 |
| Vili ja ruokakuppi ♥
No niin, mitäpä olisi pitkästä aikaa juttu Vilin ruokailusta? Mielenkiintoista, eikös vaan. Ensinnäkin, se on asia, jonka jokainen koiranomistaja joutuu päivittäin kohtaamaan, mitä annan koiralleni, millä ruokin koirani?
Vili on tapaus sinänsä, onkohan Vilissä se kissamaisuus hallitseva ominaisuus tässä ruokailuasiassa?
Olen päätymässä siihen lopputulokseen, että Vili kokee olevansa täysivertainen lauman jäsen meidän pikkuperheessämme. Vili todennäköisesti haluaa istua kanssamme ruokapöydässä ja saada sitä samaa ruokaa, mitä mekin syömme. Vilin kulinaarisiin nautintoihin näyttää kuuluvan mm. karjalanpaisti + survottu peruna sekä norjalainen uunilohi + survottu peruna. Sen sijaan koiran puurot ja padat eivät uppoa. Ilmeisesti, koska niitä pitäisi meidän syödä koko perhekunta yhdessä. Lauma on lauma.
Tässä seuraavassa videossa on Vilin näköinen koira, ei kai tämä ole Vilin salainen tavoite...
Mustin ja Mirrin Maukas-pakasteet eivät ole Vilin herkkua. Ihmettelen edelleenkin sitä, että pakasteet ovat sellaista mössöä, kaikki jauhettu soseeksi. Eivätkö ne voisi olla siinä muodossa, että hampaillekin olisi jotain hommia? Vai onko tarkoitus, että ei haluta näyttää, mitä pakasteruoka oikeasti sisältää? NEU:n kunniaksi on sanottava, että niistä löytyy sattumia, herneet, porkkanat, riisit ja lihapalaset ovat näkyvissä suurimmassa osassa pakastetta. Maukas-pakasteet ovat tasaista ruskeaa mössöä, kuin kosteaa nappulaa pakastettuna.
Ensimmäinen ruutu on kudottu! Tästä tulee peitto Vilin petille. Kunhan saan kudottua muutaman ruudun lisää... Värien valitseminen ei ollut vaikeaa, sillä vain näitä värejä löytyy kaapista ja ne on saatava poiskudottua, jotta jonain päivänä voivat uudet tuulet puhaltaa käsityöpakissani.
Lanka on Novitan 7-veljestä, puikot 4½, ruudun mitat 12x12 cm. Hauskaa oli kutoa ulkoa sisäänpäin, vaikeinta oli sen yhden sauman ompeleminen siististi.
|
 |
| Ohje |
6 kommenttia:
Enään muutama ruutu jäljellä :)
Mun piti kans Minille kutoa joululahjaksi oma viltti villalangasta, ku se aina änkes itsensä lankarullan päälle nukkumaan kun kudoin tai jos työ "unohtui" (laskin sen käsistäni) jonnekkin makaamaan.
Nyt oonkin kadottanut kutomisinnostuksen, jospa se taas ens talven tullessa heräilis :)
Laskin, että 20 ruutua pitäisi saada aikaiseksi, se yhteen ompeleminen siinä se ihan kaikkein kurjin homma on. Vaan on se varmaan sitten ihan kaunis, Vilin näköinen. Itselläni on myös noita taukoja innostuksessa, enkä vieläkään ihan ole vauhtiin päässyt.
Juuri eilen ostin kokeeksi Maukas-pötkön, kalkkunan jauhelihaa. Ihme ja kumma, se on kelvannut jo kahtena ruokailukertana peräkkäin, mikä on melkoinen saavutus (esim. Oscarin koirille tarkoitettu sikanautajauheliha ei kelpaa ollenkaan). Mutta tosiaan jokseenkin etovan näköistä mössöä näin omistajan näkökulmasta. Sekoitin sekaan nappuloita, jotta hampaille olis jotain tekemistä, nekin sulavasti meni alas joten ilmeisen hyvää lihaan koiran mielestä. Mutta mitä kaikkea lienee jauhettu mukaan, ehkä en edes halua tietää...
Jalon kanssa ruokailu on ainaista haastetta ja taistelua, sikanautajauheliha on ainut joka uppoaa mukisematta (ellei paketti ole ollut avattuna liian monta päivää ja lihan maku siksi väljähtynyt;)
Jännä juttu sekin, että pelkältään tarjottuna nappulat eivät katoa kupista mihinkään, mutta kämmeneltä rouskuteltuna ne maistuvat erinomaisen hyviltä! Ai miten niin koirani on nirso...?;)
Mahtaisko Vilin gourmeeintoa helpottaa edes se "Doggy diner"-kyltti. Että olis niinkuin ihan oma ravintola. Meillä on koira/koirat aina pöydän vieressä kun syömme, josko pöydästä tipahtaisi jotain. N o Onnille voisi sanoa sen minkä Essi jo tietää. Ei putoa pöydästä mitään Essin allergioiden takia.
