Sivut

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Germany-spesiaali Nr.2

Nyt on puoli vuotta hampurilaisuutta takana ja pahimmasta sopeutumisvaiheesta selvitty.
Kirjoittelen muutaman rivin paikallisista tavoista ja olosuhteista kokemani perusteella.

Teitittely

Täällä ollaan muodollisen kohteliaita, teitittely on itsestään selvää, jos ei olla sinunkauppoja tehty. Lapsia ei sentään tarvitse teititellä... Minulle teitittely on suhteellisen helppoa, osittain, koska olen aiemminkin asunut Saksassa ja myös siksi, että minun ikäpolveni on aikoinaan joutunut teitittelemään vanhempia ihmisiä sekä arvoasemassa ylempinä olevia henkilöitä. Oma isäni on aina teititellyt omaa äitiään, se oli ainakin maalla tapana siihen aikaan, me kaikki lapsenlapset olemme silti aina sinutelleet mummoamme
Nykyinen sinuttelumentaliteetti Suomessa on uuden polven tapa kommunikoida. Minulla on silti ollut vaikeuksia osata sinutella ja teititellä Suomessa oikeissa paikoissa. Esim. lääkärissä. Tuntui oudolta teititellä nuorta, melkein vielä oman lapsenlapsen ikäistä lääkäriä, mutta yhtä oudolta kuulosti sinutella "lapsenkengissä" olevaa tohtoria.
Aikoinani keskustelin erään saksalaisen kollegani kanssa teitittelystä. Minä kritisoin sitä tapaa teititellä ja hän puolusti. Hän sanoi, että se on paras mahdollinen kommunikointitapa ei-ystävien kanssa, koska voit jutella mistä vain, mutta tietty, turvallinen etäisyys säilyy, puolin ja toisin, sillä sinuttelussa voi astua liian lähelle vierasta henkilöä. Jotenkin olen samaa mieltä.

Siis minulta sujuu teitittely kuin vettä vaan, paitsi, kun kyseessä on nuori vieras henkilö, silloin meinaa lipsahtaa sinutteluun, tähän asti olen onneksi onnistunut viime hetkellä nielaisemaan ja lausumaan oikealla hetkellä oikeaoppisen teitittelymuodon.

Eräs puhutteluun liittyvä maan tapa on esim. netissä lomakkeita täytettäessä avautuva valikko, josta pitää valita toivottu puhuttelumuoto. Valikosta löytyy mm. herra, rouva, professori, tri eli tohtori sekä aatelistittelit.



"Turkkilaisen" kauppa.

Kohteliaisuudet - Small Talk

Jos on Saksa teitittelyn ihmemaa, niin se on myös arkipäiväisten kohteliaisuuksien emämaa. Minusta se on hieno juttu, nyt kun olen sen sisäistänyt. Minulta sujuu kuin tyhjää vaan lausua kaikissa mahdollisissa tilanteissa hyvää päivänjatkoa, olkaa hyvä, kiitoksia paljon, sepä oli kauniisti tehty, kiitos samoin, teille myös. Kotoa kun lähden liikenteeseen, hetkellisesti mietin, paljonko kello on, se nimittäin ratkaisee, mitä sanon vastaantuleville. Sanonko siis hyvää huomenta vai hyvää päivää, rajapyykkinä on kello 12, suurin piirtein siis. Hiukan on vielä hakusessa, kenelle sanon näkemiin/auf Wiedersehen ja kenelle hei/Tschüß.
Tuskin suomalaiset ystäväni uskoisivat korviaan, jos kuulisivat, millainen kohteliaisuuksien latelija minusta on tullut, ennen oli kaikki toisin... :)




