Siitä edellisestä eläinlääkärikeikasta lähtien, reilut kaksi viikkoa, eleltiin Vilin kanssa seesteisiä päiviä. Kehräsin kuin kissa tyytyväisyydestä, Vilillä ei ollut näin auvoisia päiviä ollut sitten miesmuistiin. Vältin hehkuttamasta siitä kenellekään, ettei lumous haihtuisi, kell' onni on, se onnen kätkeköön - periaatteella.
Vili oli niin ihanan hyvässä kunnossa, tassuihin kasvoi karvakin oikein pitkäksi, korvat loistivat puhtauttaan, Vili oli reipas, iloinen, eikä rapsutellut yhtään. Rapsuttelun määrä siis 0%. Ulkona käveli omasta halustaan pitkiä lenkkejä, aikaisemmin kun on ollut enempi sellainen lepotila-koira, joka tarkkailee ympäristöä. Nyt nousi tassu tiuhaan tahtiin. Koko elämä hymyili ja me Vilin kanssa hymyiltiin elämän kanssa kilpaa.
Olin jo aloittanut kortisonin vähennyksen nirhaisemalla tabletista pienen pienen kulman pois. Tätä annostusta Vili ehti saada muutaman kerran. Ja silti kaikki oli todella hyvin.
Sitten yön yli, täysin yllättäen, keskiviikkona aamulla oli täysi kutina päällä! Vili oli kuin sähikäinen sinkoillessaan paikasta toiseen, silmissään hämmästys, mitä tämä nyt on. Tilanne muistutti paljon sitä kananmunaepisodia viime tammikuulta, ei kuitenkaan, luojankiitos, ollut läheskään niin kauheaa. Vilillä oli kuin sisäinen kutina, jota yritti sinkoilemalla paeta. Minä putosin kaikista sfääreistä, hyvä, etten itse mennyt shokkiin.
Minun on nyt pitänyt koota itseäni pari päivää, jotta kykenen kirjoittamaan tätä postausta tänne blogiin. Oli aika rajua nyt pudota taas tänne maanpinnalle noista paratiisimaisista tunnelmista, joista viimeiset kaksi viikkoa sain nauttia. Ihan kuin meille, Vilille ja minulle, olisi raotettu paratiisin ovea ja annettu maistiaisia sieltä. Nyt ovi siis sulkeutui ja pöllähtäneinä me kaksi täällä taas ihmetellään, miten tässä nyt näin kävi.
Oliko kortisonin vähennys liian aikaista tai rajua?
Oliko syynä broileri, jota taas pitkästä aikaa oli tarjolla?
Oliko kyseessä ehkä molemmat edellä mainitut seikat yhdessä syypäitä?
Nyt Vili saa kortisonia 2,5 mg kerran päivässä, vähemmällä ei tule toimeen. Voi itku ja harmi! Olen joutunut antamaan lääkettä keskiyöllä ja aamuvarhaisella yltyneeseen kutinaan ja sinkoiluun. Kyllä ne ovat pitkiä minuutteja, kunnes lääke auttaa, todella pitkät 45-60 minuuttia.
Olen nyt sisäistämässä sitä tosiasiaa, että Vilin elämänlaatu on kiinni kortisonista. Ilman sitä Vili ei voisi elää elämäänsä. Siis yritän ystävystyä nyt tämän Vilille hyvää elämänlaatua antavan kortisonin kanssa. Vaihtoehtoja on vähäiset kaksi: joko kortisonin kanssa tai ilman sitä. Ensin mainittu vaihtoehto antaa Vilin silmin katsottuna hyvän koiran elämän, kaikesta huolimatta. Toista vaihtoehtoa ei ole....
Ikävistä tunteista päällimmäisinä ovat pettymys, syyllisyys ja katkeruus, tässä järjestyksessä.
* Pettymys siihen, että taas kerran tuli takapakkia, taas kerran ollaan Vilin kanssa pudottu pilvistä.
* Syyllisyys siitä, että olen tämän kaiken aiheuttaja, minä vähennän lääkitystä, minä valitsen Vilin ruuat.
