Sivut

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Lyhyet kuulumiset

Vilin allergiatestitulokset saatiin paperiversiona, ihme ja kumma, mutta kyllä nyt on ihan mustaa valkoisella, että jokainen testattu allergeeni on antanut tulokseksi negatiivinen. Voisiko paremmin ollakaan?
Vilin kutinatilanne on edelleen horroksessa eli ei mitään mainittavampaa ole tapahtunut. Olen niin onnellinen tästä tilanteesta, ja siitä, että kortisonista on eroon päästy. Nyt kokeilen Vilille erilaisia ruokia, ehkä vähän liian tiuhaan tahtiin, mutta en millään malta odotella montaa viikkoa jotain reaktiota. Oletan, että jos joku ruoka aiheuttaa allergiaa, niin eiköhän se näy viimeistään muutaman päivän kuluttua. Toivon ainakin niin.
Olen jännityksestä kankea ja sydän syrjällään, kun koko ajan pelkään kutinan yllättäen yltyvän. Järkeä käyttäen yritän selittää itselleni, että se on vain tietoa mahdollisesta allergiasta eli ei ollenkaan paha juttu, mutta sellainen hurja kutina herättää kaikki vanhatkin pelot henkiin. Kunhan olen testejäni tehnyt, teen niistä sitten yhteenvedon.

Käväisin Lemmikkiasemalla ja tuli pitkän ajan jälkeen katseltua myös kuivamuonahyllyjä. Toinen toistaan parempia, olevinaan. Vilistä ei niiden vakiokäyttäjää tule milloinkaan, jos se minusta on kiinni, mutta vaihtoehtona makupalalle voisin jotain ostaakin. Nyt sain sieltä erilaisia näytepussukoita, niissä lienee kaikissa viljaa, joten menevät naapurin mustille. Onneksi sain myös yhden pussin Ziwipeak'iä, sitä aion antaa joskus kokeeksi.
Tässä lopuksi vielä hiukan luettavaa, ns. päivän artikkeli. Koirat syövät koiraa
 
Lisään lopuksi yhden videon aamu-uutisista. En olisi ikinä uskonut uroskarhua noin suureksi ja massakkaaksi, kuin nyt tässä filminpätkässä. Toki tiesin sen painon noin suurinpiirtein, mutta tuo koko... On se silti vaan niin söötti eläin. ♥

Miten saada karhu puntarin päälle?

Ylen aamu-uutiset

8 kommenttia:

Danny ja Eikka kirjoitti...

Voin lämpimästi suositella Ziwipeakia. Meillä rakastetaan niitä makupaloina, joskus olen antanut ateriana barffisapuskan seassa.Hyvä vaihtoehto reissuun lähtiessä sapuskaksi, vaikka ovat ilmakuivattuja ja erilaisia kuin nappulat en ole uskaltanut näitä antaa sellaisenaan ruokana. Kutioita pelkään :/Viikonloppuna tuli käytyä barffinetissa Tampereella ja mitä ihania herkkuja siellä olikaan, ilmakuivattuja lampaan ja jäniksen korvia ilman kemiallisia lisä,- väri -tai säilöntäaineita. Myynnissä oli myös erikoisempia kuivattuja herkkuja kuten kengurun lihapaloja. Heräteostoksina mukaan tarttuivat myös peuran lihapullat sekä peuran nakit, niitä annetaan vain tokoilun merkeissä :)Ihanaa löytää ns.puhtaita herkkuja koiralle :)

Anniina kirjoitti...

Ollaan jo hetken aikaa hiljakseen seurailtu blogianne, mutta nyt on pakko avata suu, sillä Juuso on päässyt kuviin! :D Tai jos tuo on Juuso-karhu Kuusamon Suurpetokeskuksesta? Ollaan viimeksi oltu reissussa Rukalla elokuussa-10 ja silloin käytiin myös tuolla keskuksessa. Ja toi karhu on valtava! Silloin ainakin oli Suomen suurin punnittu uroskarhu. Ja musta oli aivan hirveää, että mies meni sen kanssa samaan tarhaan ilman mitään turvavarusteita, mukanaan vain paketti viirirypäleitä! :o

Arttu kirjoitti...

Hienoja uutisia täällä, että Vilin kutinat ovat noin hyvin aisoissa. Olisikohan käynht samanlainen juttu kuin Artulla, että aikuistuminen on nostanut vastustuskykyä tai jotain.
Jättäisin kyllä ne kuivamuonat kaupan hyllylle, Ziwipeakin mukaan luettuna. Kokeilin juuri sitä Artulle, kun sen kainalot olivat jo kunnossa ja muutkin kutinat poissa. Sieltäpä ne tuli takaisin muutaman päivän kuluttua. Mulla ei tosin ole allergiatestiä, josta näkisin, mille koira oikeasti on allerginen, mutta pysyn raakaruokinnassa, koska se on pitänyt koiran kunnossa.
Mukavaa syksyä sinne ja Vilille tuplarapsutukset :)

creek kirjoitti...

