keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Tutui ja viarai

eli suomeksi tuttuja ja vieraita. 

Vilin suhtautuminen muihin ihmisiin on melko miellyttävää. Iloisesti vastaanotetaan perhetutut, pahimmassa tapauksessa heidät käydään nylkyttämässä, mikä varmaan Vilin mielestä on se ylin ystävyyden osoitus. Vili tykkää nuuhkia kaikkia nenän seudulta, sen Vili suorittaa tarkkaan ja perusteellisesti, niin että Vilin viiksikarvat vaan kutittavat. En oikein tajua, miksi Vili nuuskii aina kaikki ulottuville osuvat kasvot juuri nenän kohdalta, mikähän juju siinä on? Tuon ensimmäisen kuvan tyttö on juuri Vilin nuuskukäsittelyssä. 

Tuntemattomat ovikelloa soittavat käydään lyhyesti nuuskaisemassa, sen enempää he eivät Viliä kiinnosta. Talonmiehelle ja asentajalle Vili suo täyden työrauhan, pentuna tosin hääräsi häiritsevästi osallistumassa hommiin, mutta ne ajat ovat onneksi ohi.
Vilin edeltäjä, lapinkoira Hessu, vastaanotti kaikki ihmiset, tutut ja vieraat, työntämällä heti ensimmäisenä kuononsa ihmisten jalkoväliin, varsinkin naispuolisten. Se oli kiusallista, mutta onneksi kastraatio poisti tämän(kin) ongelman Hessun elämästä.

Vili rakastaa lapsia, kaiken ikäisiä, pieniä ja suuria, tuttuja ja vieraita. En tiedä, onko se tyypillistä tälle rodulle vai onko se Vilin oma juttu. Kuvissa olevat lapsoset ovat lähiseudun lapsia, kukaan heistä ei ole meille "tuttu" sanan varsinaisessa merkityksessä, paitsi mitä ulkona tavataan.


Koirakavereitakin Vilillä piisaa. Joistakin on kuvia, monista taas ei. Osan kamuista Vili on perinyt edeltäjäkoiraltaan Hessulta. Jotta ei liikaa kiilloiteta Vilin kilpeä, niin on toki myönnettävä, että Vilillä on muutama inhokkikaverikin. Eräskin nuori musta koira, joka kovasti haluaisi olla Vilin kamu, herättää Vilissä pelkkää murinaa. Eivät koskaan ole päässeet alkua pidemmälle, kun Vili jo "suuttuu". 
Suuria koiria Vili välttelee. Ihan viisasta. Siinä on Vilin kokoinen koira heikoilla, jos vaikka tulisi riitaa tai jo pelkästään leikkiminen saattaisi aiheuttaa vammoja.

Tämä pikkusnautseri on uusi tuttavuus.
Tämä pieni kaunotar on Vilin uusin mielitietty.
Tämä miehen iässä oleva komea uros ei kovin lämpene Vilin näkemisestä,
mutta osaavat kumpikin sentään käyttäytyä...
Söpö pikkukoira on jo 14 vuotias pappa,
Vilin kaikkein paras poikakaveri. Hessulta peritty.
Tässä kuvassa vielä ystävyys kukki, nykyään tämä heimoveli ja Vili eivät voi sietää toisiaan.
Fiksuja tiibettiläisiä kun ovat, osaavat epäsovusta ja Vilin murinasta huolimatta ylväästi ohittaa toisensa.
Tässä Vilin tyttöystäviä oikein kaksin kappalein
Tämä nätti tyttö on Vilin sydänystävä.
Sopuisa pari tämäkin poikakaksikko
Betsi on Vilin maailman Marilyn
Lähistöllä asuu yksi Viliä pienempi tyttökoira, jonka nähdessään Vili saa vikkelään jalat alleen ja ei kun äkkiä pois. Se tyttö nimittäin kellistää Vilin alleen kuin pannukakun. Uroskoirahan alistuu nartun käsittelyssä, toisin kuin samaa sukupuolta olevien keskeisissä tohinoissa. Muutaman kerran Vili on kellistetty ja kyllä Vili näyttikin ansaan joutuneelta siinä maantasalla tyttökoiran otteessa ja nykyään Vili ei halua tietää enää mitään mokomasta koviksesta. 



2 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Oi kun käy vähän kateeksi teidän kaverien määrä. Täälläpäin on vain uroksia eikä yhdestäkään ole Ossin mielestä kaveriksi:( Terveisiä M-L ja Ossi

Liftari kirjoitti...

Kyl on sul hianoi kaverei. Mul on vähä sama juttu, ettem mää noist isoist ronteist välitä. Yks hevose kokone rottis, Arttu, tahtois ain tulla turha liki. Taita tykätä munst, mutku se on semmone jyrä. Tiuku meinas antaa sil köniin ja niil tuli sit riitaa. Onneks ei mittän tapahtunu.
Siit russelipoika Patesta mää tykkään tosi paljon. Ja aatteles, se on ihan mun näköne. Nii on ku peiliin kattois. Mee juastaan aina ympyrää yhres.
Voi ku äipälki ois joskus kamera mukan, et sais kuvii niist.
Tiäräks Vili mitä mää tekisi jos nuuskisit mun nenu? Saisit pusun !