Germany-spesiaali Nr.3

Olen hiukan pohtinut niitä asioita, joista täällä tykkään ja myös niitä, mistä en. 

Toisesta listasta tuli pidempi ja toisesta ei.

Plussia:

* Elintarvikkeet eli ruoka on reilusti halvempaa, toki saa suuretkin summat tuhlatuksi, jos nyt ihan välttämättä niin haluaa.
* Sunnuntait ja pyhäpäivät on lepopäivän tuntuisia, kaupat eivät yleensä ole auki joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Markkinahumu puuttuu, päivät ovat selkeästi rauhallisempia, perheet ovat lapsineen kävelyllä jne.
* Ihmiset ovat hyvin kohteliaita ja ystävällisiä toisilleen, ventovieraatkin kaikki, nuoret ja vanhat. Toki Suomessakin oli ainakin omasta kokemuksesta myös hiukan samoin, mutta kyllä täkäläinen ystävällisyys on jotenkin syvemmältä kumpuavaa, lapsuudesta jo opittua, kasvatukseen kuuluvaa, perinteistä. Tämän seikan oivalsin jo ihan ensimmäisellä Saksanmatkallani silloin joskus 17 vuotiaana. Suomalainen ystävällisyys on aivan erilaista.
* Ulkomaalaiset maahanmuuttajataustaiset ihmiset ainakin täällä meidän kaupunginosassamme ovat myös hyvin miellyttäviä. Monet perheet ovat asuneet jo vuosikymmeniä Saksassa ja heidän aikuistuneet lapsensa ovat hyvin integroituneet uuteen kotimaahan. Vanhempi väki heistä, varsinkin naiset, jotka eivät ole olleet työelämässä, eivät niinkään hallitse saksankieltä ja ovat mielestäni jotenkin surkuteltavassa asemassa. Vanhat äidit ja mummut tarvitsevat aina perheenjäsenen tulkiksi, jos asioivat vaikkapa lääkärillä.
* Ilmasto on enempi mieleeni kuin Suomen etelärannikon vastaava. Täällä on talvi lyhyempi ja kaikki muut vuodenajat sitten vastapainoksi pidempiä. Valoisia öitä en kaipaa, minulle on ok, että yö on pimeä.
* Lääkäripalveluista olin aluksi epävarma, mitä niistä olla mieltä. Aluksi tuli jopa ikävä omaa entistä terveyskeskusta ja sen lääkäriä. Nyt montaa kokemusta rikkaampana olen pääsääntöisesti tyytyväinen täkäläiseen terveydenhuoltoon. Ainoa, jota kritisoin, on erikoislääkärien tiukka aikataulu. Kutakin potilasta kohtaan varattu aika on todella niukka. Tuskin on tervehditty kun jo hyvästellään. Sen sijaan ns. omalääkäri/perhelääkäri (Hausarzt) varaa enemmän aikaa potilaalleen, vaikka kova kiire näyttää sielläkin olevan ja usein joutuu kauan odottamaan omaa vuoroaan.
Omalääkärini on nainen, yleislääketieteeseen erikoistunut ja lisäksi homeopaatti. Ihan selvästi toimii kutsumusammatissaan. Vaikka minulla oli hyvä tk-lääkäri aikaisemmin, niin kyllä hänen toimenkuvansa kalpenee tämän täkäläisen omalääkärin rinnalla. Olen perusluonteeltani sangen kriittinen, mitä lääkäreihin tulee ja tarvitsen lääkärin, johon luotan ja jota arvostan. Olen siis aika vaativa (hankala?) potilas. Täällä reseptilääkkeet tulevat myös huomattavasti halvemmiksi kuin Kelan korvaamina. Homeopaattiset lääkkeet pitää kaikki maksaa itse.

Siihen toiseen listaan en nyt keksi mitään. Ehkäpä sen, että en haluaisi asua miljoonakaupungissa. Elämä kuitenkin pyörii tässä kaupunginosassa, jossa on vain noin 25000 asukasta eli tavallisen pikkukaupungin verran. Helsingin Kalliossa asuu saman verran ihmisiä, täällä on asukastiheys 50% pienempi ja pinta-ala samanverran suurempi kuin Kalliossa. Me tykkäämme kaupunginosastamme kovin, vaikka ei tämä mikään eliittialue ole. Ehkä juuri siksi tämä onkin niin mukava paikka asua.