Minä en osaa pitää suutani kiinni, vaan tapani on sanoa jotain tapaamilleni ventovieraille ihmisille. Syynä voi olla söpö koira tai herttainen pikkulapsi tai mikä tahansa vähäinen syy. Joskus kyllä kadun, että olen mitään sanonut, kun omat sanat yllättäen loppuvat tai toinen tuntuu olevan kysymysmerkkinä. Tästä small talkista on kuitenkin ollut se hyöty, että olen oppinut luottamaan kielitaitooni. Kevät eli sen odotus on ollut antoisa small talk-aihe, siitä on riittänyt jutunjuurta enemmän kuin kylliksi. Siitäpä tuli heti mieleeni lukemani juttu: Hampurin yleisimmät ympärivuotiset linnut ovat tämänvuotisen lintulaskennan mukaan 1. talitiainen 2. mustarastas ja 3.sinitiainen eli ihan tuttuja tipuja kaikki.



On täällä rumiakin taloja,
näitä taloja on rintarinnan enemmän kuin kuvassa näkyy.


Lääkärit & K:nit

Sattuneista syistä olen joutunut tekemään tuttavuutta täkäläisen terveydenhuollon kanssa. Enpä ole aikaisemmin näin lyhyessä ajassa päässyt tutustumaan peräti viiteen erikoisalan lääkäriin, jos jätetään eläinlääkäri pois laskuista.Täällä on tapana, että ihmisillä on ns. omalääkäri, jossa käydään kaikissa arkisissa vaivoissa. Nämä lääkärit ovat usein yleislääketieteen erikoislääkäreitä. He hoitavat, mitä voivat, tekevät kotikäyntejä ja antavat tarvittaessa lähetteen muulle erikoislääkärille. Näin lääkäreillä säilyy sen lähetteen ansiosta yhteistyö potilaan hoidossa eli voivat vaihtaa tietoja yms. Ihmisillä on kuitenkin oikeus ilman lähetettäkin mennä mille tahansa lääkärille.




Täällä ei siis ole mitään terveyskeskussysteemiä, vaan kaikki lääkärit ja lääkäriasemat ovat yksityisiä. Kelakorttia vastaavalla sairaskassan kortilla saa korvauksen yleisimmästä hoidosta mutta esim. homeopaattiset lääkkeet joutuu potilas maksamaan itse. Apteekissa joutuu maksamaan lääkkeen hinnasta 10%, kuitenkin korkeintaan 10 euroa lääkettä kohti. Mitään reseptiä ei jää itselle, vaan se kulkeutuu apteekin kautta sairaskassaan.


Ja koska kaikki lääkärit ovat yksityislääkäreitä, ovat eräät saman erikoisalan lääkärit lyöttäytyneet yksiin eli heillä on yhteispraktiikka. Niissä kaikissa on oma laboratorio ja muita laitteita riippuen siitä erikoisalasta, esim. ortopedin vastaanotolta löytyy yleensä oma röntgenosasto ja silmälääkäriltä oma leikkaussali. Lisäksi on olemassa mm. röntgenkeskuksia, joihin ne lääkärit lähettävät potilaitaan, joilla ei ole omaa röntgeniä.

Joko olette ottaneet verinäytteet potilailta?
Kyllä, ja minne vien ne nyt?

Välillä on tullut ikävä omaa entistä terveyskeskusta, mutta kaikkeen tottuu. Kuten siihen, että aikavaraus on vain ja ainoastaan suuntaa-antava. Monella lääkärillä on vastaanotto avoinna tiettyinä aikoina ilman ajanvarausta, siihenkin tottuu, että odotusaika voi olla 4 tuntia. Ja siihen, että lääkäri on erittäin kiireinen. Kaikki ovat kuitenkin olleet hyvin ystävällisiä ja se korvaa paljon muita puutteita.


Kukkakauppa.

