Talviloma takana, kevät edessä!
Vietimme reilun viikon komeiden metsien uumenissa Etelä-Savossa, Huuhanaholla, Mikkelin seudulla. Meitä oli me kaksi ja Vili sekä kuopus puolisonsa kera sekä heidän snautserivanhuksensa Pippo. Automatka oli Vilille koettelemus. Lahteen saakka piti menomatkalla ajaa ja vasta silloin Vili rauhottui siedettävään olotilaan. Paluumatka oli samanmoinen eli ei taida meitin Vilistä ja autoista tulla ikinä sydänystäviä...
Maisemat lomametsässämme olivat huikeat. Ja se totaalinen hiljaisuus! Ei edes linnunlaulua, näimme kolme kertaa linnun lentävän ja nekin eri päivinä. Ei nähty kettua, ei sutta. Autotie oli tosin lähellä, mutta se tie oli autio ja rauhallinen. Järvi oli jäässä, puut komeita, eikä pakkasessakaan ollut valittamista. Alimmillaan se oli -6 ja enimmillään -27 astetta, vaan eipä paleltanut, toisin kuin täällä kotona rannikolla, jossa puhaltaa usein raaka merituuli.
Koirat olivat onnessaan siellä puhtaassa luonnossa, varsinkin Vili oli elementissään. Innokkaasti hän hoiti vahtikoiran tehtäväänsä ja kärsivällisesti jaksoi odottaa jotain tapahtuvaksi. Hiljaista oli, jää ja pakkanen sentään paukkuivat Vilin mieliksi. Ulkona Vili olisi viettänyt vuorokaudet ympäriinsä, tassuja ei paleltanut missään vaiheessa ja virtaa riitti tuossa pienessä koirasessa. Pidimme Viliä pitkän 15-metrisen narun päässä. Pelkäsimme sen juoksevan jäälle, putoavan pahimmassa tapauksessa avantoon tai että kettu nappaa tai jopa susilauma...
Kyllä oli ankeaa palata tänne kotiseudulle arjen keskelle, vaikka toki kotiinpaluu aina on mukavaa. Jäimme kaipaamaan sitä luonnon rauhaa ja jylhyyttä, puhtautta ja maaseudun verkkaista elämää, suomalaista lintukotoa...
 |
| Saarijärvi |
 |
| Hiljainen on metsätie... |
  |
| Tarkkana kuin porkkana... |
*******
R.I.P.
Suru saapui lomamökkiimme.
Koiravanhus Pippo, 15v 8kk joutui yllättäen lähtemään keskuudestamme.
 |
| Kaverukset Pippo & Vili |
♥ Jätit tassunjälkiä sydämiimme ♥
4 kommenttia:
Oi, teillä näyttäisi olleen ihana loma upeissa maisemissa! Meillä oli aikoinaan tapana käydä kerran talvessa Lapissa ja siellä huomasin Rosan kanssa saman ilmiön kuin tekin Vilin kanssa. Rosa-westieltä puuttui kokonaan pohjavilla ja hän paleli melko helposti pakkasilla. Silti Lapissa sai olla reilusti kymmennen astetta enemmän pakkasta kuin kotona ja Rosa pärjäsi ihan hyvin. Mikähän siinäkin oli, kun me kuitenkaan emme asu lähellä merta.
Otan osaa suruunne. ♥ Kaverin menettäminen on aina hyvin ikävää. :´(
Varmasti mieli lepää tuollaisissa maisemissa, tekee hyvää kaikille :)
Kunnioitettavaan ikään päässyt vanhus, lepää rauhassa toinen <3
Ööö.. nyt putosin. Laitoinko minä kommenttini jotenki "väärään" paikkaan? *raapii päätä*
Komeet maisemat, kyllä tuolla on lomailla kelvannut.
Voi miten surullista. Todella pitkä ja hyvä elämä varmasti pippolla. Otamme osaa suruun ja uskomme, että hyvä on Pippon nyt olla. Kyllä se aina raastaa tuo luopumisen tuska. se on se hinta jonka kaikesta tästä ihanuudesta joutuu maksamaan, ihmistenkin kohdalla. Eikä siihen oikein koskaan totu. Eikä pidäkään tottua. Rakkaus on raastavuudessaankin kaunis ja hyvä asia.
Lähetä kommentti