Sivut

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pumppernikkeli

Pumppernikkeli

Ainakin "kypsän" ikäiset ihmiset tietävät ja muistavat, mikä on pumppernikkeli. Onhan niitä edelleenkin myynnissä, mutta tuskin ovat niin merkityksellisiä nykylapsille kuin meille eilisen tenaville. Taitavat olla enemmänkin kaupanhyllyn kummajaisia.




Ollessani pikkutyttö, ostettiin kotitalomme Valion maitokaupasta usein yksi tuore pumppernikkeli herkuksi minulle. Pumppernikkelin historia on lähtöisin Saksasta. Täällä sen nimi on Pumpernickel, joka tarkoittaa  "furzender Nickel" eli pieriskelevä peikko, menninkäinen tai muu outo tyyppi. Muunkinlaisia versioita on liikkeellä, mutta tämä mainitsemani lienee se yleisin.




Saksassa pumppernikkelin historia ulottuu jonnekin 1500-luvulle asti. Nykyäänkin voi täkäläisestä kaupasta ostaa pumppernikkeliä, joka yllätys yllätys, onkin ruisleipää. Valmistettu täysjyvärukiista, vedestä ja suolasta, paistettu vähintään 16 tuntia ja pakattu tiiviisti. Sen säilyvyys on erinomaisen hyvää ja se on erittäin terveellistä. Ja tietenkin nimensä veroista, ruuansulatusta edistävää.



Myös Suomessa on tätä tiiviisti pakattua leipää myytävänä ihan alkuperäisenä, hyvin säilyvänä ruisleipänä. Tuo meille suomalaisille tuttu makea pumpperi on hieno juhlaversio alkuperäisestä, joka ei kuitenkaan ole saanut suosioita muualla kuin Suomessa.

*******

“Mikään ei riitä sille, jolle riittävä on liian vähän.” 
– Epikuros



12 kommenttia:

Nettimartta kirjoitti...

Hyvin muistan pummpernikkelin. Saavuttamaton herkku, saatii ehkä kerran vuodessa. Meillä leivottiin vehnäset itse ja "turhuuksia" ei ollut tapana kaupasta ostella.

Olen joskus ostanut tuota saksalaista ruisleipää ja on nimensä veroista, tuhtia tavaraa. ;)

Marja-Leena kirjoitti...

Itse en nyt muista lapsuudestani pumppernikkeliä. Jotenkin assosioin sen täysin väärin tälläiseen rinkeliin:( Vasta kuvasta näin, että ai, ohoh, tuon näköinen:). Meillä ei vissiin sitten koskaan syöty näitä herkkuja. Mistähän olenkin jäänyt lapsuudessa paitsi? :)

Vili-Willylle rapsutuksia ja muutennii terveisii toiselle puolelle lahtea, M-L ja Ossi.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin on muistissa pumppernikkelit! Täällä ne ovat enempi ovaalin muotoisia. Eipä ole tullut osteltua niitä sitten lapsuuden, vaikka saatavilla ovatkin. Pitäisikin kerran maistaa vieläkö niissä on alkuperäinen maku. Hih, pieriskelevä peikko, no se saattaa olla sopiva nimi ruisleipäversiossa . . . ehkä. ; ) ; )

Vili, sulla on kivan persoonalliset etuhampaat ja tosi hieno profiili. Sulla on myös sama harrastus kuin minulla: penkillä makoilu. Sulla on ihan oma suosikkipenkki, minä vielä valitsen sellaista.
Hienoa viikonlopun jatkoa.

Hanne kirjoitti...

Meilläkin leivottiin viikottain kotona, mutta maitokaupassa tuli käytyä siihen aikaan päivittäin, kun ei jääkaappia ollut, joten sain olla usein apajalla.

Hanne kirjoitti...

Ehkä et ole tarpeeksi "kypsän" ikäinen tai sitten ei vaan ole jäänyt muistiin, meillehän kaikille tallentuu eri asiat mieleen.
Niinpä, mistä meistä kukin onkaan lapsuudessaan jostain paitsi jäänyt, tuskin mistään...
Täältä lahden etelärannalta vilkutellaan!

