Barffauksesta taas

Tässä tuore Jagsterin kirjoittama teksti. Itse kun en barffauksesta paljonkaan ymmärrä, niin enpä ota kantaa, koska en omaa mitään viisasta sanottavaa.

Maalaisjärkeä luihin
Kirjoittanut: Jagster - maaliskuu 31, 2013 // alkuperäinen teksti löytyy linkin takaa:  Katiska

"Maalaisjärkeen vedotaan koiranruokakeskustelussa aina siinä vaiheessa kun joku kysyy liian vaikeita. Ja koska kirjoitan omista kokemuksistani, niin se joku on on minä ja liian vaikea kysymys on miksi käytetään luuta ruokinnassa – barffista siis taasen puhutaan. Maalaisjärki on siis ruokinnan ikioma natsikortti. Se lyödään säännönmukaisesti pöytään kun faktat ja perustelut loppuvat, ja on aloitus nokitukselle, jossa siirrytään henkilökohtaisuuksiin. Luita, koska maalaisjärki. Ei tiedetä, koska maalaisjärki. Homer Simpson totesi, että faktoillahan nyt voidaan aina perustella mitä tahansa. Hän oli väärässä. Maalaisjärjellä voidaan perustella ihan mitä vain.
Olen kysynyt tätä sen miljoona kertaa, ja kysyn uudestaan. Kommentointi on auki vastauksia varten.
Mikä ravitsemuksellinen rooli luilla on; miksi pitäisi antaa annoksesta (n. 2,5% koiran painosta) 60 % lihaisia luita?
Minä vastaan saman tien. Luiden ainoa rooli on olla kalsiumin lähde. Luusta ei saada yhtään mitään muuta. Tai saadaan, fosforia. Mutta sitä saadaan lihasta, fosforista ei ole koskaan puutetta. Luusta saa hieman magnesiumiakin, mutta vaatimattomia määriä. Ei mitään muuta. Ei proteiinia elimistön huoltoon ja rakentamiseen. Ei rasvaa polttoaineeksi. Ei vitamiineja suojelemaan kehoa. Pelkkää kalsiumia.

Edellyttäen tietysti, että annetaan luita. Rustoista ei saada edes sitä kalsiumia.

Maalaisjärki ei siis perustele mitenkään luiden käyttöä. Minä en ainakaan haluaisi, että termi maalaisjärki muuttuisi tarkoittamaan tietämättömyyttä, osaamattomuutta ja haluttomuutta oppia uutta; ottaa selvää. Maalaisjärjen käyttö vaatii perustietoja ja -taitoja. Maalaisjärkeä käytetään silloin kun joudutaan uuteen tilanteeseen ja sen ratkaisuun käytetään muita tietoja ja taitoa. Jos täytyy halata naula, niin maalaisjärki kertoo, että kannattaa käyttää vasaraa, ei hohtimia. Jos jakoavain on kadoksissa, niin maalaisjärki neuvoo käyttämään lukkopihtejä. Mutta maalaisjärki ei neuvo käyttämään bensaa kiukaan sytyttämiseen, koska grillissä käytetään sytytysnestettä. Vielä vähemmän maalaisjärki käskee syöttämään lapselle pelkästään papuja ja porkkanaraastetta, vaikka joku elämästä eksynyt elävän ravinnon guru näin on käskenytkin tehdä.

Minä kerron mihin perustuu maalaisjärki suurten luumäärien syöttämiseen barffissa. Se perustuu siihen, että australialainen eläinlääkäri Ian Billinghurst näin käski tehdä, ja kutsui sitä luonnolliseksi. Luonnollisuus on kova juttu, sillä voi perustella mitä tahansa. Epäterveellisyys, koska luonnollisuus.

