Sivut

torstai 20. tammikuuta 2011

Ruokalistaa ja onnellista oloa

Päivitän tähän Vilin nykyistä tilannetta ruokailun suhteen. Viimeksi tein saman listan lokakuun lopulla ja nyt vain muokkaan sitä. Muutokset punavärillä tai ylivedolla.

Inhokkilista ( = Vilin itsensä torjumia ruokia, jotka aluksi kuuluivat herkkuihin)
- piimä, broilerin kaulat, saksanhirvi, poromix, poro

Kiellettyjen lista ( = todettu allergisoiviksi)
- kala, kananmuna, kana/broileri

Sallittujen lista ( = käytetään rotaatiodieetin toteuttamiseen)
- kalkkuna
- poro
- hevonen
- lammas
- hirvi
- broileri
- strutsi
- nauta

Karanteenilista ( = epäilyksenalaiset ruoka-aineet, kokeillaan joskus niiden sopivuutta)
- sika
- nauta
- vehnä
- kalkkuna

Käytännössä kuitenkin Vilin ruokavalio koostuu pääasiassa lampaan ja hevosen lihasta, silloin tällöin raakaa naudanmahaa ja kypsennettyjä naudansuikaleita. Nauta oli aikaisemmin epäiltyjen listalla, mutta nyt en ole huomannut sen aiheuttavan kutinoita.
Muita lihoja on vaikea saada mistään. Strutsinliha on marketeissa älyttömän kallista ja se eläinravinnoksi tarkoitettu on ihan hirveän rasvaista. Pitäisi olla enemmän eri eläinten lihoja tarjolla Vilille, jotta tuo rotaatiodieetti toimisi, mutta...
Lihan lisukkeena Vili saa usein kukkakaalisosetta, itsetehtyä tietenkin. Ei kuulu Vilin herkkuihin nuo soseet, vaikka kuinka on yritetty totutella. Tämä kukkakaali tuntuu olevan hyvin siedettyä. Toisinaan Vilin lautaselle laitetaan kukkuraruokalusikallinen kaurapuuroa. Ei kuulu sekään Vilin lempiruokiin, mutta siinähän se menee lihan ohessa. Sen sijaan hernekeitto on Vilin mieleen, sitä annetaan joskus "torstaisin".
Hiilihydraatit on tarkoituksella pidetty vähäisinä, ne aiheuttavat Vilille töhnää korviin ja tuntuvat kutiavan tassuissa. Nyt ovat korvat pysyneet jo kauan puhtoisina.

Tällä hetkellä Vili saa ruokansa joukkoon jotain öljyä, pellava-, oliivi- tai rypsiöljyä. Kun seuraava pullo tyhjenee, tilalle tulee helokkiöljy. Vitamiinit tulevat nyt Multimix-purkista. Silloin tällöin murskaan sapuskan joukkoon LactoSeven-maitohappobakteeritabletin ja jos vatsa menee sen verran löysäksi, että peppukarvat likastuvat, annan Tehobaktia.

Luita Vili järsii mielellään, yleensä ne ovat raakoja lampaan tai naudan luita. Lampaan rustoluita leikkelen puutarhasaksilla silpuksi, jotta Vili ei nielaise niitä kokonaisina.
Vilin syöminen nyt on täysin toisaikaista, välillä syödään enenmmän kuin tienataan ja sitten taas nirsoillaan. Kai se on hyväksyttävä vaan.

Ensimmäistä kertaa koko Vilin kortisoniaikakaudella oli minulla tänään antaessani kortisonitablettia Vilille sellainen tunne, että miksi annan terveelle koiralle lääkettä. Vili on nyt pari viikkoa ollut kuin terve koira, ei minkäänlaista rapsutusta eikä levottomuutta. Kantaa lelujaan näytille joka päivä, mitä ei tapahdu, jos voi huonommin.
Tiedän toki, että tämä tilanne tuskin tulee kestämään. Yhtäkkiä kaikki voi muuttua jostain selittämättömästä syystä.Mutta tällä hetkellä nautin täysin siemauksin tästä rauhallisesta vaiheesta.

Ymmärrettävistä syistä johtuen en uskalla poiketa ollenkaan nykyisestä ruokavaliosta, en uskalla ainakaan toistaiseksi antaa mitään lisäravinteita edellämainittujen lisäksi. Pelkään suunnattomasti aiheuttavani itse Vilin tilanteen huonontumisen.

Ilmanpuhdistimesta sen verran, että olen siihen tyytyväinen. Erittäin tyytyväinen. Ei minulla ole keinoja mitata sen vaikutusta mitenkään, mutta koen sen hyväksi. Pölyä ei lennä ilmassa niin runsaasti kuin aikaisemmin.
Lisäksi olen alentanut hieman sisälämpötilaa, ehkä 1-2 astetta ja se on myös ollut hyvä juttu. Yöksi olen laittanut makuuhuoneen lämpöpatterit kiinni. Tuuletan myös useammin kuin ennen.

9 kommenttia:

Arttu kirjoitti...

Ihania uutisia!
Älä suotta vaihdakaan ruokavaliossa nyt mitään. Parikin kuukautta kannattaa jatkaa samoilla eväillä, sitten onkin jo kevät tulossa ja SE voi tehdä oman osuutensa kutinoihin. Meillä eletään Artun kanssa samoin seesteistä vaihetta. Koiran kaljut kainalot on karvoittuneet, ja muutakaan rapsuttelua ei ole.
Nauti tästä tilanteesta, pidä se suht vakaana, ja kokeile kevään tullen yksi asia kerrallaan, rauhassa, jos on tarvetta.
Minulla on vitamiineina Osteomax-K.

