Kyllä tuo koira on niin rakkaaksi tullut vaikeasta alusta huolimatta! Silloin kun Vili tuli meille, olimme juuri pari kuukautta aikaisemmin saattaneet edellisen koiramme haudan lepoon. Vili tuli liian äkkiä, emme ehtineet surra suruamme loppuun, mutta Vilin hankkiminen silloin tuntui aivan välttämättömältä, sillä oli kiire. Elämä tuntui niin tyhjältä, masentavalta, turhalta, että meidän oli aivan pakko saada joku tuohon piristämään päiviämme.
Vili oli aivan erilainen koira kuin edeltäjänsä, omapäinen eikä pätkääkään mielistelynhaluainen. Usein tuli verrattua Viliä lapinkoiriimme ja kyllä meiltä meni monasti sormi suuhun, kun emme ymmärtäneet Viliä ollenkaan. Tuntui kuin olisimme kissaa yrittäneet kasvattaa.
Sitten puolen vuoden kuluttua puhkesi tuo allergia. Ensimmäinen ajatus oli, että parempi olisi olla kiintymättä Viliin, jos vaikka yhteiselostamme tuleekin sairauden myötä hyvin lyhytaikainen. Mieleen iski pelko, että Vilistä ei ole eläjäksi.
No eihän siitä mitään tullut, että kiintymystä voisi säädellä. Mitä enemmän olen Vilin asioita mielessäni ja myös tässä blogissa pohtinut, sitä rakkaammaksi on tuo koiranretale käynyt. Vili on myös aikuistunut, hänestä on tullut melko hyvätapainen ja hyvin viisas koira. Perheemme älykkö.
Olemme oppineet ymmärtämään toinen toisiamme, kunnioitamme Vilin itämaista filosofisuutta (naapurin keksimä termi Vilin käytökselle) ja omaa ylvästä tahtoa. Vilillä on omat tavat ja rutiinit, joista voi päätellä, onko Vilin asiat hyvin. Vili (sala)kuuntelee puheluitamme ja päättelee kuulemansa perusteella, onko joku ilmoittanut tulevansa kylään. Jos näin on, niin Vili asettuu eteiseen asemiin odottelemaan. Vielä olisi hiukan hiomista siinä, että Vilin pitäisi oppia myös ymmärtämään, tuleeko joku vartin päästä vaiko vasta tunnin parin kuluttua. No, Vili on vielä nuori koira, eiköhän se tuonkin vielä opi.
Nyt Vilistä on tullut yhtä rakas kuin edeltäjistään. Jos pelkällä rakkauden määrällä voisi parantaa Vilin allergiat, niin enpä olisi enää tätä blogia kirjoittamassa. Nauttisimme Vilin kanssa koiranelämästä täysin siemauksin, emmekä korvaamme loksauttaisi millekään allergioille tai muille koiraongelmille. Olisimme kuin paratiisissa konsanaan.
Ehkä sekin päivä vielä koittaa...
Kuvassa Vili on 4 kk ikäinen.
2 kommenttia:
Vili tekee samaa kuin Tiuku, ei syö kun ei huvita. Ja jos syö kun ei huvita niin kääntää ruuat matolle hetken päästä.
Ei allergia ole ongelma,jos siitä ei sellaista tee, mutta ymmärrän silti mistä puhut. Olen tuon polun jo kerran talsinut ja oppinut sopeutumaan asiaan. En enää murehdi ja ajattele sitä päivittäin ja olen myös pakottanut itseni olemaan tarkkailematta Essiä ja kutinoita koko ajan. Essi on meillä sen ajan kuin on, en halua sen enmpää mietiskellä koska hänen matkansa täällä päättyy. En ajattele, olen kuin Scarlett, mietin sitten vasta kun se päivä koittaa. Kun siihen asti teen kaiken mikä ymmärryksessäni on ja tiedossani hänen hyväkseen, sen täytyy riittää. Se tulee koskemaan enemmän kuin mikään muu, kun hänestä aika jättää. Enemmän kuin yhdenkään minulla olleen koiran kohdalla. Sillä neiti käveli nahkani alle heti ensinäkemällä, enkä voinut sille mitään. Olen kiitollinen ja onnellinen jokaisestä päivästä hänen kanssaan. Kiitollinen siitä että hän käveli elämääni sen suuren surun hetkellä (entinen koira kuoli) ja antoi minulle oman rakkautensa vaikken pyytänytkään. Hän on tehnyt minusta palvelijansa , emäntänsä, kumppanin ja ystävänsä.
Tottakai olisi ollut ihanaa olla allergiton. Mutta toisaalta on onni siinä, että hän on minulla , joka jaksan näitä juttuja hoitaa. Vili on myös onnekas kun on saanut sinut. Sinä jaksat miettiä ja keksiä ratkaisuja.
Olisikohan nyt niin, että Vili älykkäänä koirana osaa lukea sinua kuin avointa kirjaa. Jos hermoilet tai ahdistut jostain tai suret, Vili symppaa sinua ja reagoi koiramaisesti. Ei syö ja puklaa. Essi on kovin herkkä lukemaan minua ja saan aina opetella olemaan rauhallisempi asioiden suhteen, minä joka olen oikea murehtijoiden kunkku. Ei tarvitse kuin katsoa noita Vilin silmiä, niin tietää, että siinä kuoressa asuu pienikokoinen valtaisa filosofi ja älykkö, jolla on ihan oma ajatusmaailmansa. Omapäinen oman tiensä kulkija parhaasta päästä. Kuinka sellaiseen edes voisi olla kiintymättä. Ei mitenkään, sellaista panssaria ei ole tehtykään josta nämä koirat eivät lävitse kävelisi.
Meidän koiriemme allergiat ovat kuitenkin hyvin hallussa, koirat hyväkuntoisia. Netti on pullollaan paljon kaameampia tarinoita. Meillähän on helppoa. Ja pitää vain muistaa se päämäärä, joka meillä on. Sitä kohti mennään ja jo se, että ollaan menossa sitä kohti, ei saa talloutua kiireen alle. Päämäärään päästään, jos ei tänään eikä huomenna, niin joskus. Yritys sinne on jo iso asia, jonka voimme heille antaa. Kaikki eivät tekisi sitäkään.
Ja kuten sanottu joskus, mitäs yhdet allergiat on sen rinnalla mitä päivittäin saan. Ei mitään.
Tsemppiä Vili ja pidä mami hyvällä tuulella. Kyllähän sä tiedät miten se tehdään. Essiltä terveiset.
Maija,kuten kirjoitit
"Meidän koiriemme allergiat ovat kuitenkin hyvin hallussa, koirat hyväkuntoisia. Netti on pullollaan paljon kaameampia tarinoita. Meillähän on helppoa."
Tuossa tekstissä on todella se olennnainen. Kunpa sen aina muistaisi!
Lähetä kommentti