" Gourmet-taitoinen kokki tai keittäjä saa vakituisen paikan tiibettiläis-suomalaisen perheen palveluksessa. Edellytetään perehtyneisyyttä ruoka-aineallergioihin sekä luonnonmukaiseen, lisäaineettomaan ruuanvalmistukseen.
Mahdollinen koira-allergia tulee olla poissuljettu ennen työsuhteen alkamista. "
Vili etsii uutta kokkia keittiöönsä. Minun keitokseni eivät maistu. Näin on.
Tätä on jatkunut jo iät ja ajat, Vilin koko tähänastisen elämän ajan. Vili syö innolla 2-3 päivää, sitten 2-3 päivää "paastoaa", toisin sanoen syö sen verran ettei nälkään kuole. Niinä päivinä herra suorittaa keittiössä ruokakupin ohimarsseja, nuuhkaisee ja halveksivin ilmein poistuu paikalta.
Tänään koettiin sitten se ns. viimeinen pisara.
Vili on hiljainen koira. Ei hauku koskaan sisällä.
Tänään Vili seisoi täyden ruokakuppinsa vieressä ja haukkui. Sanoi kovan sanan!
Iski nyrkkiä pöytään! Mokoma!
Kyllä minä olin loukkaantunut. Itsetuntoni vaipui kellariin. Tuli mieleen kaikki aikaisemmat kokemukset elämän varrelta, kuinka omat lapset ovat nyrpeän näköisinä istuneet ruokapöydässä ja pyöritelleet haarukkaa lautasella. Ei heillekään hevin kelvannut äidin tekemä ruoka...
Ja nyt en ilmeisesti osaa edes koiralle tehdä sapuskaa.
Voi niitä kaikkia yrityksiäni, lihaa on uunissa haudutettu ja höyrytetty ja paistinpannulla pyöräytetty, annettu raakana, kypsänä, mediumina. Viherosio on usein ollut kukkakaalisosetta. Ainakin puolet kaikesta päätyy jätteisiin.
Miten ihmeessä toiset koirat syövät halulla puuroja ja patoja ja meillä tämä koira ei. Vilin edeltäjäkoirat ovat kaikki olleet kaikkiruokaisia ja hyviä syömään, ovat osanneet arvostaa oman mamman murkinoita.
Mitä tälle koiralle täytyy tehdä? Palkata oma gourmet-kokki?
Tässä reseptejä koirille, eräästä blogista bongattu.
Kotiruokaa koirille
7 kommenttia:
En tiedä onko tämä nirsoilu jokin pikkukoirien juttu?? Meidän edesmennyt kääpiövillis oli viimeisen päälle nirso, paastosi joskus jopa viikon. Aina tuli ruokakupille innoissaan, mutta yleensä tuhahti ja lähti loukkaantuneena pois kun ei ollutkaan sisäfilettä :D söi koko ikänsä kotiruokaa ja silti ei kelvannut. Vanhoilla päivillään sai jostain ruokahalunsa takaisin. Onneksi Eikka on kaikkiruokainen ollut koko pienen ikänsä, söis pelkkiä kasviksiakin. Harmittaa tuollainen, en kyllä keksi mitään vinkkejä :/
Voi, jos asuisin lähempänä, ottaisin heti Vili-herran pestin vastaan :)
Olisiko joku kasvis, mikä tekee ruokaan vieraan maun? Vai eikö lihatkaan kelpaa montaa päivää peräkkäin?
Arttu protestoi aluksi mun kasvismössöjäni, mutta laitoin niitä ensin ihan vähän, ja lisäsin sitten, kun alko mennä alas. Koira nirsoilee joskus, mutta sitten on pitkiä aikoja, että mun keitokset kelpaa ja lisää pyydetään.
Enpä osaa muuta sanoa, kuin että ei ainakaan laita kuppiin mitään muuta, jos ei annettu ruoka ole kelvannut. Hetken kuluttua kuppi pois, ja ruoka esille vasta seuraavan aterian aikaan. Jos ei halua taistella saman ruuan kanssa, lisää siihen hiukan jotain maistuvampaa joukkoon, mutta ei heitä sitä alkuperäistäkään pois. Laitan jääkaappiin, ja tarjoan uudelleen, kun nirsoilu alkaa.
Mä olen valitettavasti yhä sitä mieltä, että suurin osa koirista opetetaan nirsoiksi.