Noissa videoissa oli kyllä melko ihmeelliset tassut niillä kahdella koiralla. Ehkä tuollaisten tassujen kanssa haarukankin käyttö käy, vaan mahtaisko onnistua sen kummemmin Vililtä kuin Messiseltäkään
Kotiruuan kanssa on koirat eläneet silloin kun olin lapsi. Eikä pahemmin allergioista puhuttu. En sellaista muista ainakaan. Se on tietysti eri juttu, välitettiinkö tai tiedettiinkö niistä edes silloin samalla tasolla kuin tänä päivänä. Kaikki kotiruoka ei kelpaa mielestäni suolan ja mausteiden takia. Mutta toki varta vasten koiralle laitettuna. Sehän on helppoa ottaa sivuun koiraa varten osa laitettavasta ja valmistaa se koiralle sopivalla tavalla.
Jee, sinäkin olet saanut käsityökuumeen. Sitä tuntuu nyt olevan liikkeellä eikä sitä kannatakaan vastustella. Vili tulee saamaan jotain tosi ihanaa, mamin tekemän peiton. siinä kelpaa pojan köllötellä. Syksyksi tietysti sitten joku ihana villapaita Vilille lämmikkeeksi ?? Mukavaa puuhaa minusta. Ja joskus voisi vaikka sulkea sen tv:n ja kuunnella hyvää musiikkia sen sijaan. Lapsuudestani muistan, kuinka iltaisin äiti teki käsitöitä radion ääressä, muut luki tai askarteli, isä teki jotain omia puutöitään tai korjasi jotain. Niissä hetkissä oli aivan ihana tunnelma. TV on tylsistyttävä väline suurimmaksi osaksi. Olen alkanut ymmärtää siskoani, joka laittoi tv:n kokonaan pois digiaikaan siirryttäessä. Kuinka paljon hän nyt ehtiikään, kun ei tuijottele iltaisin tuota laatikkoa.
Terveiset Vilille ja väelle.
Kyllä minäkin aion vielä jotain noista raakapakasteista kokeilla, ehkä heitän joukkoon muutaman nappulan houkuttimiksi. Nyt yritän syöttää Vilille omaa pakastehyllyään tyhjemmäksi, jotta mahtuu jotain uutta. Yksi vaihtoehto on myös jauheliha, sellainen laadukas.
Eikö sinunkin kannattaisi pakastaa se jauheliha osissa, niin Jalo saisi aina tuoretta? Pitäähän sinun osata palvella poikaa, tuota nirsoprinssiä, niin minäkin yritän antaa 1-luokan palvelua omalle mokomalleni...
Kuule, luulen, että koiralle kasvaa tuollaiset tassut, jos kyllin usein ruokailevat isäntäväen seurassa, miksi sitä kutsutaankaan, evoluutio? Kotiruokaa ja mahdollisimman vähän kemiallisia aineita, ei varmaan ole ollut pahitteeksi koirille. Entisen ajan kotiruuassakaan kun ei ollut niin runsaasti mausteita kuin mitä nykyään käytetään. Ja se oli kotona valmistettua alusta loppuun. Silloin sai myös lihaisia luita ihan ilmaiseksi lihakaupasta sekä liharomppeita. Eikä rokotettukaan kuin penikkatautia vastaan.
Noissa entisajan lapsuusmuistoissa oli ihanaa myös se hiljaisuus ja rauha, mikä vallitsi, kun jokainen touhusi omiaan.
Meillä ei ollut televisiota omassa kodissani ennen kuin nuorempi lapsi täytti 6 vuotta enkä yhtään kaivannut. Se voisi olla kyllä hyvä vaihtoehto nytkin, mutta vaatii kyllä rohkeutta. Toisaalta, saahan uuden töllön hankittua, jos se luopuminen oikein alkaa ahdistamaan.
Vili ei ole näitä villapaitamiehiä ollenkaan, luulen, että ilahtuu enemmän peitosta, jota saa möyriä ilman kieltoa. Kyllä se peitto ennen kesää valmistuu, pitää ehkä määritellä kesän alku uusiksi...
Lähetä kommentti