Blogipokaalia pukkaa takasin, kiitos :)

Minä kans syötin jossain vaiheessa Minille Ziwipeakia ihan ruuaksi asti, ja se oli ensmäinen ns. teollinen ruoka, joka ei tuonu suolistotulehdus oireita, mutta se taas nosti sappihappo arvot ylemmäs ja munuaiset oli kovilla. Muuten olin kyllä tyytyväinen, jollei näitä olisi tullut.

Liftari kirjoitti...

Tietääkö kukaan, valvooko joku instanssi näitä raakaruuan tuottajia.? Siis niitä, jotka sitä valmistavat ja jakelevat. Tämä nyt ei ole satavarma tieto, mutta hyvin jäljitetty kumminkin. Ostin kalkkunamassalihaa, jota olin ostanut ja käyttänyt aiemminkin, ja laitoin sen puuroon lihaksi. Kaikki muut ainekset oli tuttua tavaraa ja varmasti kunnollisia. Kaikki kolme koiraa ripulissa sen jälkeen. Ei mitään järkyttävää ripulointia tyyliin "huusholli täynnä", mutta ihan melkeinpä vettä ulosmennessä. Muutamat tekaistiin sisälle. No mitäs siinä muuta kuin lääkettä hakemaan koko katraalle. Nyt on tilanne kurissa ja kunnossa. Mutta mieleeni tuli juuri tuo kysymys. Valvookohan sitä laatua kukaan? En mitenkään sano, että kaikki olisi huonoa ja kelvotonta näillä, varmasti ei. Mutta jos valvontaa ei ole eikä tarkistuksia tehdä, joukkoon saattaa päästä joku pöpön tuova lihakin.
Olen siis ainakin toistaiseksi palannut ihmisille tarkoitettuihin lihoihin, niitä kun valvotaan tarkemmin sitten vissiin. Mites teillä raakaruokinnan kannattajat, mistä ostatte ruuan? Ketkä ovat niitä tunnettuja ja luotettavia valmistajia? Olisi ihan kiva kuulla. Senkin vuoksi, että itse en teollista ruokaa koiralleni syötä, vaan teen kaiken itse. Ja se johtuu allergioista.

Hanne kirjoitti...

Ziwipeakin antamista mietin vielä, se on kuitenkin näillä näkymillä se ainoa kuivamuona, jota ylipäätänsä voin ajatella antavani silloin tällöin. Ehkä en edes kokeile, saa nyt nähdä. Hyvä on kuulla toisten käyttökokemuksia siitä!

Anniina, Juusohan se! Aika köriläs, en kyllä tahtoisi kohdata, vaikka onkin jotenkin aivan ihana nalle.

Maija,
jos se lihamassa oli pakastettu ja sitten sen vielä kuumensit todennäköisesti >100 asteiseksi, niin ei luulisi siinä enää mikään pöpö muhivan. Mutta jos vain lisäsit lopuksi siihen puuron joukkoon, niin silloin on kaikki mahdollista. Koirat eivät ole kovin herkkiä esim. salmonellalle, syöväthän ne maahan haudattuja yms. jo inhottavia raatoja, mutta joku pöpö voi silti yllättää. Luin äläkysymistä, että koiran ruuansulatushapot ovat sen verran tujua tavaraa, että tappavat suurimman osan pöpöistä.
Yksi mahdollisuus on, että nyt on liikkeellä jotain suolistopöpöjä.
Eli en tiedä mitään noitten eläinten ruokien valvonnasta, tuskin on kovinkaan kummoista juuri em. syistä. Eviran sivuilta löytynee lakitietoa asiasta, itseäni inhotti luettuani, mitä kaikkea on lain puitteissakin sallittua laittaa lemmikkien ruokiin.

Elina kirjoitti...

Kävin testauttamassa mun koiran allergiat Helsingissä. Onnesta olin soikeana kun ei Minni ollutkaan allerginen millekkään. Vaikka aikaisemmin oli kyllä saanut jonkun allergisen reaktion ruuasta..
Aivan mahtava toi linkki karhusta! :)

creek kirjoitti...

Mulla on käsitys ettei noita eläinten raakaruokia juuri kattella millaista sälää sinne laitetaan, mutta ainakin tiedossa on että luonnollisesti eläinten ruokiin käytetään kaikki ylimääränen mitä ihminen ei voi syödä, kuten myös kynnet, jänteet jne.
Liekkö Maijan koirat sitten reagoinut vatsallaan sen takia kun ei tosiaan ole niin puhdasta kamaa, mitä ihmisille myytävä liha?
Vai oliko liha mennyt vanhaksi, kun kaikissa tuotteissa ei ole merkitty päiväystä?

Minillä nimittäin tuli kans ripaskaa kerran kun ostin ihmiskaupasta lampaanjauhelihaa pakkasesta ja se oli menny vanhaksi päiväyksen mukaan, vaikka tosiaan koiran vatsan pitäs kestää pilaantunutta ruokaa, muttei tällä kaupunkilaisella.. :D

Minä ostan kaupasta kans Minille raakalihat, muutaman kerran olen kyllä ostanut eläinkaupasta, mutta Mini oireili niistä silloin vatsallaan, enkä enään uskalla sieltä jauhelihoja syöttää. Luita kyllä. Mutta jos Mini ois isompi ja söis paljon lihaa, niin luultavasti tilaisin esim. Vauhtiraksulta lihat, tulee halvemmaksi ;)