* Katkeruus kasvattajaa kohtaan, joka on todennäköisesti myötävaikuttanut myösVilin huonoihin lähtökohtiin omalla, julkisestikin jo kyseenalaistetulla toiminnallaan. Katkeruus eläinlääkäriä kohtaan, joka vastoin yleistä suositusta antoi tieten tahtoin allergiselle koiralleni myös rabiesrokotteen samanaikaisesti tehosterokotteen kanssa.
Kaikesta murheesta putkahtaa silti se ihana tunne, että olen oikea onnenpekka, että juuri Vili on minun koirani!
Nyt on itselläni panokset vähissä. En usko Vilin pääsevän ikinä eroon kortisonista. Joten minun ei auta muu, kuin ottaa lusikka kauniisti käteeni ja alkaa elää sen tiedon kanssa.
Nyt uusi tavoite on päästä taas annokseen 2,5 mg kortisonia joka 3. päivä. Jatkan Xie Tang-yrttitablettien antamista ylläpitoannoksella, tarvittaessa vaikka läpi Vilin koko elämän, jos se vaan on sallittua. Niiden vaikutus on ollut mielestäni mahtava. Sen avulla saimme me molemmat elää edes kaksi viikkoa "nirvanassa". Siihen tilaan ja iloiseen olemukseen haluan Vilin takaisin!
10 kommenttia:
Voi ei :( Eihän se kortisonikaan hyvästä ole, mutta tosiaan, antaa helpotuksen.
Meidän edesmennyt bichonihan söi Prednisonia 2,5mg päivässä melkein puolet elämästään. Se sairastui epilepsiaan nelivuotiskesänään (täytti joulukuussa 5), ja melkein heti epilepsialääkityksen jälkeen piti aloittaa säännöllinen kortisoniläkitys. Epilepsialääkkeen barbituraatit kuivattivat suun limakalvoja -> hammaskivi ja sitä myöten ientulehdukset räjähtivät käsiin. Olihan silläkin välillä taukoja kortisonista, mutta se oli kuitenkin ainut mikä auttoi. Kokeiltiin hampaiden pesua, hammaskiviruokaa, kaikkia erilaisia herkkuja ja luita puhdistamaan hampaita, homeopaattisia valmisteita...
Siltä poistettiin yli puolet hampaistakin sen takia, ettei jäisi koloja mihin hammaskiveä kertyisi. Ell-laskuja kertyi useita tuhansia markkoja ja euroja, käytiin suuspesialistilla Helsingissä ja vaikka missä.
Lopulta lopetettiin epilepsialääkityskin koska ell.n mielipide oli, että pidemmän päälle jatkuva ientulehdus on suurempi vaiva koiralle kuin mahdolliset satunnaiset epilepsiakohtaukset (Benjan kohtaukset olivat onneksi aika lieviä).
Epilepsialääkitys lopetettiin siis keväällä 2007, viiden vuoden jälkeen. Kortisonikin pystyttiin lopettamaan kesän aikana, ja loppukesän Benja olikin kuin aivan eri koira :) Viimeistä edellisessä ell.n tarkistuksessa Benjaa kehuttiin erityisen vetreäksi veteraaniksi :)
Lekasta meillekin tuli sitten päähän lopulta. Alkusyksystä 2007 Benja alkoi oireilla selkäänsä, ei oikein suostunut hyppäämään ja kakkaaminen oli välillä hankalaa, vaikka se muuten olikin ihan elämänsä kunnossa.
Muistan varmaan koko loppuikäni sen, että keskiviikkona mentiin eläinlääkärille, torstaina tuli tulokset ja perjantaina 28.9.2007, vähän vajaa 10-vuotiaana, Benja lopetettiin.
Sillä oli pitkälle edennyt luusyöpä, etäispesäkkeitä mm. keuhkoissa ja peräsuolessa, ja pari viimeistä lannenikamaa tosi huonossa kunnossa. Ell sanoi, että kipulääkityksellä ja peräsuolen kasvainten poistolla voi elää suht täysipainoista koiranelämää vielä jonkin aikaa, tosin, sitä vaihtoehtoa me ei koskaan edes ehditty miettimään.
Luusyöpä-diagnoosia varten tarvittiin röntgat ja koepala, koepalaa varten Benja nukutettiin.