*******

♥ Sokeri pohjalla ♥

Uusin suvun jäsen, lapsenlapsi Liam Hugo, ilmestyi elämäämme viikko sitten.
Kaveri Vilille.

Seinävaate "Vili"

Malttamattomina odotellaan postin tuovan seinävaateen, 

jossa on meidän oma Vili, ikuistettuna ikiajoiksi!

Vili / Made in Peikkokukkula

Kulkukoiran kirppu

kirpeästi nipistää.

Siitä koira tietää,

ettei koskaan yksin jää.

Pikkuinen on kirppu,

Ja tosi äksypäinen,

mutta eipä kulkukoira

ole yksinäinen!

*

Luulen,
sanoi mäyräkoira,
joka mielellään söi runoja, että
runo on maukkaampaa kuin luu.
Niin minä luulen luista,
 ja runoista ja muista.
Sitten se repi runokirjan
ja kaikki runot nieli,
latki kupillisen vettä,
sillä runoista kuivui kieli.


runot Hannele Huovi
kopsattu Peikkokukkulalta

Pikkuinen rotta

Sitten taas vaihteeksi eläinsuojeluasiaa täältä Hampurista.

Viime viikolla huomasi eräs nainen, että pikkuinen viemärirotta oli jäänyt kiikkiin yrittäessään poistua viemärinkannen kautta. Nainen soitti palokunnan paikalle ja he saivat rotan irroitettua kiipelistä käyttämällä moottorisahan öljyä. Sitten rotta vietiin Hampurin löytöeläintarhaan toipumaan kokemuksestaan.

Silloin ensimmäisellä uutisointikerralla tarina oli kuin hellyyttävä eläinsuojeluteko. Tapahtunutta ihasteltiin ja ihailtiin. Päivää kahta myöhemmin sitä pidettiin älyttömyyden huippuna. Pelastaa nyt viemärirotta! Hampurissa on suurkaupungin tavoin melkoinen rottaongelma ja niitä myrkytetään tarkoituksella. Moni lukija oli sangen närkästynyt, että palokunta osallistuu moisen eläimen pelastukseen, eikö heillä ole muuta tekemistä?- kysyttiin.

Halt durch kleine Ratte, die Feuerwehr kommt!
Koita kestää, pikkurotta, palokunta on tulossa!

No, asia on kuulemma niin, että palokunta tulee ja auttaa jokaisen eläimen pelastamisessa, jos joku heille soittaa ja ilmoittaa tarpeesta. He ovat siihen velvoitettuja. Verorahoista sitten maksetaan. Näin Hampurissa.

Lehtijutun perusteella Berliinissä on jo 10 vuotta ollut toinen käytäntö. Jos joku henkilö soittaa palokunnan pelastamaan eläintä, hänen pitää maksaa se keikka itse. Helmikuussa kuulemma joku naishenkilö joutui maksamaan 14000 euroa, kun palokunta työskenteli 7 tuntia pelastaakseen kyseisen henkilön koiran mäyrän luolasta.

Ei tuokaan minun mielestäni ole mikään hyvä systeemi modernissa yhteiskunnassa, kuulostaa ihan  barbaariselta käytännöltä. Tosiasiahan on, että eläinten kohtelu kertoo myös ihmisestä itsestään. Se on sivistystason mittari aivan siinä kuin suhteemme lähimmäisiin. Heikoimmista pitää huolehtia.

Pitänee ottaakin selville, että maksaako se Vilin vahinkovastuuvakuutus jotain, jos Vili joutuu kiipeliin...

Pelastusoperaatio

Nyttemmin pikkurotta on päässyt takaisin luontoon. Koko juttu herättää kyllä mielipiteitä ja tunteita suuntaan jos toiseen. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että verorahoilla pelastetaan villieläin, oli sitten kyseessä vaikkapa rotta.