Lainaan pienen pätkän tulevan barf-ruokintaoppaan esittelyosasta:

Jotta jatkossa olisi helpompi ymmärtää miksi Billinghurst määrättyjä asioita suositti ja toisia kielsi, niin on pakko mennä lyhyesti hänen ammatillista henkilöhistoriaansa läpi. Se auttaa myös osaltaan ymmärtämään miksi vaihtoehtohoidot ovat eräällä tavalla kaapanneet barffin itselleen – syy ei ole yksin kielteisessä suhtautumisessa teollisiin ruokiin.
Billinghurst on alkuperäiseltä koulutukseltaan agronomi ja ravitsemustieteilijä. Hän valmistui 1966 eli aikana, jolloin edes ihmisten ravitsemuksesta ei tiedetty kuin murto-osa siitä mitä tänään, eikä koirista sitäkään vähää. Valmistumisensa jälkeen hän siirtyi samantien tutkijaksi, eli käytännössä opettamaan maatalouteen liittyviä asioita. Tuota kesti viitisen vuotta ja hän päätti aloittaa eläinlääkärin opinnot, jotka hän sai päätökseen 1976. Eläinlääkäreille ei opeta missään, tänäkään päivänä, koirien ravitsemusta, mutta Billinghurstilla oli sentään perustiedot aiheesta – ihmisistä tosin. Nykytiedon mukaan vanhentuneet ja laajoilta osin myös väärät, mutta kuitenkin perustiedot.
Valmistuttuaan eläinlääkäriksi hän aloitti oman vastaanottonsa saman tien, ja pohja barffille alkoi syntyä. Billinghurstin mukaan jokainen kerta, kun hän käsitteli sairaita koiria, niin ne ruokittiin teollisilla kuivamuonilla. Aivan samalla tavalla jokainen kerta, kun koira oli terve, niin sitä oli ruokittu lihalla, luilla ja ruuantähteillä. Raa’alla ravinnolla siis.
Tässä osutaan ensimmäisen kerran barffin heikkouksiin. Jokainen tietää, että tuo jako sairaiden ja terveiden välillä ei pidä paikkaansa. Ei pitänyt silloin, eikä tänään. Ei Australiassa, eikä Euroopassa. Koirat eivät myöskään eläneet luilla ja raakaravinnolla, vaan niiden ruokinnan pohja perustui ihmisten ruuantähteisiin. Jos jokin ero verrattuna kuivamuonilla syötettyihin oli, niin se oli ruuan vaihtelevuus. Ei kypsennys tai luiden määrä. Tämän asian Billinghurst kuitenkin ohittaa. Hän syyllistyi rankkaan yleistämiseen sekä eräällä tavalla olemassa olevan tilanteen tulkitsemiseen omien tavoitteidensa mukaan. Ensimmäinen yhtymäkohta yhden asian vaihtoehtoliikkeisiin on selvä: asioiden mustavalkoinen ja yksinkertaistava vastakkainasettelu.
1980-luvulla hän tutustui niin sanottuun perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen, ihmisille suunnattuun. Muinaisista kiinalaisista ja heidän kyvyistään voidaan olla montaa mieltä, mutta fakta on, että se ei ollut lääketiedettä. Kiinalainen parannustapa ei perustunut sairauden aiheuttajien tunnistamiseen eikä ihmisen fysiologian ja rakenteen tuntemiseen, koska muinaisessa ja vielä vanhassakin Kiinassa anatomian tutkimus oli kuolemalla rangaistavaa. Ensimmäiset ihmisen anatomian oppikirjat saapuivat Kiinaan vasta portugalilaisten mukana. Kiinalainen parantaminen perustuu siis yrttien tutkimattomaan käyttöön, mutta vahviten energiavirtojen käsittelyyn. Tämä kontaktipinta on se syy, miksi vaihtoehtohoitajille oli niin helppoa samaistua Billinghurstin oppeihin. Se saattaa olla myös syy siihen, miksi barffissa on niin paljon teorioita, jotka sotivat koirien fysiologiaa ja aineenvaihduntaa vastaan. Billinghurstilla oli jo aikoinaan kohtuullisen jouheva suhtautuminen omiin väitteisiinsä faktoina, ja tämä yhdistettynä uskomushoitojen opiskeluun kertonee myös miksi Billinhurstia itseään ilmiselvästi ei vaivaa määrätty satuilu barffin suhteen.
1993 Billinghurst julkaisi ensimmäisen barf-kirjansa: Give your dog a bone. Se löi itsensä kohtuullisen nopeasti maineeseen ja mukaviin myyntilukuihin. Opetuksessa uransa aloittanut Billinghurst siirtyi vauhdilla itselleen varmasti omimpaan rooliin ja alkoi saada leipänsä kiertelemällä maailmaa luennoimassa barffista. Kaksi muutakin barf-kirjaa ilmestyi ja barf Billinghurstin luomana ruokintatyylinä oli vallannut asemansa.