Sille ei annettu herätyspiikkiä, koska ell.n mukaan itsestään herääminen oli sopivampi vaihtoehto, vaikka ennen (niiden kaikkien lukuisten nukutusten jälkeen, 10-20kpl) oli aina annettu myös herätyspiikki.
Benja ei ikinä toennut siitä nukutuksesta. Keskiviikon se oli ihan tokkurassa, torstaina kävi sentään pihalla tarpeillaan ja joi vettä, perjantaina syötin sille kaurapuuroa ja kipulääkkeitä pipetillä väkisin.
Illalla äiti soitti, että Benja oli saanut epilepsiakohtauksen, ja että aika päivystykseen lopetukseen oli varattu.
Mä en tiedä sitten johtuiko luusyöpä osaksi kortisonista vai mistä, mutta väittäisin, että ilman sitä Benjan elämänlaatu olisi ollut huomattavan paljon huonompi. Se sai kuitenkin viettää hyvää ja reipasta elämää lähestulkoon 10 vuotta, mutta kyllä mä muistan miten kirosin kaikki mahdolliset kohtalonkääntelijät siitä, että kun koiran elämä muuten saadaan mallilleen, niin koira menehtyy syöpään. Kävin myös läpi kaikki syyttelyt eläinlääkäriä ja itseä kohtaan, miksei syöpää oltu havaittu ennemmin, miksei herätyspiikkiä annettu?
Mitä tässä haluan sanoa on lähinnä se, että taistelu kortisonia vastaan voi olla vähän kuin taistelua tuulimyllyjä vastaan. Se ei ole hyvä asia, mutta välttämätön, ja uskon kyllä, että koirat ja muut eläimet arvostavat enemmän vähempää määriä vaivattomia päiviä kuin enemmän päiviä vaivojen kanssa.
Tiia,
paljon kiitoksia kommentistasi. On todella valaisevaa kuulla jonkun kortisonikoiran koko tarina!
Nuo kaksi viimeistä lausettasi sisältävätkin asian ytimen, jota koitan tässä nyt Vilinkin kohdalla hyväksyä.
Kiitoksia vielä kerran ja terveisiä Hugolle!
Kuulosti tutulta tuo sinun "paratiisi olo" ja putoaminen maan pinnalle. Meillä siis kävi aikoinaan samalla lailla, kun allergioiden takia siirsin koiran raakaruokaan ja aikansa se autto.
Jossain vaiheessa siis annoin periksi ja oletin syöttäväni atopicaa lopun elämän, sitten kuin vahingossa lopetin viime talvena atopican syöttämisen, eikä ne oireet tullut takaisin. (oon jossain vaiheessa kertonutkin jotain sulle)
Nykyään koira nuoleskelee tassujaan silloin tällöin, mutta tassut on puhtaat (lukuun ottamatta kun koira sairasti sitä jotain pahimmillaan) ja kun nuoleskelu alkaa, ni mä imuroin :D
Eli en sitten tiedä vaikuttaako myös huone pölykin tuohon pieneen kutinaan, mutta luulen ainaki sen auttavan. (siis imuroin muutenkin ilman koiran tassujen nuolemista ;D)
Mutta siis oliko teillä tehty allergia testit? Mahtaisko teillä olla myös sitä huonepölyallergiaakin, jota ei tietenkään saa ikinä pois?
Ajattelin, kun teillä on kuitenkin niin puhdas ruokavaliokin, eikä näytä vieläkään auttavan.
creek
Joku tietoniekka on sanonut joskus minulle, että jos koira on allerginen esim possulle, niin yksi pieni siivu kinkkua ylläpitää allergiaa kuukauden verran. Saattoi siis hyvinkin olla syy tuossa broilerissa. Parempi siis pitäytyä nyt vain niissä joita Vili on saanut ilman oireita syötyä.
Älä menetä toivoasi, kun pääsit niihin mukaviin päiviin kerran, pääset sinne toisenkin kerran.
Tiia;tuo tarina sai kyllä minut kyyneliin asti. Olet niin oikeassa siinä, että vaivattomat päivät ovat parempia kuin ne toiset. Ehkä meidät onkin totutettu ajattelemaan ihmistenkin kanssa, että vain elämän mitalla on se suurin arvo. Ja kuitenkin se suurin arvo on laadulla. Siihen pitäisi katseensa kiinnittää ja olla kiitollinen kaikesta ja kaikista päivistä.
