perjantai 4. helmikuuta 2011

Lääkärikeikka

Olemme molemmat Vilin kanssa makselleet eilen univelkojamme alkuviikon tapahtumista. Siinä sivussa olen yrittänyt koota itseäni kaikista itsesyytöksistä ja miettinyt, mitä tänne kirjoitan. Päätin asettaa itseni alttiiksi arvostelulle ja moitteelle, sillä en ole ollut niin hyvä emäntä Vilille, kuin Vili ansaitsisi. Olisin voinut tuon salatakin ja esittää asiat itselleni edullisessa valossa...

Sunnuntai sujui hienosti, Viliä parhaimmillaan, kaikki vielä ok. Aamuyöllä Vili alkoi herättelemään. Pääsi ulos, mutta siihen ei näyttänyt tarvetta olleen. Levottomuus jatkui  ja jatkui. Vili raapi vimmalla mattoja ja sänkyjä. Minun päässäni pyöri heti ajatus taas kerran alkaneesta kutinasta. Olin niin fixoitunut siihen allergiateemaan, että ei mitään muuta tullut mieleenikään.

Sitten aamulla Vili oksensi kahteen kertaan eiliset ruuat, täysin sulamattomina. Luulin, että nyt alkaa helpottamaan, kun on oksentanut. Ihmettelin kylläkin niitä totaalisen sulamattomia oksennuksia... Levottomuus silti jatkui ja minä odottelin, että se menisi ohi.
Seuraavakin yö meni aamuyöstä eteenpäin valvoessa. Samoin seuraava päivä. Vili vaelsi eikä osannut asettua mihinkään. Mieleeni putkahti sitten jo muitakin ajatuksia kuin allerginen reaktio. Selkäkipu? Loukannut ehkä itsensä hyppiessään? Viimeksi ell mainitsi sellaisesta mahdollisuudesta, Vilillä kun on niin pitkä selkä. Joku kortisonilääkityksen haittaoire? Maksavika? Uskallanko antaa kipulääkettä? En uskaltanut. Ajattelin, että jos se on sittenkin joku mahavaiva, niin se aiheuttaisi lisää sitä mahavaivaa.

Minua alkoi jo ahdistamaan tuo Vilin levottomuus, tiesin, että Vilillä on joku vaiva, mutta mikä? Sitten soitin eläinlääkärille, saimme ajan torstaiaamuksi heti klinikan avatessa ovensa. Jostain muusta paikasta olisin ehkä saanut ajan nopeammin, mutta en halunnut oudolle lääkäriasemalle, kun ei sentään ihan hengenmenosta näyttänyt olevan kysymys. Tämä päätös aiheutti ahdistavaa ristiriitaa itselleni, Vilillä on ilmeisesti kipuja ja se joutuu silti vielä odottelemaan, että päästään lääkärille. Sitten valvottiin taas se seuraavakin yö.

Kaikkina näinä päivinä Vili söi ruokansa, tavallista vähemmän kylläkin, vatsantoiminta oli ihan normaalia eikä oksenteluja enää ilmennyt. Piti häntäänsä koko ajan alhaalla, ei leikkinyt, oli tosi surullisen oloinen. Vili lipoi tiuhaan suupieliään ja pyrki useasti parvekkeelle syömään lunta. Näistä oireista sitten aloin vähitellen epäilemään, että vaiva johtuu jotenkin mahasta tai ruokatorvesta.

Sitten vihdoin ja viimein päästiin lääkärin juttusille! Ja meillä oli tuuria! Kohdallemme sattui mukava lääkäri, joka luki koneeltaan Vilin aikaisempaa stooriakin, sitä edelliset lääkärit eivät tehneet, vaan olivat olleet hoomoilasena Vilin terveydentilan suhteen, vaikka se kaikki lukee heidän omissa kirjauksissaan. Tämä lääkäri kyseli Vilin nykyisestä ruokavaliosta ja lisäravinteista ja otti puheeksi sen viime keväisen rokotusreaktionkin jne. Kyseli, joutuuko Vili olemaan paljon yksin (ei joudu).

Vili tutkittiin perinpohjin ja Vili kuulemma aristi vatsalaukun kohtaa kylkiluiden alapuolella. Sen saman sanoi myös silloin lokakuussa se silloinen eläinlääkäri, kun Vili sai sen kummallisen kohtauksen, jonka syy ei selvinnyt.
Tutkimuksensa ja kaiken kertomani perusteella lääkäri päätyi tulokseen, että "Vilin oireilu ja löydökset viittaavat vatsalaukun limakalvon ärtymiseen. Lääkitys ohjeen mukaan. Jos oireilu ei viikossa ole helpottanut, niin soita."

