Luojan kiitos, ihan sananmukaisesti, kortisoni auttaa Viliä. On se vaan taivaan lahja tuo toisaalta kirottu kortisoni. Noudatan kortisonin suhteen nyt sen erään eläinlääkärin neuvoa "anna vain tarvittaessa, älä päivittäin tai minkään kaavan mukaan". Niin tulee annettua pienin mahdollinen määrä lääkettä ja on helpompi seurata, missä mennään.
Nyt kun olen saanut kiehnata siellä sudenkuopan pohjamudissa itsesäälissä sitä, että Vilin emäntänä en ole osannut varoa tätäkään tilannetta, vaan olen saattanut koiraparkani tahtomattani, ehkä tyhmyyttäni, taas kerran kärsimään, niin voin taas ruveta vähitellen ryhdistäytymään.
Minä en kestä sitä lainkaan, että joku minulle läheinen, oli se sitten eläin tai ihminen, kärsii. Menen tietynlaiseen paniikkiin ja toimintatasoni laskee niin, ettei meinaa järki juosta. Hädin tuskin osaan käyttää kännykkää sellaisessa tilanteessa. Omassa ammatissani taas olen aina osannut toimia vastaavissa tilanteissa selkeästi ja rivakasti, mutta sitten kun tulevat tunteet peliin, niin hommasta ei meinaa tulla mitään.
Vilistä, tuosta rakkaasta riesastani, on tullut kyökkikoira. Majailee nykyään keittiössä suurimman osan ajasta, joko nurkassa omalla matollaan lämpöpatterin vieressä tai sitten makaa letkeästi selällään ihan keskellä lattiaa. Usein makaa myös tyhjän ruokakuppinsa vieressä. Liittykö tämä mieltymys keittiöön Vilin kasvaneesta ruokahalusta? Vili syö nimittäin kuin hevonen. Peräti neljä kertaa päivässä ja aika runsaita annoksia. Perunaakin saa keittää hänelle kuin isolle miehelle. Se on Vilin herkkua, syö usein pelkän kokonaisen perunan. Riisistä Vili ei tykkää ollenkaan, vaikka kuinka olisi lihan kanssa keitetty. Erottelee jokaisen riisinjyvän ruuastaan ja sylkee niitä pitkin keittiön lattiaa... Luulisi Kiinan rajoilta Tiibetistä tulevan koiran ymmärtävän riisin päälle jotain, mutta ei.
Olen miettinyt sitäkin, että onko se minulta ollenkaan viisasta kirjoittaa tänne Vilin jokainen kutina ja pillerin antaminen. Onko se turhaa vääntää rautalangasta nippelitietoa, kuka siitä on kiinnostunut, saiko Vili kortisonia tai kipulääkkeen silloinjasilloin ja annostuksella sejase? Hyödyttääkö se ketään, että olen Vilin suhteen kuin avoin kirja? Pitäisikö olla ylimalkaisempi ja sivuuttaa nuo seikat sivulauseella? Kirjoitella hauskempia juttuja?
En ole nimittäin törmännyt moneenkaan blogiin (onnekseni sentään muutamaan), jossa olisi jotain tarkkaa selontekoa asioista, vaikka kyseessä on sairasteleva koira. Korkeintaan mainitaan, että kutiaa tai tulipa käytyä eläinlääkärillä.
5 kommenttia:
Kyllä se hyödyttää, eniten sinua. Siis kirjotella kaikki pillerin annot ja annostukset tänne. Pysyt kärryillä mitä oot antanu milloinkin ja joku ulkopuolinen, joka ei ole niin lähellä Viliä, voi nähdä jonkun "johtolangan" siitä miten oireet ja pillerit mätsäävät. Sitä kun itse meinaa tulla aika sokeaksi näissä tilanteissa.
Ainakin minä Minin kohalla.
Voiko lisääntynyt ruokahalu sitten liittyä kipulääkkeen sivuoireisiin, vai onko se sitä oikeaa Viliä?
