Sivut

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Iho-ongelmia



Ostoksilla apteekissa.
Pehmeä itsekiinnittyvä joustoside lemmikeille. Ei tartu kiinni ihoon tai karvoihin, mutta pysyy kuitenkin hyvin paikallaan. Side on helppo tarvittaessa katkaista käsin. Kestävä, pestävä tukiside. Hylkii vettä ja hikeä.






Hinta noin 5 euroa. Tämä on "no chew"-teippiä eli pahanmakuista, jotta koira tai kissa ei sitä nuolisi. Tavallistakin olisi ollut. Pakkauksesta löytyi huomautus, että teippi on valmistettu luonnonlatexista, joka saattaa joillekin aiheuttaa allergisen reaktion. Tuotetta on saatavana myös latexittomana. Toivottavasti Vilille ei tule ristiallergiareaktiota tästä teipistä. Luin omaa blogiani taaksepäin ja sieltäpä löytyi tietoa ristiallergioista.

* Latex
siitepölyt: pujo, timotei
ruoka: avocado, banaani, viikuna, peruna, selleri, kiwi, tomaatti, persikka, tattari
muu: limoviikuna ( = huonekasvi)

Mikä tämä on?

elokuussa 2011

heinäkuussa 2010   

Kuvasin sen jo viime kesänä, sitten se häipyi kuonosta ja unohdin koko asian. Nyt on samanlainen ilmestynyt samaan paikkaan. Se ei kai voi olla minkään elukan purema, koska sijaitsee tasan tarkkaan samassa paikassa.
Se ei ole tavallinen näppylä, se ei ole koholla muusta ihosta. Se ei kutia eikä mitenkään häiritse Viliä.

Tassut

oikea
vasen

Vili on ensimmäistä kertaa nuollut etutassujensa ranteet lähes karvattomiksi, vasemman jopa vereslihalle. Niistä oli vaikea saada kuvia, koska Vili ei tässä tilanteessa halua, että tutkiskelen niitä. Vilin asento oli sen verran kommervenkkinen, että oli pakko salamoida.
Eilen meni Vilin suuhun tämän kuukauden ensimmäinen kortisoniannos 2,5 mg. Tuohon ranteiden kaluamiseen oli pakko saada stoppi ja se todellakin onnistui. Eilen ja tänään ovat ranteet saaneet olla täysin rauhassa. No, jossitellaan nyt: onko se kortisonin ansiota vai onko tilanne rauhoittunut muusta syystä, sitä en tietenkään tiedä.

Allergiatesteistä minua alkoi eniten kiinnostamaan ihotestit. Niillä kuulemma selviää atooppiset allergeenit parhaiten. Allergiatesti ihotestinä  Toivottavasti ei tule enää niin pahaa tilannetta, että olisi pakko lääkitä Viliä kortisonilla, muuten testaus siirtyy ja siirtyy...

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi Vili-rassua! Meidän Pippasemme on juuri tuon näköinen ollut niin ranteistaan kuin rinnastaan sekä mahasta, siis purra kaltannut itsensä vereslihalle. Olen laittanut Bepanthenia, mukamas hetkellisesti auttanut. Tosin nuolluthan se on varmaan suurimman osan rasvasta. Olet varmaankin Vilille laittanut paidan päälle, ettei saisi enempää purtua itteänsä ->eikä tulisi bakteereja iholle. Tai enpä minä tiedä mistä ne bakteerit tulee, mutta itse ajattelin, että jos on iho rikki siihen menee pöpöjä niin kynsistä kuin hampaistakin.
Ajattelin pienessä päässäni, että pitäisikö kysyä Pippaselle vielä ennen ensi kuun allergiatestiä, eläinfysioterapian / -homeopaatin ohjeistusta, pystyisikö hän jotenkin hieronnan kautta vaikuttamaan Pippan hyvän olon tunteeseen, niin ettei ainakaan tartteisi sen takia raapia, etteikö saisi kosketusta. Toki mielestäni meillä kyllä koiraa rapsutellaan ja pidetään sylissä pienempään tarpeeseen...
Joku kirjoittelikin, että on hyvä, kun Sinä olet alkanut kirjoittaa blogia näistä ihanan kutisevista karvakorvista. Kiitos minunkin puolesta :) PP

Liftari kirjoitti...

Essillä kesi yhtenä kesänä nenänpäältä nahkaa pois. Bepanthenilla sitten paranneltiin sekin. Sitä rasvaa löytyy myös sellaisena ohuempana versiona, joka imeytyy nopeammin ihoon sisälle. Sibicort on toinen hyvä rasva samoihin ongelmiin.
Tuo näppy voi olla mikä tahansa purema, toivottavasti ei kumminkaan punkin tekemä. eihän se punkki välttämättä aina ihoon kiinni jää ja koiru itsekin saa sen nykittyä tai hierrettyä irti.
Kuutisen viikkoa pitäisi saada välimatkaa kortisoniin ja sitten voi testit ottaa. Kunpa pääsisitte siihen niin ei tarvitse arvailla syitä ja niiden seurauksia niin kovin paljon.
Riivatun siitepölyt voisivat jo häipyä kokonaan. Ainahan maassa on sienien itiöitä ja muutakin mukavaa allergisoivaa. Ja kotona sitä pölyä. Ei ole kovin helppoa saada koiraa sille tasolle, että jo kestäisi nämä asiat ilman kutinoita. Mutta olette tekin Vilin kanssa jo kuitenkin tulleet paljon , tosi paljon parempaan suuntaan.
Nyt vain toteutat sen eläinlääkärireissun sopivan tilaisuuden tullen. Ja voihan sinne nytkin jo mennä ja otattaa sitten halutut testit kun se on mahdollista. Jospa saisitte jotain apuja, että pääsisitte sinne testeihin ja Vilin tilanne tasoittuisi.
Tsemppiä Vili ja suukkoja Essiltä.

Hanne kirjoitti...

PP,
minun mielestäni sinun kannattaa nyt ensiksi tehdä ne allergiatestit ja odottaa vastausta. Ehkä siinä selviää jotain.
Ja kun allergiatestit on otettu, niin ehkä eläinlääkäri antaa jotain kutinaa hillitsevää lääkitystä Pippaselle. Kysy sitä.
Kyllä se laskee koiran elämänlaatua, jos koko ajan kutisee, sehän on sietämätöntä.
Toivottavasti Pippasen vointi kohenee!

Hanne kirjoitti...

Maija,
en usko tuota näppyä minkään elukan puremaksi, ei kai mikään kahta kertaa pure aivan samaan paikkaan? Toisaalta luulen kyllä punkin jäävän aina kiinni, kunnes putoaa, mutta se olisi kyllä huomattu.
En ole laittanut mitään voidetta siihen, se kun ei näköjään kutise eikä muutenkaan tunnu Viliä haittaavan.
Eläinlääkäriaikaa en voi vielä sopia, koska on eräs muu asia ensin hoidettava pois alta ja siihen odotan ajanvarausta. Tuurillani ne menisivät päällekkäin, joten odottelen vielä.
Vili kiittelee pusuista...♥