Hanne kirjoitti...

Ovaalin muotoisena minäkin ne tunnen, kuinka sattuikin tuollainen pyöreä moderni pumppernikkeli kuvaksi. Ei ne varmaan enää maistu kuten ennen, nykyään pakattuna eikä tuoreena, ovat varmaan kovempia kuin muinoin.
Vilin hampaat on kyllä vinksin vonksin, mutta eivät haittaa purentaa, ovat sen verran symmetrisesti sijoittuneet. Joskus jää ylähuuli vinhasti kulmahampaan päälle ja Vili niinkuin virnistää. Vili on niin pitkä- ja kapeakuonoinen, että pysyvät hampaat eivät enää mahtuneetkaan kauniisti rinnakkain ikeniin.
Viikonloppuja sinnekin, sadellut on ja hiukan ukkostanut.

Arielin paranemispäiväkirja kirjoitti...

Pumppernikkelit on nykyään kovempia ja Vilin hampaat on hienot! T. Ariel (minunkaan kaikki hampaat ei mahdu ihan suoraan suuhun!)

Liftari kirjoitti...

Hitsi !! Pumpernikkelistä tehy ruisleipää. Ei käy ! Se oloi siis niin herkku mukulana ollessa. Ei mikään jokapäiväinen juttu ollenkaan. Viikonlopun herkku eikä siäkään joka viikonloppu. Tämänpäivän naperot ei varmaan ollenkaan kykenis elämään niin karkkiköyhässä maailmassa kuin missä me oolemme kasvaneet. Eikä limsojakaan ollut sellaisia valikoimia kuin nyt.
Hauska tuo pumpernikkelin tarina. Pierupeikko.....en oo ennen kuullut.
Vili on niin hyvinvoivan näköinen, että oikein sydän ja silmä lepää noissa kuvissa. Oisko sitten niin, että isäntä on kotiutunut ja onnellinen ja sen myötä emäntäkin sitten. Ja se rauha heijastuu Viliin.

Terkkuja ja oikein ihanaa juhannusta sinne täältä Essilästä.

Hanne kirjoitti...

Se on totta, nykyajan pumppernikkelit ovat kuin piparkakkuja, kovia. Ei hyvä.

Hanne kirjoitti...

Eikös se pumppernikkelin taikina ole aika tummaa, olisikohan siinä alunperin ollutkin ruisjauhoja?
Kyllä tämän päivän lapset ja aikuisetkin kasvavat sokeriviidakossa, pelkäänpä, että ei ole hyvä juttu myöhemmälle terveydentilalle. Ei ollut limsoja aikoinaan kuin muutama merkki, kuten Pommac eikä niitä ainakaan usein ostettu. On maailma muuttunut.
Juu, Vilipertti on kotiutunut yhtä hyvin tänne kuin me immeisetkin, ehkä tuo yhteinen harmonia hallitsee meitä kolmea.
Vai juhannusta! Eipä se ole täällä teema eikä mikään. Jussia silti toivotellen! Essille ♥

Marja-Leena kirjoitti...

Kyl 52 on jo aika kypsää kauraa:) HooPee, eikös? Tiedätkös muuten mitä. Sä olit maininnut maksullisen naisen, jossain sun kommentissas ja nyt mun blogiin on tultu monta kertaa haulla i_l_o_t_y_t_t_ö blogspot.com. Että silleen. Saavatpahan lukea iloisia tarinoita:)

Hanne kirjoitti...

Riippuu mihin sitä kypsää kauraa vertaa...
Vai on Ossin blogi saanut lisäsisältöä iloisten tyttöjen johdosta! Voihan nenä. Ossi varmaan tykkäis, jos ymmärtäis.
Nyt varmaan Vilikin saa hakuja noilla ilomielisillä tyttärillä, tässähän tuli mustaa valkoisella meiltä molemmilta. En voi kuin nauraa. :)