Eläinsuojelijan näkökulmasta rotta on vahinkoeläin, jos se on jyvävarastossa tai keittiön kaapissa. Sen sijaan, jos rotta elää luonnossa, toisin sanoen vaikkapa viemäreissä, se on omalla alueellaan ja sitä pitää kohdella, kuten muitakin villieläimiä. 

Rottien tarkoituksellinen tappaminen on ammattilaisten käsissä, he osaavat hävittää rottia ilman, että ne kärsivät. Ne tulevat myrkystä vain väsyneiksi ja kuolevat sitten verenvuotoon. Näin väittävät.

Was für ein Missgeschick! Eine kleine Ratte ist am Mittwoch mit ihrem Hintern in einem Gullydeckel steckengeblieben.
Das Tier wollte offenbar am Morgen aus dem Deckel auf der Straße Seesrein (Niendorf) krabbeln, kam allerdings nicht ganz durch. Ein Fußgänger entdeckte das eingeklemmte Tier und rief die Feuerwehr.
Die Retter kamen vorsorglich mit dem Gerätewagen - und konnten nach Beratung über optimale Rattenrettung auch das passende Werkzeug hervorkramen: eine Kettensäge. Mit dem Öl aus der Säge schmierten die Feuerwehrmänner die kleine Ratte ein. Um Punkt 9.39 Uhr flutschte sie mit dem Hintern aus dem Gullyloch. Der kleine Pechvogel ist laut Feuerwehr wohlauf und erholt sich nun im Tierheim Süderstraße von den Strapazen.
In Berlin ist das schon seit zehn Jahren anders geregelt. Dort muss derjenige, der die Feuerwehr zur Tierrettung ruft, den Einsatz auch bezahlen. Im Februar sollte eine Frau für die Rettung ihres Hundes 14.000 Euro zahlen, weil die Feuerwehr sieben Stunden lang einen Dachsbau aufgraben musste.

Kaikkien äitien päivä

Ilomielin kirkkain

nyt metsän laitaan lähden,

valkovuokot poimin

mä oman äidin tähden.

Edellä oleva runonpätkä on kuin suoraan omasta lapsuudestani. Juuri noin alkoi äitienpäivän aamu, valkovuokkoja poimimalla. Aikuisenakin poimin usein valkovuokkoja äidilleni. Enkä rutistanut niitä niin paljon kuin silloin lapsena, olivat ressukat usein ihan lääpällään, ennen kuin pääsivät vesilasiin.

Jumala ei voi olla kaikkialla yhtä aikaa.

Siksi hän loi äidit.

Kahlil Gibran - Sigmund Freud - Arabialainen sananlasku

Tuolle ns. viisaudelle löytyy ainakin kolme eri lähdettä, liekö niistä ainutkaan se oikea... Niin, lauseen sisältö lienee hieman kyseenalainen, mutta kauniilta se silti kuulostaa.

Äitienpäiväruno

Vanhan tarun mukaan Jumala 

lähetti enkelinsä maan päälle 

ja pyysi tuomaan mukanaan 

kolme kauneinta asiaa maanpäältä. 

Enkeli valitsi kauneimman kukan,

ihanimman tuoksun ja äidinrakkauden.

Matka takaisin oli pitkä niinpä 

kukkanen kuihtui, tuoksu haihtui,

mutta äidinrakkaus kesti 

ja sen enkeli ojensi Jumalalle 

kauneimpana asiana maanpäältä.

Sinä et salli minun milloinkaan putoavan.

Teit vuokseni kaiken, myös asetit rajat.

Niistä iloitsen nyt, kun on aikuiset ajat.

Vaan vieläkin tarvitsen viisautes voimaa,

kun elämä kolhii ja maailma soimaa.

Äiti, kiitos että olet olemassa.

Käy se näinkin.

Jos tuossa on vaihtoehdot, niin minulle sopii formulat...

Sanaleikkiä saksankielentaitoisille :)

Lapsuusaika kultainen,

kului pois kiitäen.

Nyt aikuisena muistelen,

niitä päiviä hymyillen.