Tuskin Vilikään itseään nälkään tappaa, joten anna olla ilman sitten jollei kerta kelpaa - ettei mene kuin naapurin edesmenneellä tipsulla, söi vaan kermassa haudutettua sisäfilettä Ihan Oikeasti.
Kotiruokaa koirille on varsinainen kultakaivos reseptien suhteen, myös allergisen koiran omistaville. Itse tulostin siitä Essille oman ruokaopuksen, josta sitten keittelen pöperöitä.
Essi on ollut kiitollinen kohde, ruoka mussutetaan massuun kuuluvalla maiskutuksella. Vaan silloin, kun vielä oli juoksut, tuli kausi jolloin tuntui koira elävän pelkällä vedellä ja hengen ravinnolla. Ja niillä makupaloilla. Leikkuun jälkeen tuo on mennyttä aikaa. Jos ruoka ei maistu, Essi on kipeä.
Oiskohan se mahdollista, että Vilin heittäytyessä linjalle en syö, on naapurustossa juoksuinen narttu? Ja se sekoittaa Vilin pään ja kropan.
Mitään kermoja en laita mauksi ruokaan, mutta Fond du chefin kasvislieminöppösen kyllä. Olen sitä mieltä, että perusruoka on koiralle parasta, koira ei mausteita kaipaa.
Ehkä Vilin kanssa pitää olla vain yhtä tiukka kuin tyttären Tiukun kanssa, joka on sellainen hampaat irvessä syöjä. Aina naama vinossa ruokakupin edessä. Jos ei kelpaa, otetaan kuppi pois. Jos ei vielä seuraavalla kerralla se sapuska Tiukulle kelpaa, kolmannella kerralla jo taatusti. Ja huom. Ei mitään makupaloja välillä. Ei se Vili itseään nälkään tapa. Ja mitä lapsiin tulee, on meilläkin maistunut vain ne herkut ja se terveellisempi ruoka, sitä on pyöritelty nyrpein ilmein.
Juu, voisin ottaa paikan vastaan muuten, mutta Essi ei anna. Vaan Vili saa kyllä tulla syömään. Aina meille noin söpö poika mahtuu murkinoimaan. :)
Mun kaverilla on tiibetispanieli mix, ja se on nirso kuin mikä. Hänelle eläinkauppias jolla on kaksi puhdasta tipsua, oli sanonut että hänenkin tipsut on nirsoja, eikä siitä kannate huolestua, ne syö kun tulee tarpeeksi nälkä.
Kaverini koira syö myös ehkä viikon innolla uutta ruokaa, mutta jossain vaiheessa pitää pari paasto päivää.
Mun oma pikkutirri syö ihan mitä vaan, kuinka paljon tahansa. Oli se sitten sairas tai ei :D
Kiitos kommenteista, valitettavasti joukossa ei ollut ainuttakaan varteenotettavaa työpaikkahakemusta. :)
Vili ei saa koskaan mitään herkkuja tilalle, jos ruoka ei kelpaa, Vilin ruokavalio on sen verran valikoitunut, että saa aina sitä samaa vaan.
Eihän poika itseään nälkään tapa, mutta se on vaan niin turhauttavaa antaa ruokaa ja loppujen lopuksi heittää pois ja Vilin ylenkatseva ilme on suoraan sanoen raivostuttava.
Paino on pysynyt samana eli 8 kg, joten eihän tässä huolta ole.
Tytöistä Vili ei niin paljon välitä, että ruokahalu menisi. Voi pihalla haistella naapuritalon juoksunarttua, mutta ihan kiltisti siitä lähdetään kotiin, eikä enää muistella sitä sen kummemmin "poissa silmistä, poissa mielestä"-periaatteella.
Minäkin tiedän koiria ja kissoja, jotka suostuvat syömään vain jotain spesiaalia, mutta Vili ei kuulu näihin. Vili voi jostain uudesta innostua, mutta jonkin ajan kuluttua siitä voi tulla inhokki.
Ongelma taitaakin olla enemmänkin minun ongelmani?
Olipa hauska insertti, kyllä ne koirat ovat sitten mahtavia persoonia, osaavat ilmaista itseään hienosti. Voin oikein kuvitella Vilin seisomassa ruokakupin äärellä, komentamassa. Lennikään ei oikein suostu syömään jos en laita lirausta voisulaa joukkoon..
Ja välillä tosin on noita aikoja kun ei oikein maistu mutta kuten sanoit paino pysynyt ennallaan niin nou hätä.
Lähetä kommentti