Vilille määrättiin
 * Famotidin Hexal 20 mg 
10 tabl. ½ tablettia 2x päivässä kuuri loppuun. Vatsahapposalpaaja.
*  Antepsin mikst. 
70 ml, 2 ml 3x päivässä kuuri loppuun. Vatsalaukun limakalvon suojaamiseen.

Sain ohjeistusta kortisonin lopettamiseen, jos nyt näyttää siltä, että Vilille on vihdoin löytynyt sopiva ruoka. "Kortisonilääkitystä voi yrittää vähentää, anna 1/4 tabl. joka 3. päivä kuukauden ajan, jos kutina ei lisäänny, niin kokeile sitten jättää se kokonaan pois." Kortisonin lopettamiseksi vähitellen lääkäri ei suositellut annosvälin pidentämistä, vaan nimenomaan annoksen vähentämistä.
Jos kuitenkin kortisonia joutuu käyttämään säännöllisesti lopun ikää tai siihen verrattavan pitkän aikaa, niin se vaatii rinnalleen jonkun vatsaa suojaavan lääkkeen. Pitkäaikainen kortisonin käyttö ohentaa limakalvoja ja näin ollen aiheuttaa närästystä ja vatsahapot pääsevät vahingoittamaan vatsan limakalvoja.

Kotiin päästyämme Vili sai ensimmäisen Antepsin annoksensa ja onnellisena poika kävi nukkumaan. Univelkaa oli kertynyt runsaasti. Vili nukkui ihan koko päivän, välillä kävi syömässä ja ulkona pissalla, piti pienen leikkituokion ja taas jatkoi nukkumista.
Seuraava yö olikin sitten jo normaalin rauhallinen.

Olin niin onnellinen, että mitä ilmeisimmin lääkäri oli tehnyt oikean diagnoosin ja Vili on taas jotakuinkin "terve"! Levottomuus ja vaeltelu oli loppu! Häntä nousi taas selän päälle ja lelukoppakin muistui mieliin.

Aloin syyttelemään itseäni rankasti, että en ollut heti tajunnut, mistä oli kyse ja että apua olisi pitänyt hakea ihan heti. Koiraparkani oli saanut kärsiä useamman vuorokauden ja minä olin siihen syypää. Puolustelen nyt itseäni sillä, että ensin kuvittelin vaivan olevan ohimenevää laatua ja toisekseen epäilin eläinlääkärin kuittaavan nopean käynnin siellä vähäpätöisenä pikkukoiran huonovointisuutena eivätkä ottaisi sitä ollenkaan vakavasti. Todennäköisesti olin molemmissa tapauksissa väärässä. Jälkiviisaus ei tapahtunutta miksikään muuta.

7 kommenttia:

creek kirjoitti...

Hui, sydän pamppailen luin kertomuksesi. Hyvä että asia kuitenkin selvisi ja Vili voi paremmin.

Antepsin on tehokas lääke vatsalaukun suojaamiseen, meillä sitä on syöty jo kesästä saakka. Se tais parantaa Minin vatsalaukun ja suojata sitä, vaikka sielä oli käpyjä. Leikkauksessa kun vatsalaukku ei enään ollut tulehtunut, toisin kuin keväällä se oli.

Tuosta kortisonista kyllä kannattais päästä eroon. Yliopistohan meinasi meille määrätä viimeiseksi niitiksi kortisonia, kun mikää ei tuntunut auttavan. MUTTA Mini piti tähystää ennen kortisonin alotusta, sillä sitä ei suositella syöttämään jos vatsalaukun limakalvot tai ruokatorvi ei ole kunnossa. -pahentaa asiaa.

Minillähän oli siis ruokatorvi tulehtunut, eikä kortisoonia saanut aloittaa. Eikä sitä onneksi enään tarvikkaan, kun tiedetään mikä sen on.

Äläkä turhaan syyllistä itseäsi. Saman virheen minäkin tein reilu vuosi sitten omani kanssa, kun en heti kiikuttanu lääkäriin, vaan kuvittelin ruokavaliossa olevan vikaa. Puhumattakaan siitä että noudatin naturopaatin neuvoja niin sokeana, että koira laihtui miltei olemattomiin.

HooPee kirjoitti...

creek,
ihmettelen, että pitkäaikaisiin kortisonilääkityksiin ei suositella eikä ilmeisesti mainitakaan eläinlääkärin toimesta mistään vatsaa suojaavasta lääkityksestä. Täytyy näköjään antaa asioiden mennä niin pitkälle, että koira sairastuu. Yleensä koirien omistajat ovat ihan maallikkoja, olisi lääkärien tehtävä valistaa heitä/meitä.
Saa nähdä, pääseekö Vili ikinä kokonaan eroon kortisonista, voi olla, että niin ulko- kuin sisäpölyt tulevat aina olemaan riesana.
Mutta toivoa on oltava, Mini on malliesimerkki siitä!

creek kirjoitti...