I rest my case. Tai kuten joskus todetaan, annan matkalaukkuni levätä. Mutta maalaisjärki kylläkin sanoo, että koiralle kannattaisi antaa ruokana ruokaa, ei luita."

Lisää saman kirjoittajan kynästä: Barf esimerkkinä

Ryijyjä piisaa

Kimmoke saatiin tai oikeammin, napattiin Myrskyn ja Tuiskun pihapiiristä 

ja täältähän pesee, ryijyjä piisaa, arkeen ja juhlaan.

Arkiryijy.

Tuulentuivertama ryijy.

Kammattu ryijy.

Tuunattu ryijy.

Vauvaryijy, neljä vuotta sitten.

Peräkammarin ryijy.

Eikä ne tähän loppuneet. Pari ryijynriepua löytyi vielä...

Pikavisiitti ellillä

Eilen Vili kävi pikavisiitillä eläinlääkärillä. Se on niin mukavaa, että kyseinen elli on tuossa ihan kulman takana ja vastaanotolle pääsee helposti. Vilin vaiva oli taas kerran anaalirauhasen täyttyminen. Tälläkin kertaa se oli vasen rauhanen, joka oli tukkeessa. Edellisestä käynnistä oli kulunut 5 viikkoa, joten ehkä jatkossa se on se aikaväli, jolloin pitää lähteä elliä tervehtimään. Pepa oli hiukan ärtynyt ja hoidoksi saatiin luonnonmukaista voidetta nimeltä VulnoPlant 10 g, vaikuttavina aineina kamomilla, calendula, hamamelis, hunaja sekä kalanmaksaöljy.
Hintaa käynnille tuli vähän alle 17 euroa, voiteen osuus oli noin 7e.

Nyt olen alkanut ajattelemaan Vilin vaihtelevia vaivoja, nirsoilua, yövalvomista, levottomuutta yms. pientä epämääräistä, että jos ne johtuvatkin aina tuosta anaalirauhasen täyttymisestä, kuten joku muistaakseni kerran kommentoikin. Vili oli elliltä palattuaan kuin uusi koira, iloinen kuin mikä ja leikkisä. Niin tapahtui viimeksikin, vietiin haluton ja tarmoton Vili ellille ja saatiin mukaamme vilkas ja iloinen koira.

*******

Jokin aika sitten ehdin hehkuttaa ihania kevätpäiviä ja sepä kostautuikin heti. Tänne tuli talvi. Lunta satoi 20 senttiä, raaka itätuuli puhalsi, koko maa oli osittain lamatilassa, teillä kaaos, lentokentillä samoin, lukuisia onnettomuuksia. Koko talven aikana ei lunta ollut kuin muutaman kerran tomusokerimainen kerrostuma aamutuimaan, siinä kaikki. Sitten oli se kaunis, lämpöinen kevätviikko ja nyt sitten vietetään talvea.