Hyvää jatkoa niin Vilille kuin Hugollekin. Tästä noustaan.
creek,
Vilille ei ole tehty allergiatestejä eikä eläinlääkäri niitä suositellutkaan erityisemmin.
Ei noita hengitystieallergioita eikä muitakaan saa poiskaan, kuten itsekin toteat. Imurointi on kyllä hyvä menetelmä minimoida pölyn aiheuttama ärsytys.
Kyllä me aiotaan Vilin kanssa tästä suosta taas nousta kuin Feniks-lintu... Suurkiitos kaille kannustaville kommenteille.
creek, ei ole helppoa ollut sinullakaan koirasi kanssa, toivottavasti nyt alkaa sujumaan!
Hmmh, eikö voisi kannattaa käyttää Vili allergiatesteissä ihan siitä syystä, että jos allergian aiheuttajia löytyy muusta kuin ruoasta niin sitten ainakin tietää ettei ratkaisu löydy ruokavaliosta?
Tsemppiä, kyllä nuo alamäet aina tuntuu tosi pahalta :(. Uskotaan ja toivotaan että pääsette Vilin kanssa tuonne paratiisiin vielä uudestaan ja paljon pitemmäksi aikaa!
Jemima,
allergiatestejä ei oteta, jos on kortisonikuuri päällä. Lisäksi Vilillä on hyvin selkeästi oireileva kala- ja kananmuna-allergia. Ilmeisesti se kananmuna-allergia saattaa ristiallergiana allergisoida myös kananlihalle ja jos oikein huono tuuri on, niin myös kalkkuna voi alkaa aiheuttamaan oireita.
Eiköhän me tästä vaan jatketa eteenpäin!
Pidetään peukkuja toisillemme.
Ei meilläkään ole otettu allergia testejä, juuri kun ei tiedä pitääkö ne ollenkaan paikkaansa ja aika moni elli on sanonut että se on rahan haaskausta.
Hyvin näkee sen että ainaki keväällä meillä on enemmän kutinaa, joka sitten ilm. johtuu siitepölystä. Sillä tiedollahan ei oikeen tee mitään onko se lepälle vaiko koivupölylle allerginen. Allerginen mikä allerginen.
Tänä keväänä en siis käyttänyt mitään lääkkeitä, kun meillä oli alla tämä joku sairaus, niin ei turhaan elimistöä alettu sekottamaan, mutta aikasimpina vuosina lisäsin aina atopican annosta hetkeksi kun tuli siitepöly kausi ja oireita.
Mutta, toivotaan että me kaikki tosiaan noustaan vielä ja tsemppiä ;))
creek
creek,
jos vielä tulee tarvetta antaa koirallesi Atopicaa, niin oletko miettinyt sen vaihtamista johonkin muuhun lääkkeeseen? Vaikkapa kortisoniin.
Myrkkyjä kaikki ovat, niin kuin lääkkeet nyt aina, mutta taitaa tuo Atopica olla sieltä raskaimmasta päästä. Olen saanut sen vaikutelman muilta käyttäjiltä. Kuulemma on kalliskin.
Eiköhän meille kaikille vielä se päivä paista...
En ole miettinyt vaihtoa, kortisoonin vaihdoin atopicaan silloin sivuvaikutusten takia, joita siis kortisooni tekee pitkällä käytöllä. Atopicastahan ei silloin ollut vielä sivuvaikutuksia (onko vieläkään tiedossa? en oo tutkinut)koska se oli uusi lääke, eikä sitä oltu/ole käytetty niin kauan että nähtäis mitä se tekee.
Sen tiedän että siinä olevaa ainetta käytetään ihmisten elinsiirroissa, ettei kroppa ala hylkimään uutta elintä. Myrkkyä sekin varmasti on.
Kallis se ei meille ole, koska koira on niin pieni ja sitä syötettiin niin harvoin, mutta isommalle koiralle tulee kuulemma kalliiksi.
Toivotaan ettei enää tarvitsis syöttää kumpaakaan kutinaan, mutta luulen että ens keväänä pitää hetkeksi ottaa jompi kumpi taas käyttöön pahimpien siitepölyjen ajaksi.
creek
Lähetä kommentti