Sairaala

Onneksi en ole nähnyt täkäläistä sairaalaa sisältä päin paitsi silloin kun olen aikoinani sellaisessa työskennellyt. On kuitenkin ollut pakko uhrata muutama ajatus sillekin mahdollisuudelle, että joskus joutuu ihan tavalliseen sairaalaan potilaaksi.
Potilaana täällä täytyy olla omat sairaalavaatteet ja muut tarvikkeet. Yöasuja pitää olla useita, jotta voi vaihtaa aina tarvittaessa, kylpy- tai/ja aamutakki, pyyheliinoja, tossut jne. Jos joutuu sairaalaan täysin yllättäen, niin sairaalasta saa aivan varmasti yöasuksi edes ns. leikkauspaidan, joka on auki takaa, ettei ihan ilkimulki tarvitse olla... Jos sairaalaan on jäänyt edellisiltä potilailta vaatteita, niin silloin voi olla parempi tuuri tuon yöasun kanssa.
Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että paljon sairasteleva tai vanhusikäinen ihminen tekee viisaasti, jos hänellä on valmiiksi pakattu kassi yllättävää sairaalareissua silmälläpitäen.


Hui, mikä näky...


11 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Siis, kun minäkin olen pikkaisen päälle viidenkymmenen, niin kyllä minullakin on tuo teitittely (jopa Suomessa) vielä aika helppoa. Silloinhan kun olin pieni, niin oli vielä ihan selvää, että lapset teitittelivät aikuisia. No omia vanhempia ei teititelty eikä sentään isovanhempia. Onhan ollut aika jolloin näinkin on tehty.

Autsch. Jotenkin minusta olisi selkeämpää, että jos joutuu sairaalaan, niin saa sairaalavaatteet. Niinkuin täällä Suomessa saa. Mutta ehkäpä siihenkin ajatukseen tottuu, että voi pitää sairaalakassin aina pakattuna. Eipä onneksi ole tullut vierailtua kuuteen vuoteen sairaalassa. Vuonna 2007 oli parin viikon reissu.

Teillä sentään varmaan kevät etenee vähän eri tahdilla kuin täällä Suomessa, jossa kevät ei nyt juurikaan etene. Kääk. Olen aina pitänyt jo maaliskuuta kevätkuuna ja eikö mitä, vieläkin on ihan järkyttävät hanget pihalla. Kävelytiellä sentään ovat jo laskeneet, mutta silti tuntuu että keväästä ei ole tietoakaan. Eikä sääennusteetkaan kauhian hyvää lupaa, vielä. Vili-pojalle rapsutuksii täältä Suomesta, M-L ja Ossi.

Hanne kirjoitti...

Olen samaa mieltä tuon sairaalavaatetuksen suhteen, jo ihan hygieniasyistä. Mielellään potilaana vaihtaisi joka päivä yöasun ja jonkun läheisen täytyy sitten pestä niitä ja pyyheliinoja ja tuoda takaisin sinne sairaalaan. Hankala homma.
Kevät on luvattu saapuvan tänne viikonloppuna. Yöt ovat edelleen nollan tienoilla ja hyvin kylmä tuuli puhaltaa. Täällä on kevätistutusten aika yleensä maaliskuussa ja nyt puutarha-alan liikkeet joutuivat heittämään kaikki taimet pois, kun ei niitä kukaan ole voinut ostaa eikä istuttaa. Tulee tänä vuonna olemaan kalliita perunan ja muiden vihannesten, juuresten yms. hinnat. Muuttolintuparatkin erehtyivät tänne kylmään ja monet niistä ovat menehtyneet.
Vili kiittää rapsuista, terveisiä sinne Pohjolaan!

Anonyymi kirjoitti...

Tänään on sumuinen aamu Helsingissä, loskakelit tiedossa ja jatkuvaa tassupesua. Matala koira on kurassa vatsaansa myöten, mutta mininakki on pian huljautettu paljussa ; )

Sairaalaolot ja kustannukset poikkeavat paljon toisistaan maasta toiseen. Plussat ja miinukset ovat jännä juttu. Vähän kuin halpakauppaketjuissa: yhdessä kohden säästyy euroja, mutta ovelasti jossakin toisessa tuotteessa se halpuus otetaan takaisin. Eli jos jokin asia on paremmin muualla, joku toinen on sitten vähän huonommin.

Terveiset Vilille. Tuo blogin kuva Vilistä on hieno.