Kyllä, eläinlääkärit ei oikein mainosta mitä haittavaikutuksia kortisoonin käytöllä on.
Monelta olen kysynyt ja kierrellen vain vastataan, että juominen lisääntyy, ei muuta.
Se on kyllä epällyttänyt ettei haittavaikutuksia kysyessä katota silmiin kun vastataan.

Vaikeaahan se on kun kutinan saa kortisonilla pois, mutta se sitten tuo muita oireita, kuten nuo suolisto ongelmat. Yksi asia on hoidossa, mutta se tuo tullessaan toisen.. oravanpyörä?

Toivoa todellakin on, en olisi jokunen vuosi sitten uskonut että Mini vois olla kutinan kanssa ilman lääkkeitä, mutta tässä ollaan ilman kutinoita :) Tosin, nyt on sitten muut oireet päällä, muttei onneksi niin pahana.

Kevättä kyllä ootan kauhun sekaisin tuntein siitepölyjen takia. Tälle kun noita lääkkeitä ei suositella käyttämään suoliston takia.

Maija kirjoitti...

Meille on kyllä kerrottu kortisonin haitat, siis kaikki muut paitsi tuo vatsalaukkuärsytys. Kiitos tosi hyvästä vinkistä. Pitääkin heti lisätä sitä Essin ruokavalioon. Hyvä tieto oli myös tuo kortisonin vähentämistekniikka. Sitä kokeilemme jossain mutkassa sitten.
Hienoa, että Vili tuli kuntoon. Turha syytellä itseään, ei aina voi tietää mikä on. Ja sinähän kuitenkin toimit. Russelit on tosi hyviä peittelemään tilannettaan. Ehkä siksi olen Essin kanssa aina heti menossa, kun jotain huomaan. Vaikka mitään vakavia juttuja ei ole ollut. Varahan ei venettä kaada, joten mieluummin lääkäriin.
Olikohan lääkärinne Maj. Hän on hyvin harkitseva ja rauhallinen. Ja osaa kohdela koiraa lempeästi. Ja lukee tosiaan tiedot ennenkuin vastaanottaa koiraa, varsinkin jos ei ole koiraa ennen nähnyt. Se on jo minusta paljon ja oikeean suuntaan. Niinhän kaikkien lääkärien pitäisi toimia, jos eläimestä tietoja entuudestaan on.
Peesaan Creekiä, kevään siitepölyjä odotellessa.Täytyy kaivaa esiin homeopaattiset avut ja se pyyhe nassua ja tassua varten. Niin ja silmätipat, kun Essi on erityisen herkkä sidekalvotulehduksille.
Vertaistuki on mukava juttu. Sitä tarvitsee kun tässä viidakossa kahlaa. joskus sitä on hiukan kade niille , joiden koirat on terveitä ja voivat syödä mitä vaan. Mutta sitten taas muistan, että hyvä näin Essin kannalta,sillä minä jaksan kahlata hänen vuokseen kyllä. Johtuneeko sitten kaikista omista sairauksistani, että sympatiseeraan ja ymmärrän häntä.
Voimia ja jaksamisia sinne.

HooPee kirjoitti...

Maija,
noista pitkäaikaiskortisonin mahdollisista haitoista meillekin kerrottiin silloin heti kättelyssä sentään yksi asia eli että "se tulee lyhentämään elinikää muutamalla vuodella". Suorat sanat siis.

Näin on, ilman vertaistukea tämä vasta olisikin raskasta. Eikä näitä asioita voi puida kenen tahansa kanssa, vertaistuen on kyllä istuttava samassa veneessä.

Oikein arvasit sen lääkärin...

Unelma kirjoitti...

Ihana kuva Vilistä.
Meidän pieni Vallumme nukutettiin kaksi vuotta sitten. Hänellä oli kasvaimia suussa ja silmän alla. Vieläkin on ikävä pientä koiruliamme. Hän oli paljon Vilin näköinen. Vallun tarinan kerroin blogissani.
Onneksi Vili sai apua.

HooPee kirjoitti...

Unelma,
kävin vilkaisemassa Vallua, todellakin voisi olla vaikka meidän Vili! Valjaatkin ovat ihan samanlaiset.
Nuo omat, edeltä lähteneet koirat tulevat säilymään aina muistoissa, osoituksena siitä, kuinka rakkaita ne ovat olleet...