torstai 27. tammikuuta 2011

Niitä näitä


Ollaan elelty Vilin kanssa mukavia aikoja. Vili on nyt jo monta viikkoa ollut iloinen ja leikkisä, tuo leluja ja leikkii jopa itsekseenkin. Leikkiminen Vilin kohdalla on luxusta, Vili kun ei ole mikään kovin leikkisä koira.
Nyt kun mietin asiaa tarkemmin, niin ehkä se johtuukin tästä jatkuvasta sairastelusta. Ehkä Vili sittenkin oikeasti on leikkisä? Koko pentuajan Vili viihdytti itseään jollain touhulla ja sitten se leikkiminen on jotenkin jäänyt lähes kokonaan pois.

Minä olen yrittänyt kehitellä gourmet-taitojani Vilin mieliksi ja nyt olen alkanut höyryttämään Vilin ruokia. Innostuksen siihen sain eräästä blogilistani blogista. En tee myöskään enää kasvissoseita, vaan höyrytän ne siinä lihan kanssa yhdessä. On nopeaa ja vatsaystävällisempää kuin paistinpannulta tuleva ruoka. Kasvikset ovat myös paljon herkullisemman näköisiä ja tuoksuisia kuin soseena. Vili on muuten samaa mieltä, kysäisin tuossa ja hän vastasi syömällä lautasen tyhjäksi. Minä kiitoksenkipeä emäntä tietysti olen erittäin mielissäni Vilin taas vaihteeksi hyvästä ruokahalusta.



Aataminaikuinen höyrytysritilä on päässyt taas kunniaan meidän keittiössämme, se on tosi kätevä, koska sopii kattilaan kuin kattilaan eikä vie paljon tilaa kaapissa.





Olisin niin mielelläni syöttänyt Vilille puuroja ja patoja, mutta ne ovat perinteisesti niin viljapohjaisia, että saavat Vilin kutiamaan tai töhnäämään korvansa. Siis pysyttelemme hyväksi havaituissa lihakasvispadoissa.
Lihapatojensa lisukkeena Vilillä on joko kasvista, kaurapuuroa tai kreikkalaista jugurttia, kutakin kerrallaan noin reilu ruokalusikallinen.

Tulipa samalla mieleeni tuo koiranruokakuppi. Varsinkaan allergiselle koiralle ei suositella muovikuppeja, vaan teräs- tai esim. fajanssi/posliini/keramiikka-astioita eli niitä tavallisia lautasmateriaaleja. Vilillä oli pikkupentuna muovisia kissankuppeja, jotka saivat väistyä heti tämän allergian puhjettua. Vilillä on nykyään käytössä teräsruokakuppeja, talousposliinikulhoja sekä joskus jopa lasivateja.

Vili on nyt ollut lammas+hepolihoissa sekä namupalaksi saa nautaa tai kalkkunaa. Naudasta ei näytä mitään oireita tulevan, vaikka sen pitäisi olla se yleisimmin allergisoiva. Kalkkuna on ollut kysymysmerkillä, mutta nyt päätin antaa, kun muuta kiitospalaksi soveltuvaa ei kotona ollut. Tähän asti on sujunut hyvin! Kalkkuna on siitä hyvä herkkuna, että sitä on siistiä kuljettaa mukana, se on kuivaa ja mureaa eikä sotke paikkoja.

Kortisonia Vili saa 2,5 mg joka kolmas päivä. Kauhea kiusaus vähentää sitä... Ajatuksena sangen viettelevä, mutta toteutuksena ollut tähän asti aina floppi.

4 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Aina yhtä ihanaa kuulla, että Vili voi hyvin!! Mä samaistun niin vahvasti teihin, kun bichonin vaivat on yhä hyvässä muistissa - millaista se on, kun hyvän päivän jälkeen ei aina välttämättä olekaan edes yhtä hyvä päivä.

Mai kirjoitti...

Ihanat uutiset jatkuu!! Höyrytetyt kasvikset on hyvä idea. Vitamiineja kaikkoaa paljon vähemmän kuin keittämällä, ja tosissaan maistuu paremmalta kuin raakasose. Vinkki: kasviksia ei tarvi kypsentää kovin pehmeiksi asti. Höyryttää niin kauan, että soseutuvat hyvin tehosekoittimella tms. kotoa löytyvällä vempeleellä. Kypsä sose onkin herkkua :)
Voi, miten onnellinen olen Vilin kuulumisista. Leikkikin on hyvä asia, se rentouttaa hauvan päätä, vähentää stressiä, ja sitä kautta pitää yliherkkyydenkin aisoissa. Olette päässeet positiiviseen kierteeseen :)

Maija kirjoitti...

Alamäen jälkeen näkyy meilläkin taas pientä nousua. Olen tosi iloinen Vilin vilinästä. Hienoa,kun koira voi hyvin,perheessä ikäänkuin leijuu sellainen hyvän olon keveys. Sitä hymyilee kuin ääliö ja hyräileekin itsekseen välillä. Ja on ihan pakko sitä mussukkaa paijailla.
Oli muuten hauskaa, kun siellä "meidän" lääkäriasemalla lääkäri paijasi ja halasi Essiä, suukotti nenänpäähän ja painoi kasvonsa Essin kasvoja vasten. Ja Essi esitti parasta potilasta ikinä. Keräsi pisteet kotiin.
Mukavaa jatkoa Vilille. Kyl me täältä perästä tullaan. Ihan varmasti.

HooPee kirjoitti...

On tämä olo kuin heikoilla jäillä, ei tiedä, koska plumpsahtaa...
Jos toivoa sais, niin vahvempaa jäätä jalkojen alle.

Luulen, että jokainen meistä allergisen koiran omistajista löydämme jonain päivänä sen viisasten kiven eli tasapainon. Kuka minkäkinlaisen, pääasia, että aurinko paistaa, noin niin kuin kuvaannollisesti. :)