Ja voi sitä suolan ja "murusepelin" määrää! Vili kulkee anturat vaseliinissa, kunnes ihan oikeasti koittaa kevät. Turun talvessa oli sepeliä, sitä terävää kiveä, jota oli talviset kadut täynnä, mukavaksi ei sitä voinut sanoa, kun kulkeutuivat sisätiloihin ja ulkona sattuivat koiran tassuihin.
Täällä ei käytetä terävää sepeliä, vaan pyöreää granulaattia, kuin pieniä pippureita, joista osa murskana. Ne eivät satu eläimen tassuun, mutta kotona ne ovatkin hassunhauskoja palleroita, joita vierii ihan joka paikkaan, mattojen allekin. Niitä imuroidaan varmaan vielä juhannuksenakin...
Vili on yksi granulaattikuski tassuinensa ja isäntä toinen, kun ei ymmärrä jättää kenkiänsä heti eteiseen, vaan pitää ensin marssia lukaalin halki.

Meidän Nallu

Vanha, elämää nähnyt Nallukkamme.

Meidän Nallu. Ensin se oli pelkkänä makuuhuoneen koristeena, sitten vuosikausia kaikkien kolmen lapsenlapsen "potilaana". Nallu sai "insuliinipiikkejä", joutui "leikkauksiin", se sai siteitä, laastareita, "lääkkeitä" ja hoidettiin aina terveeksi. Seuraavat 10 vuotta Nallu oli lapinkoiramme Hessun ulkoilukaveri. Ilman Nallua Hessu ei milloinkaan lähtenyt ulos, aina oli ensin haettava Nallu ja Nallu hampaissa sitten kirmaistiin pihalle.

Nallu ja Hessu

Toiseen suuntaan homma ei toiminutkaan, vaan iltasella jouduimme etsimään Nallua pihalta, joskus ei löydetty ja Nallu joutui yöpymään yksin ulkona. Hessu saattoi kuljettaa Nallun kauaksikin eikä Hessusta ollut apua etsimisessä.
Nallu-ressukka on kestänyt ainakin 10-15 konepesuakin. Nyt Nallu on ilonamme täällä ja taas vanhoilla päivillään alkuperäisessä tehtävässään makuuhuoneen "koristeena".

Parivaljakko

Kaverukset

Haaste

Haaste tipahti "postiluukusta" jokin aika sitten ja nyt on oiva hetki vastata siihen.

"Ohjeet:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita ja haastaa haluamansa määrä bloggaajia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista."

Lauran kysymykset blogista Koiran haukuntaa minulle:

1. Mitä tekisit miljoonalla?
Alkuun menettäisin yöunet. Sitten jakaisin siitä tasasumman kaikille läheisilleni, seuraavaksi valitsisin jonkun tai joitakin avustuskohteita ja viimeksi jättäisin itselleni vararahaston omia tarpeitani varten.

2. Kaupunkikämppä keskustassa, rivitaloasunto metsän reunalla vai omakotitalo maalla?
Unelma olisi ilman muuta omakotitalo maalla. Miljoonalla se voisi toteutuakin...

3. Millaisena koiranomistajana näet itsesi?
Ihan hyvänä, mutta liian tunteellisena ja herkkänä. Olen aina ollut, jo lapsesta lähtien, hyvin kiltti eläimilleni, en ole koskaan huutanut, enkä suuttunut koirilleni tai lyönyt enkä rankaissut koiriani. Kasvattanut vain kiitoksella ja kehulla, olen todennut ne parhaaksi tavaksi kasvattaa koiraa.
Jos olisin kovempi tai vahvempi luonteeltani, voisin kuvitella tekeväni aktiivista eläinsuojelutyötä, mutta en näillä eväillä...

4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
Laiskanletkeä. Rutiineja, joista pidän, esim. päiväkahvi. En ole aktiivinen enkä menevä, vaan enempikin kotikissa.

5. Vahditko blogisi kommenttien julkaisua, jos niin miksi?
Välillä olen käyttänyt kommenttien hyväksymistoimintaa, koska sain roskapostia ulkomailta sekä mainoskommentteja kotimaasta.

6. Kuinka pitkä olet?
174 cm. Nykyään väittävät, että ainoastaan 173 cm, mutta en ole samaa mieltä. Eihän minusta ole senttiä poisleikattu eli jossain se kadonnut sentti on, ehkä olen mennyt vähän lyttyyn, mutta pidän silti itseäni 174 senttisenä, se on piilosentti se yksi.