Hanne kirjoitti...

Mai,
optimistini ei riitä noin pitkälle kuin sinun, että peräti kevääseen asti...
Olen onnesta soikea, jos Vilin seesteinen vaihe kestäisi edes tämän kuun loppuun saakka! Yksikin hyvä päivä on kyllä syy olla kiitollinen.
Valitettavasti kortisoni on edelleen mukana pelissä, todella loistavaa olisi tämä olotila ilman sitä. Liikoja ei kuitenkaan sovi havitella, vaan ollaan tyytyväisiä tähänkin. Ei tämä seesteisyys ole ollut mikään itsestäänselviö tuon kortisoninkaan kanssa.

Onkohan tuo Osteomax-K mielestäsi parempi vaihtoehto meidän vitamiinilisälle? Millä annostuksella annat sitä Artulle, lienevät Vilin kanssa samanpainoisia?

Arttu kirjoitti...

En tunne muita vitamiineja, Osteomaxia mulle suositteli henkilö, jonka mielestä siinä on tasapainossa kaikki koiran tarvitsema, jos aikoo syöttää barf- tai muuten kotona valmistettua ruokaa. Hän on kyllä perehtynyt koiran ravitsemukseen ja opiskellut sitä ammattinsa vuoksi. Mutta älä hätäile muutosten kanssa, ehdit kokeilla vitamiineja vielä.

Arttu on n. 10kg, ja sain ohjeeksi antaa kaksi tablettia päivässä. Silloin koiralla oli paljon kutinaa, ja ruokakin hyvin yksipuolista. Nyt unohtuu joinakin päivinä antaa, siksi olen jatkanut kahdella tabletilla, yksi päivässä kai riittäisi jos antaisi joka päivä. Lisäksi nyt on menossa pellavaöljy. Välillä rypsiöljyä tai muuta.

Voi, toivon niin että teillä jatkuu hyvä jakso tosi pitkään. Onko koskaan vielä ollut näin pitkään kutisematonta?

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Löysin sattumalta sivuillesi.
Minulla on erittäin allerginen 7v russelityttö.
Voin kertoa, miten selviydymme allergian kanssa.
Voit laitta meiliä
dolores@kolumbus.fi

Hanne kirjoitti...

Mai,
tuo Osteomax tulee seuraavalla hankintakierroksella, käytän nyt vanhat pois ensin. Katsoin, että siinä on rasvaliukoisia vitamiineja isompi määrä kuin meidän nykyisessä, joten ei sitä yläkanttiin kannatakaan antaa, Vilille riitäisi yksi tabletti, painoa kun on 8 kg.
Vilin kohdalla on ollut jo useasti parempi kausi eli saanut kortisonia vain joka kolmas päivä, mutta silloin Vilistä huomasi, että "huomenna on kortisonipäivä" ja nyt on siinä mielessä paremmin, että sitä antopäivän tuloa ei huomaa eli ei rapsuttele ollenkaan.
Sydän syrjälläni pelkään tämän lumouksen haihtumista...

Pyry-mäykky kirjoitti...

Kiva nimimuutos blogissanne, oikein mainio.
Hyviä vointeja Vilille! Ai niin, ilmanpuhdistaja on tosi hyvä hankinta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Jätin sinulle sähköpostiosoitteeni. Minut löytää tuolla myöskin Facebookista. Olen hoitanut koiraani täysin koululääketieteen konstein ja apuna on ollut hyvä eläinlääkäri. Hoidan russeliani hyvin yksinkertaisesti. Se saa vain allergiapurkkimuonaa ja peuranlihaa sekä lorauksen öljyä. Teetin sille allergiatestit ja se on saanut siedätyshoidon. Ko hoitoa jatketaan piikillä kerran kuukaudessa. Kortisonia se saa vain tarvittaessa, silloinkin annan riittävän ison annoksen, jotta saa oireet kerralla kuriin.
Toivottavasti saat koirasi oireet hallintaan ja itsellesi mielenrauhan. Tiedän, mitä on elää allergisen koiran kanssa.
Terkut
Dodo

Hanne kirjoitti...

Pyry-mäykky, kivaa, että tykkäät uudistuksesta.
Oot mammani päivän piristys, mutta vasta minun jälkeeni...
T. Vili

Anonyymi,
lähetin kyllä päivällä sinullekin päin sähköpostia, eikö ole tullut perille?
Facebookissa minäkin...Sähköpostiosoitteeni löytyy tämän blogin profiilista klikkaamalla sanaa "sähköposti".

Niinhän se on, että vain toinen allergisen koiran omistaja voi ymmärtää täysin, miltä tuntuu elää näiden ongelmien parissa.
Se tasapainon saavuttaminen niin koiran kuin itsensä kanssa on se tavoite, johon sinä ilmeisesti olet jo päässyt. Ja minä matkalla, vielä.
Olisi mielenkiintoista kuulla, mille koirasi on allergisoitunut ja mikä laukaisee vieläkin niitä huonompia hetkiä!
Odottelen kuulumisia...

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Laitoin sinulle pitkän meilin Wera-koirani allergiasta ja sen hoidosta. Teksti on pitkä, älä välitä virheistä, toivattavasti tulen ymmärretyksi. Niin, ja toivottavasti jaksat lukea.

Paljon terkkuja!
Marja