietysti pitäisikin.

Hanne kirjoitti...

Jokaisella perheellä on omat perinteensä äitienpäivän vietossa ja niin se pitää ollakin. Me ihmiset olemme kuitenkin niin erilaisia, että jokaisen on löydettävä se oma tapa juhlistaa äitiä.
Itse olen noudattanut sitä tapaa, joka omalle äidilleni oli rakkain/tärkein ja luulen, että omat lapseni noudattavat samaa kaavaa minun suhteeni. Minun tapani on siis totaalisen erilainen kuin oman äitini... Eipä ainakaan omilla lapsillani ole paineita, vaikka unohtaisivat koko päivän. Onhan noita päiviä vuodessa silti vielä 364...

Anonyymi kirjoitti...

No mikä oli omalle äidillesi tärkein tapa? Ja sitten oma tapasi on täysin erilainen kuin hänen... ja me lapset noudatetaan samaa tapaa kuin äitisi.. ?? En ymmärtänyt yhtään mitään..? :D :D t. Marion

Hanne kirjoitti...

No tuli varmaan sekavasti sanottua.
Siis minun äidilleni oli tärkeää, että juuri äitienpäivänä otetaan yhteyttä, lähetetään kortti, käydään kylässä. Sitä siis kunnioitin ja tein niinkuin äitini toivoi.
Minulle taas ei ole tärkeää, milloin käydään tervehtimässä, ei sen tarvitse todellakaan olla juuri se äitienpäivä. Lapseni tietävät sen ja toimivat sen mukaisesti. Joskus yllättävät visiitillä juuri äitienpäivänä, joskus taas ei, meillä ei siis ole mitään järjestettyä eikä ennalta odotettavissa olevaa ohjelmaa äitienpäiväksi.
Minä siis noudatin oman äitini toivetta ja lapseni toteuttavat myös oman äitinsä toivetta. Toivottavasti tuli selkeästi sanottua...