7. Onko sinulla ollut jossain vaiheessa koirasi kanssa jotain ongelmia?
Kyllä. Ensimmäinen koirani rikkoi kaiken, sohvatyynyt ja parvekkeen oven, oman koirankoppinsa, sekä  kengät, hatut ja matot. Viliä edeltävät koirat tappelivat ja siitä selvittiin kastroimalla nuorempi koira. Vilin kanssa on ollut vain terveydellisiä ongelmia, kutinaa ja kortisonia, anaalirauhasen paiseita yms. Nykyään pärjätään onneksi jo aika hyvin aikaisempaan verrattuna.

8. Tuhlaatko viimeiset rahasi ennemmin koiraasi kuin itseesi?
En. Ainoastaan siinä tapauksessa, että koiralta on ruoka loppu tai tarvitsee välttämättä esim. eläinlääkäriä. Mitään turhanpäiväistä en osta viimeisillä rahoillani koiralleni, korkeintaan itselleni. :)

9. Koetko koiranpidon rajoittavan elämääsi?
En koe. Olen tottunut lapsesta lähtien jakamaan kotini ja elämäni koiran kanssa, joten koen koiran luonnollisena lisänä elämässäni enkä rajoituksena. Koirani saattaa kyllä rajoittaa muita ihmisiä tulemasta kylään, esim. koira-allergikkoja. Se on harmi.

10. Huonoin luonteenpiirteesi koiran omistajana?
En ole tarpeeksi ahkera siivoamaan eli koirankarvoja on joka paikassa.

11. Milloin olit viimeksi ylpeä koirastasi, miksi?
Olen jatkuvasti ylpeä Vilistä, käyttäytyy siivosti kotosalla, ei hauku mitään naapuruston ääniä eikä häiriköi.  Ulkona olen ylpeä siitä, että Vili antaa auliisti lasten ja aikuisten silitellä itseään, eikä hypi eikä hauku.


Yksitoista seikkaa minusta.
- tykkään kirjoittaa, lukea ja tehdä käsitöitä
- tykkään ihmisistä, eläimistä ja luonnosta
- tykkään pohtia asioita
- tykkään makeasta, vaikka se ei minulle sovi
- olen ronkeli ruuan suhteen
- en osaa kokata paljon mitään
- olen melkein 100% vegetaristi, kylässä syön sitä, mitä tarjotaan ja joskus harha-askelia kotonakin
- en omaa tyylitajua, en meikkaa, en harrasta sisustamista
- kammoksun puhelimessa puhumista, haluan nähdä keskustelukumppanini
- olen sovitteleva, en tykkää riitelystä
- tykkään sananlaskuista, aforismeista, viisauksista, elämänohjeista

Haastan kaikki, jotka haluavat tulla haastetuiksi. 

Samat kysymykset, kuin mihin minä vastasin.

Vilin kuulumisia

Vilin vaiheet ovat viime aikoina olleet vaihtelevaisia. Jossain vaiheessa, väsyneenä liian aikaisiin herätyksiin Vilin taholta, päätin kokeilla niitä elliltä saatuja omeprazoleita. Annoin Vilille kolmena iltana sen sovitun puolikkaan eli 5 mg, illat ja yöt sujuivat hyvin, mutta päivät eivät. Vili oli jo heti aamusta levoton, vaelsi ympäriinsä, istuskeli ja nuoleskeli huuliaan. Iltaa kohden rauhoittui. Tämä toistui siis kaikkina kolmena päivänä, jolloin oli edellisenä iltana saanut sitä vatsahappolääkettä. Päätelmä oli siis, että Vili ei tarvitse mitään happolääkkeitä, kysymys ei ole ollut närästyksestä.

