tiistai 16. marraskuuta 2010

Ristiallergia

Ristiallergia tarkoittaa allergiaa, jolle on mahdollista altistua valkuaisaineiden tai muun kemiallisen samankaltaisuuden perusteella.

Ristiallergiassa on kyse allergiasta, jossa oireet laukaisee varsinaisen allergeenin lisäksi jokin muu allergeeni, esimerkiksi koivuallergikko voi saada oireita myös raa´asta porkkanasta. Tämä johtuu siitä, että elimistön vasta-aineet saattavat reagoida kemiallisesti samankaltaisten aineiden kanssa. Ristiallergia on yksilöllistä ja pelkästään niitä ruoka-aineita kannattaa välttää, joista saa oireita. Siitepölyallergikon oireet ovat usein pahimmillaan siitepölyaikaan, mutta herkkyys voi olla myös ympärivuotista.
 
Löytämäni tieto on melko vähäistä ja puutteellista. Yhdelläkään sivustolla ei ole tarjota täysin kattavaa selontekoa ristiallergioista, ainakaan en löytänyt sellaista. Siksi olen koonnut tähän tietoja suomenkielisiltä sekä saksankielisiltä sivustoilta. Saksassa on kiitos suuren asukasluvun enemmän kerättyä tietoa, kuin meillä täällä pienessä Suomessa.

Kaikki nämä tiedot koskevat ihmisiä, mutta eiköhän niitä voi soveltaa myös koiriin.

Olen listannut tähän sen varsinaisen allergian aiheuttajan ja sen alle mahdolliset ristiallergiat. Lista ei ole suinkaan täydellinen.

* Koivun siitepöly
siitepölyt: pyökki, tammi, leppä, saarni, selleri, pujo
ruoka: hasselpähkinä, manteli, omena, päärynä, aprikoosi, vadelma, kirsikka, kiwi, persikka, luumu

* Pujon siitepöly
siitepölyt: koivu, krysanteemi, kamomilla, voikukka, auringonkukka
ruoka: selleri, porkkana, kiwi, peruna, tomaatti, meloni, artisokka
mausteet: korianteri, curry, rakuuna, kaneli, inkivääri, kumina, muskottipähkinä, paprika, persilja

* Kala
ruoka: kananmuna, jos kanoja on ruokittu kalarehulla

* Kananmuna
ankka, hanhi, kana/broileri, kalkkuna, kyyhkynen, papukaijat, undulaatti
edellä mainitut elävät linnut, niiden liha, munat ja höyhenet

* Lehmänmaito
ruoka: naudan- ja vasikanliha
muu: lehmänkarvat, lehmän talja

* Homesienet
muu: penisilliini

* Huonepölypunkki
varastopunkki, hyttysentoukat ( = akvaariokalan ruokaa)
ruoka: etanat, ravut, katkaravut, simpukat

* Latex
siitepölyt: pujo, timotei
ruoka: avocado, banaani, viikuna, peruna, selleri, kiwi, tomaatti, persikka, tattari
muu: limoviikuna ( = huonekasvi)

Allergiaa aiheuttavat kasvikset eniten raakoina, keitettynä ne ovat usein harmittomia. Mausteet ja pähkinät eivät menetä kuumennettunakaan allergisoivaa vaikutustaan, päinvastoin, se voi jopa lisääntyä.
Ristiallergeeneja ei tarvitse välttää, jos ne eivät ole aiheuttaneet mitään reaktioita.

Lisää tietoa:
Allergie-Infos, saksankielisenä
Allergia- ja astmaliitto
Ristiin reagoivat ruoka-allergeenit
Ruokayliherkkyysopas




2 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Tuostapa tuli mieleen, että jos Vili on kalalle allerginen ja kanoja/broilereita on ruokittu rehulla joka sisältää kalaa, niin oiskohan kutinat tulleet siitä.
Luettelemasi listan mukan ja vielä ne muut jotka löysin, olen karsinut Essin ruokavaliosta pois nuo ristiallergiaa aiheuttavat tekijät. Eikä tällä hetkellä mene raakaraasteita lainkaan. Kaikki kasvikset on höyrytettyjä kypsäksi. Saapi kattoo mihin päästään. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa hyvältä.

HooPee kirjoitti...

Maija,
mielessä tuo kalarehu on käynyt itsellänikin, mutta nettisivustojen perusteella kanoja ei kai nykyään ruokita kalarehulla, kuten joskus ennenvanhaan. Uskoo, ken tahtoo...
Ei varmaan kannata allergiselle koiralle antaakaan raakaraasteita, terve koira sietää niitä ilman muuta, mutta meikäläisten on pare mennä varminta tietä eteenpäin.