Keväistä vilinää

Vihdoin on emännällä aikaa kertoa mun asioistani!

Pitkästä aikaa juttua Vilistä. On koettu taas kaikenlaisia vaiheita, hyviä ja huonompia. "Vatsa pipi"-episodi oli jokin aika sitten ja se opetti taas, ties monennenko kerran meille jästipäille, että vehnä ei välttämättä ole Vilille sitä parasta mahdollista ravintoa. Ei edes, vaikka Vili itse niin tykkäisi.
Lettuja ei enää syödä. Ihan pieniä määriä eli vehnämuruja Vili sietää ihan hyvin, vaikka ei siinäkään paljon järkeä ole antaa yhtään mitään. Vili ei reagoinut vehnään kutinalla, vaan vatsakivulla ja output muuttuui tuhrivaksi. Toisin sanoen herätteli meitä öisin, tunki sänkyyn ja joka kakkimisen jälkeen joutui pesulle tuhrittujen housukarvojensa takia. Ei yhtään kivaa, kellekään meistä.
Meillä oli vaikeuksia taas kerran tuon vehnän suhteen. Odotimme mahdollisena oireiluna kutinaa, emme osanneet yhdistää vatsakipua ollenkaan siihen vehnään, vaan pidimme sitä aina vaan gastriittina. Luin sitten jostain, että allergisoiva ruoka-aine ärsyttää vatsan limakalvoja ja sitten jossain vaiheessa ymmärsimme asiayhteyden. Kun jätimme vehnän pois, Vilin kaikki oireet hävisivät ja se viimeistään sai meidät tajuamaan. Seuraavaa virhearviointia odotellen...

Huomasimme myös, että Vili voi jotenkin oudosti (= oksensi), jos söi kypsennettyä jauhelihaa tai muuta lihaa. Aikaisemmin ei oireillut, mutta kun aloitimme ns. raakaruokakokeilun Vilille, niin ei enää sietänytkään samalla tavalla kypsää lihaa.
"Barffaus" ei meillä siis ole saanut tuulta purjeisiin. Vili ei nakertele luita, kanansiivet yms. kelpaavat aniharvoin (= päätyvät siis usein roskikseen...), ruokavalio on siis sangen yksinkertainen: raakaa naudan jauhelihaa, joka sisältää etiketin mukaan max. 20% rasvaa + keitettyä, survottua perunaa. Silloin tällöin kananmuna ja muuta pientä, esim. juustoa.
Nyt olemme taas oikealla tiellä, joka tosiaan on aika kapea tie, toivottavasti emme kohta taas suistu ojaan...Vili on taas iloinen ja reipas, kävelee ihan mahdottoman pitkiä lenkkejä, ristiin rastiin omaa reviiriään. Muista koirista ei oikein tykkää, ei ole kiinnostunut niistä ja jos lähelle tuppaavat, niin vastaanotto on Vilin taholta aika töykeää. Ventovieraistakin lapsista ja aikuisista sen sijaan tykkää kovasti paljon.

Koiramaili eli Hundemeile

Tästä meidän talon yhdeltä kulmalta lähtee polku, jota ihmiset nimittävät koiramailiksi. Se on talvella aika synkkä tie kävellä, kurainen ja pelottavan tuntuinen. Sen alussa on vain yksi kerrostalo eikä sen varrella ole sen lisäksi muuta kuin yksi koulu. Pimeään vuodenaikaan siellä ei liiku muut kuin koiranomistajat. Nyt kevään tullen se on oikein kaunis paikka kävellä, kuten kuvasta voi aavistaa. Nyt on se aika vuodesta, jolloin puut kukkivat. Aivan ihanaa!

Mahoniaa kasvaa myös monissa paikoissa.

Pelarkuunit parvekkeelle on ostettu ja kapusiinikrassin siemenet istutettu. Parveketuolit odottavat istujiaan. Lämpötila nousee päivittäin noin +20 asteeseen, tuuli on aika koleaa, jos kohdalle sattuu, mutta auringossa tarkenee.

Pennisetum alopecuroides eli Lampenputzergras 

Juu, tällaisen haluaisin...