Jos olisin samassa tilanteessa, niin luultavasti tsekkaisin kaikki veriarvot läpi (maksa, munuaiset, kilppari, laajana perusveriarvot..mitä niitä nyt on) ja jos kaikki ok, keskittyisin selkään / lihaksiin / luustoon, jos Vilillä kerran epäillään jotain pikkuhäikkää siellä olevan?
creek,
aloitinkin tämän blogin lähinnä omaksi "ilokseni" eli päiväkirjaksi ja oman muistini tueksi. Sellaisena se toimii hyvin, mutta saattaa olla muille turhaa tietoa. Itse kuitenkin arvostan tarkkoja faktoja muiden blogeissa, olen sellainen rautalangasta väännettyä ymmärtävä tyyppi.
Rimadylin sivuvaikutuksena ei ainakaan mainita ruokahalun lisäystä, päinvastoin. Vili oli kylläkin laihtunut 10% painostaan, syö nyt sitä kai takaisin. Luulen, että se kipu mikä sitten lieneekin, aiheutti ruokahaluttomuutta ja runsasta oksentelua ja nyt vointi on parempi, niin maistuu ruokakin. Arvailua kaikki, tietenkin. Huoh, kun ei tiedä, on pakko arvuutella.
Aion antaa tutkia Viliä sen verran, mitä nykyinen eläinlääkäri pitää tarpeellisena. Luotan häneen ja ammattitaitoonsa erittäin paljon. Se on hyvä tunne, kun ei tarvitse koko aika epäillä lääkärin ammattitaitoa.
Totta on tuokin, mitä sanoit sokeutumisesta. Sitä ei näe metsää puilta, kun on niin liki tapahtumia. Siksi onkin ihanaa, että on muita ihmisiä, kuten kommentaattoreita, jotka ehdottelevat kaikenlaisia vaihtoehtoja, niistä saa uutta suuntaa omille ajatuksille.
Ihana Riesa ja HooPee! Tietysti jatkat kirjoittamista. Luulisin, että tämä blogisi on sinulle henkireikä ja päiväkirja, josta voit seurata oireita yms.
Myrsky ja minä olemme olleet mukana teidän blogielämässänne, vaikkemme aina kommentoikaan.
Hei,
mukavaa, niin ainakin nuo Vilin hyvät hetket on lukea ja kun saat kirjoitettua huolesi "paperille" niin sehän helpottaa oloasi puolella. Jatka ihmeessä kirjoittelua ja pohdintojasi, täällä lueskellaan ahkerasti.
Jos yhtään lohduttaa Pippasemme kutinat alkoivat taas, välillä oli jo parempana homeopaattikuurin jälkeen. Ehkä viikon verran pärjätään ja sitten pitää jo taas soittaa homeopaatille, että mitä seuraavaksi...tylsää. Mutta vaikeudet on tehty voitettaaviksi! Rauhaisaa joulun odotusta! PP
Heippa HooPee,
jatka ihmeessä tarkkaa kirjoittelua! Mun onneksi olen jokaisen koirani kohdalla säästynyt allergioilta ja muilta vastaavilta, mutta esimerkiksi eroahdistukseen ja muihin käytösongelmiin ollaan haettu vinkkejä blogeista! Silloin paras apu tulee sieltä, missä jutut (oireet, hoidot jne.) on kerrottu mahdollisimman tarkasti, sillä silloin on paras myös verrata omaa tilannettaan - kuinka lähellä se on blogin kirjoittajan juttuja! Ne, joita kiinnosta, voivat sivuuttaa tarkat faktat ja lukea sitä, mistä itse tykkäävät!
Lisäksi komppaan myös muita siinä, että tämä on henkireikä itsellesi sekä tarkka kirjanpito hoidoista.
Oikein paljon tsemppistä sekä Sinulle että Vilille! :)
Lähetä kommentti