torstai 29. joulukuuta 2011

Katse taaksepäin!


Vuosi 2011 lähenee loppuaan, on aika katsahtaa taakseen, ennen kuin astutaan uuteen vuoteen 2012. Haastattelenpa tässä itseäni.

 No, minkälainen on kulunut vuosi ollut?
- En voi valittaa. Kulunut vuosi on ollut kaikenkaikkiaan hyvä vuosi, tähänastisista vuosista Vilin kanssa se kaikkein paras. Toki on ollut nousua ja laskua, ahdistavia aikoja ja toisaalta myös niitä pilviä hipovia tunnetiloja. Ihan laidasta laitaan.

Voitko mainita vuoden kohokohdat?
- Absoluuttinen kohokohta oli Vilin pääseminen eroon kortisonilääkityksestä Olin yrittänyt sitä jo kaksi kertaa aikaisemmin onnistumatta ja kuten sananparressakin sanotaan: kolmas kerta toden sanoo. Tuo kortisoni oli kuin kahle jalassani, sen antaminen ja riippuvuus siitä oli jokapäiväinen vastenmielisyys.
- Toiseksi kohokohdaksi voisin mainita Vilin allergiatestien tuloksen. Sen myötä huoleni kotipölyistä sai jäädä enkä enää stressaa, jos en imuroi  tai tuuleta "tarpeeksi usein". Mukavaa oli myös saada tietää, että varastopunkit ja siitepöly eivät ole uhkana.
- Kolmas kohokohta oli, kun aloitin kokeilemaan allergisiksi oletettuja ruoka-aineita Vilille. Vilihän on voinut syödä lähes mitä tahansa ilman, että kutinat vaivaavat! Vilin ruokavalio on monipuolistunut ja se helpottaa taas puolestaan minua.
- Neljäs mainitsemisen arvoinen asia on Vilin mahtavan hyvä vointi siitä lähtien, kun Vili alkoi saamaan kipulääkitystä. Olemme eläneet Vilin kanssa kuherruskuukauteen verrattavissa  tunnelmissa. Pojalle on ruoka maistunut, samoin leikki, yöt on nukkunut niin hyvin kuin pentuaikoina viimeksi. Vilin parasta aikaa ikinä.

Entä mitä ikävää on jäänyt mieleen?
- Koko vuoden kurjin ajanjakso oli nyt syksyllä Vilin oireillessa "närästyksellä", josta en tiedä vieläkään, mitä se oikeasti olikaan. Monen viikon yöt olivat rikkonaisia, joitakin valvottiin kokonaan, molempien voimat alkoivat olla vähissä ja lisäksi suuri murhe: mikä Vilillä on?
- Ikäviä olivat myös sattuneet pienemmät takapakit. Oma syöksykierre maanmatoseksi tuskailemaan taas kerran, eikö tästä kaikesta pääse ikinä eroon? Murhetta aiheuttivat myös anaalirauhasen tulehdus ja selkäkivun löytyminen.
- Surullista on ollut pienen blogikaverikoiran traaginen menehtyminen. Kuinka onkaan mahdollista kiintyä pieneen blogikoiraan, jota ei koskaan ole tavannut oikeasti?

Mitä tämä kulunut vuosi on sinulle opettanut?
-  Olen oppinut sen, että kaikki on mahdollista. Ihan kaikki. On mahdollista, että allerginen koira voi syödä melkein mitä vaan, että jatkuvat kutinat häipyvät kuin tuhka tuuleen, että loppuiän lääkkeeksi mainitusta kortisonistakin voi päästä eroon, että omaa koiraa katsoessani sydän pakahtuu rakkaudesta eikä murheesta ja säälistä. Ihmeitten aika ei ole ohi.
- Olen oppinut tykkäämään kortisonista. Nyt kun olemme saaneet tarpeeksi etäisyyttä toisiimme, siis kortisoni ja minä, tulemme paremmin toimeen toistemme kanssa kuin ikinä aikaisemmin. Aikaisemmin kortisoni oli isäntä ja me Vilin kanssa orjia, nyt on osat toisin päin ja arvostan sitä suuresti. Yllättävän kutinakohtauksen saa hallintaan yhdellä ainoalla pienellä kortisoninpuolikkaalla!
- Olen oppinut myös sen, että aina huonojen jaksojen jälkeen tulee paremmat ajat. Mikään ei jatku ikuisesti samanlaisena. Tulee päivä, jolloin pilvet väistyvät ja risukasaankin paistaa päivä. Valitettavasti tämä toimii myös toisin päin. Aurinkoisten päivien jälkeen saattaa tulla pilvipäiviä...
- Olen oppinut arvostamaan blogikavereitani entistäkin enemmän. Vertaistuki on niin suuri apu, silloin kun maailma on musta. Yhdessä iloitseminenkin on huippujuttu!

Millä mietteillä astut uuteen vuoteen?
-  Hyvillä mielin uuteen vuoteen. Katse eteenpäin, mars!