Marja-Leena kirjoitti...

Hei HooPee ja Vili kanssa. Käykää pomimassa sydän meidän blogista ja jaelkaa eteenpäin. Ei onneksi tartte vastailla kysymyksiin ja rasittaa aivoja:) Terveisiä Saksan maalle, M-L ja Ossi.

Arttu kirjoitti...

Apua, minäkin annoin sydämeni Vilille ;) En huomannut, että Marja-Leena oli jo ehtinyt, mutta nytpä on sitten varasydänkin :)

Teitittelystä: minulle se on luontevaa, mutta en osaa sopeutua siihen, että minuakin jo teititellään... aika kuluu ja me sen mukana ;/

Small Talk: siinä taidan olla huono.

Lääkärit: mielenkiintoista, ettei siellä ole terveyskeskusjärjestelmää. Onko siis lääkärillä käynti kalliimpaa kuin Suomessa?

Sairaala: taas kiinnostaa, minkälaista hoito sikäläisessä sairaalassa mahtaa olla. Mutta hyvä, ettet ole joutunut asiantuntijan rooliin, pysy mieluummin terveenä :)

Vili: ihan oikein säikähdit tuota kuvaa ;) Vai oletko eläinlääkäriä piilossa...

Hanne kirjoitti...

Nämä matalajalkaiset "kadunlakaisijakoneen harjat" keräävät tosiaan kaiken ainakin yhtä hyvin kuin ne dieselkäyttöisetkin ja Vilikin on ollut taas tassu- ja vatsapesulla tiuhaan tahtiin.
Niin se on kuin hölmöläisten peiton pidentäminen, kun yhdessä säästää, niin toisessa maksaa eli sama missä, keskimääräisesti rahaa menee kai aina samanverran.
Juu, Vilin kuva on hieno minunkin mielestä. :)

Hanne kirjoitti...

Voi kiitos, syrämmet kelpaa aina. ♥

Hanne kirjoitti...

Kaks syränt on parempi kui yks vaa. Kiitos siitä! ♥
* Teitittelystä: täällä tottuu nuoret aikuisetkin siihen, että heitä teititellään, Suomessa se on aika shokki, kun ykskaks teititellään, annetaan paikka linja-autossa tai sanotaan "täti". Meinasin pyörtyä, kun viime kesänä Turussa pikkupoika kysyi äidiltään "mikä ton mummon nimi on" ja tarkoitti minua! ikinuorta! Lasten suusta kuulee totuuden...
* SmallTalkkia minäkin olen oppinut vasta vanhemmiten eli ehdit vielä.
* Terveyskeskuskäytäntö kuulostaa täältä päin katsoen itäblogin meiningiltä, sitähän se ei ole, mutta luulen saksalaisten kokevan sen niin. Suomessa maksetaan terveysmenot verotuksen ohella, täällä se pidätetään palkasta tai eläkkeestä suhteessa tulojen määrään. Mielestäni lääkärikäynnit ovat kokonaisuudessaan "halvempia", varsinkin kun lääkärin saa valita vapaasti, vaikka oikein kaukaakin eikä lääkärillä enää joudu maksamaan mistään mitään eli ei sellaista kuin TK-maksu tai toimistomaksu eli lääkärille voin mennä tyhjätaskuna, riittää, että esitän ns. "kelakorttini".
* Sairaaloista minulla on hyvä käsitys, hoito lienee juuri niin hyvää kuin hoitava lääkäri. :) Itse olen työskennellyt Saksassa vain psykiatriassa ja ainakin se on vähintään yhtä korkeatasoista kuin Suomessa.
* Ei Vili elliä pelkää, mutta tuo söötti peppukuva :(

Anniina kirjoitti...

Tuo teitittely on kyllä Suomessa jännä. Puhuttiin juuri kaveriporukalla (neljä henkilöä, iät 22-24v, kaikki palveluammateissa, 1 mies ja 3 naista) siitä, että teititelläänkö asiakkaita. Äänestystulos jakaantui tasan 2-2.

