*************
Itsenäisyyspäivän muistoja vuodelta 1998
Joka vuosi tänä päivänä muistuu mieleeni, että samainen päivä vuonna 1998 olisi voinut olla elämäni viimeinen itsenäisyyspäivä. Nyt on niin paljon aikaa kulunut tapahtuneesta, että sitä on jo helppo muistella.
Lähdin autolla koirieni kanssa sovitulle koirayhdistyksen metsälenkille Lemlahden kartanon maille ja ajoimme letkassa kaikki osallistujat. Sää oli vaikea, tuiskua ja tuulta. Eräässä kaarteessa menetin autoni hallinnan ja lensin tieltä suoraan merelle päin. Aika, jonka autoni oli ilmassa, tuntui pitkältä, vaikka kysymyksessä olivat vain pari sekuntia. Sen ilmalennon aikana ehdin nähdä tarkkaan vastarannalla olevan maalaistalon ja ehdin ajatella, että tämä on menoa nyt. Pisteenä iin päälle vielä pelkoni merta ja vettä kohtaan, joka puolestaan juontaa lapsuuden kokemuksista.
Kuin ihmeen kautta osasin kääntää rattia vasemmalle juuri oikealla hetkellä pyörien koskettaessa maata ja auto kaartui kaislikkoon. Rantaa sen paremmin tuntematta, en tiennyt, olinko rannalla vai vedesssä, kestääkö jää, vai vajoanko autoineen päivineen, uskallanko astua ulos... Vaihtoehdot olivat vähissä ja niin kömmin koirineni jäälle tai ehkä se oli jo rantaa, koska se kesti ja pääsimme takaisin tielle. Kaikki kolme olimme säilyneet rytäkästä ehjinä. Muutamat perässä ajaneet autot pysähtyivät, tie oli kapea eikä tilaa ollut monelle. Joku soitti hinausauton paikalle, joka tulikin hyvin nopeasti, koska tiesi auton olevan vajoamisvaarassa. Sitä ennen ehti paikalle vastarannan maanviljelijä traktoreineen, mutta tilanne oli liian vaikea hänelle. Ainuttakaan auttajaa en ymmärtänyt kiittää, sen verran lienen ollut shokissa.
Autolle ei käynyt kuinkaan. Heti kun selvisin takaisin kotiin, lähdin ajelemaan, vaikka sää oli tullut vieläkin kurjemmaksi. Ajattelin, että jos nyt en lähde heti ajamaan ja nollaamaan tilannetta, niin en uskalla ehkä ikinä enää ajaa autoa.
Autoni syöksyi tieltä kahden puun välistä ja toisella puolen tietä oli kallio. Se oli yksi useista uusista syntymäpäivistäni.
 |
| sama paikka |
2 kommenttia:
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Enkeli oli mukanasi. Aikasi ei ollut, sinua tarvittiin vielä ja tarvitaan vieläkin. Luojalle kiitos, selvisit tuosta. Ymmärrän hyvin tunteesi, sillä olen kyydissä ollut kun tieltä ulos ajettiin. Sinänsä en pelännyt niin kovin, koska kummallakin puolella oli peltoa ja lunta todella paljon.
Auto pyöri kuin hyrrä, mutta onneksi ei ympäri. Oli kuin käsi olisi nostanut auton lumipenkan päälle ja siinä kökötimme. Traktori meidät siitä sitten tielle kalasti eikä muuta vahinkoa tullut kuin rikkinäinen lappu. Ja se jälkitärinä.
Ihanaa, että säästyit. Minä olen sinua tarvinnut. Ja tarvitsen vieläkin.
Mukavaa joulunodotusta.
Lähetä kommentti