Sitten lääkkeen antaminen lopetettiin ja siitä saakka Vili on voinut loistavasti. Vilistä tuli leikkisä, iloinen, ulkona kävelee tosi pitkiä lenkkejä, komean ylväästi häntä oikein korkella selän päällä. Haistelee, potkii maata, haukkuu perään. Osansa tähän kaikkeen on vissiin narttujen juoksut. Onneksi ei sentään sisällä voihki juoksunarttujen perään, vaan on ihan iisi ja purkaa tarmonsa leikkeihin.

Ystävänpäivän illan kunniaksi Vili tempaisi. Poika oli nukkumassa makuuhuoneessa, nukkui yllättävän pitkää pätkää. Me vanhukset olimme olohuoneessa ja töllötimme televisiota. Jossain vaiheessa Vili ilmestyi sinne unenpöppöröisenä, käveli suoraan meitin siniselle pikkuplyysimatolle ja liritteli siihen pissat kyykistyen kuin tyttökoira, loppua ei tullut ennen kuin Vili nostettiin pois.
Isäntä lähti siltä istumalta äkkiä Vilin kanssa ulos. Siellä Vili päästi kahteen kertaan vielä niin pitkät pisut, että vana valui ajotielle asti. Tankki ei ihan vieläkään tyhjentynyt, vaan merkkauksiin riitti vielä liruja.
Tällaista tapahtuu Vilille noin kerran vuodessa. Tämä oli ensimmäinen kerta täällä uudessa kotimaassa. Oliko Vilin rakko nukkuessa ehtinyt täyttymään niin, että hanat vaan aukesivat, vai liittyikö tämä pissailu johonkin muuhun? Vilillä on oikea seurapiirirakko, ollut jo ihan pennusta asti, aamuisin ei ole lähes koskaan kiire ulos, vaan Vili voisi ongelmitta ihan hyvin nukkua kello 9 tai 10 asti.

Ostoskeskuksen takapihalta,
jossa pidetään 2x viikossa toria,
löytyi uusi kaveri.

Vilin ruokavalio on mukautunut jotenkin, en kuitenkaan ole siihen tyytyväinen. On aivan liian yksipuolista, mutta ehkä kuitenkin alku johonkin parempaan. Peruna on out. Uskomatonta. Peruna kelpaa ainoastaan keitoista ongittuna, mutta ei ollenkaan enää keitettynä ja muussattuna. Liha on nykyään sentään raakaa, naudan- tai kalkkunan jauhelihaa, possunlihaa kun ei saa antaa raakana täälläpäin maailmaa. Hepanlihaa ei olla vielä lähikaupoista löydetty muussa muodossa kuin lasagnessa... Harvakseltaan syö kanansiiven. Luista ei välitä. Kalaa ei syö. Kanasta ei tykkää. Eli hyvin yksipuolista. Se, mikä menee nykyään perunan tilalla lisukkeena, jääköön mainitsematta. Jos kertoisin, saisin kaikkien moitteet päälleeni. Saatte arvata, jos haluatte.

Vai pitäis mun syödä terveellisemmin?
Eiks riitä, ett kuppi  tyhjenee?

Olen muuten tyytyväinen Vilin vointiin, laiha ruipelohan se on nykyään, mutta paino ei sentään laske, joten kai se 7,5 kg on Vilin uusi aikuispaino. Tosin salaa pelkään taas uutta muutosta huonompaan. Niinhän se on Vilin kohdalla tähän asti aina ollut, että aikansa menee oikeinkin hyvin ja sitten tulee takapakkia. Yritän kovasti elää tässä päivässä ajattelematta tulevia, muuten menee hukkaan ilo nykyisestä. Carpe diem.
Tassuja ei kirputa, ei raavi, ei oksentele, korvat ovat puhtaat eikä silmät vuoda, vatsa toimii hyvin, on reipas ja hyväntuulinen, mitä tässä enempää toivoisikaan? Jospa osaisin olla tähän tyytyväinen, vaikka muutama toive olis kyllä vielä mielessä...

Onks muns jottai valittamist vai?