Mulle itselleni on ihan itsestäänselvyys, että teitittelen kaikkia tuntemattomia (lapsia ja teinejä lukuunottamatta) töissä, kaupassa, missä vain asioin ja tulee tarve puhua vieraalle ihmiselle. Töissä usein tulee vastaan sitä, että asiakkaat, joita päivittäin nään, tekevät sitten sinunkauppoja ja jotkut jopa loukkaantuvat, jos en oma-aloitteisesti lopetat teitittelyä esim. viikon kuluttua. Mulle kuitenkin teitittely varsinkin töissä on sellainen, että mun on jopa vaikea lopettaa sitä vaikka vastapuoli niin haluaisi.

Sitten taas toiset (ei-teitittelijät) olivat sitä mieltä, että teitittely on todella luonnotonta kommunikointia ("miksi puhuisin yhdelle ihmiselle monikossa?!") eikä tule lainkaan sujuvasti vaan pakosti vääntämällä ja ajattelemalla. Eikä tää ollut mitenkään kohteliaisuudesta tai muusta kiinni. Tuntui vain epäluonnolisesta tavalta, vaikka kuinka kohtelias asiakkaalle haluaisi olla. Jännä! Kuitenkin kaikki ollaan suurinpiirtein samanlaisista lähtökohdista, koulutettuja ja samoissa piireissä pyörineitä nuoria.

Ja sen verran vielä, että mua on nyt alettu kaupoissa teititellä viimeisen vuoden sisään! Onkohan tää nyt sitten taas joku virstanpylväs elämässä?! ;D Samoin oon vaihtunut myös lasten suussa tytöstä tädiksi...

Hanne kirjoitti...

Olet ehkä imenyt vaikutteita Saksan matkoiltasi tuon teitittelyn suhteen? Silloin kun olin nuori, niin Saksassa todellakin teititeltiin ja piti oikein tehdä sinunkaupat, nykyään nuoret ihmiset suhtautuvat paljon vapaammin ikäistensä suhteen ja samoin teeveessä olen huomannut muutosta aikaisempaan. Muistan, kun aikoinaan Saksan työpaikalleni tuli joku harjoittelija, tietenkin nuori, niin kyllä kaikki teitittelivät, kunnes eräät tekivät sinunkaupat, kun ystävystyivät keskenään, mutta muut jatkoivat teitittelyä.
Hassua, että minä en koe puhuvani monikossa, jos teitittelen, onhan siinä se kirjoitustapakin erilainen juuri selvyyden vuoksi. Hassumpana pidän hänittelyä eli "Ottaako mummo vielä kahvia?"

Anonyymi kirjoitti...

Tulin "vastavierailulle", kun olit kommentoinut blogiani, mistä suuret kiitokset!
Täällähän onkin mielenkiintoisia juttuja ja - kuvia. :D
- Minullakin on ollut ongelmia siinä, puhuttelenko toista "monikossa" vai yksikön toisessa persoonassa. Tiedotusvälineet Suomessa antavat siihen kyllä esimerkin: melkein kuka tahansa sinuttelee melkein ketä tahansa.
- Myös tervehtiminen tuottaa joskus päänvaivaa - varsinkin silloin, kun tapaa jonkun puolitutun: en ole koskaan tykännyt suomalaisesta, leveästä HYVÄÄ PÄIVÄÄ-tervehyksestä. Jos vaan mahdollista, korvaan sen jollain muulla, esim. HUOMENTA- tai ILTAA-sanoilla. MOI kuulostaa minusta lapselliselta: mieluummin sanon sitten vaikka vaan HEI...
- Onhan se vähän hassua, että pitää vaivautua tällä tavalla, mutta oikein hyvän ystävän tervehtiminen sujuu kyllä aivan sydämestä - aina ei tarvita sanoja ollenkaan!

Hyvää kevään jatkoa sinne Hampuriin, rapsutuksia ♥ Vilille!