Mörköjen matkassa

Painajainen jatkui, onneksi kuitenkin eri tavalla kuin pelkäsin.
Torstaina kirjoitin edellisen huoahtamispostaukseni. Torstaipäivä kuluikin mukavissa merkeissä. Vili sai ensimakua raakaravinnosta, päivän mittaan söi yhden kananmahan, yhden pilkotun 70 g kanansiiven, naudan jauhelihaa pienen määrän sekä lisukkeeksi normiruokaansa eli kypsää jauhelihaa+perunaa+munaa. Ruokintamuutoksen evääksi sai yhden Inupekt Forte tabletin. Sitä oli tarkoitus antaa muutamana päivänä ruuansulatuksen tueksi.

Ja mitä toikaan perjantaiaamu tullessaan? Vili oksensi aamulla kaksi kertaa ihan pienen määrän epämääräistä liejua. Sen jälkeen poika vetäytyi kirjoituspöydän alle nukkumaan. Ulkona kävi vain pikapissalla, häntä roikuksissa ja heti takaisin kotiin, nukkumaan. Vain vettä käväisi juomassa. Näin sujui koko perjantai.

Entäs lauantai? Toiveikkaina odotimme Vilin olevan entisellään, mutta niin ei käynyt. Ainoa muutos oli, ettei enää mannut kirjoituspöydän alla, vaan keskellä lattiaa. Kuin raato. Ei edes vesi  maistunut. Muistelin ohjetta Mauri-sedältä ja Vili sai jauhelihalla höystettyä vettä ensin millin ruiskulla suuhun muutamia kertoja, myöhemmin joi itse koko vesikuppinsa tyhjäksi. Makoilu ja osallistumattomuus jatkui ja olimme aika maassa itsekin. Näitä oireita en enää yhdistänyt siihen possunlihavirukseen, joten se huoli oli poissa. Olimme kyllä ymmällä. Eläinlääkärille menoa pohdimme ja itse olin sitä mieltä, että maanantaina sitten, jos ei olotila muutu ja viikonloppuna päivystykseen, jos tila pahenee. Ruokaa veimme kuonon eteen, mutta se ei saanut mitään reaktiota aikaiseksi.


Muistelin, että letuista Vili tykkää. Ihan hurjan paljon. Tein nimittäin lokakuussa pitkänpitkästä aikaa lettuja itselleni ja Vili innostui niistä ihan mielettömästi. Vilille letut olivat uusi makuelämys, ei ollut aikaisemmin sellaisia saanut. Vaikka aina välillä on ollut epäilys vehnäallergiasta, niin päätimme silti antaa Vilin syödä lettuja niin paljon kuin haluaa, taka-ajatuksena, että sittenpähän selviää, onko aihetta vältellä vehnää. Silloin ei mitään selkeää oireilua tullut, mutta vehnän suhteen jäimme hieman epävarmoiksi, koska olimme typerinä koiranomistajina antaneet muutakin, joka ilmeisesti aiheutti harmia.

Nyt sitten päätin kokeilla letuilla, josko Vili palaa takaisin "elävien" kirjoihin. Heiluttelin letunpalaa lattialla uinuvan Vilin nenän edessä ja kas kummaa, Vili kiinnostui letuntuoksusta.
Kello 15.30 Vili pomppasi pystyyn, häntä komeasti taas selän päällä ja lähti etsimään ruokaa, matkalla keittiöön poimi kaikki lattialla olevat muruset suuhunsa ja sitten poika söi lettuja koko illan ja osittain seuraavanakin päivänä. Vili oli virkeä, mutta ei halunnut lenkkeillä sentään ostoskeskukseen asti. Saas nyt sitten nähdä, miten vehnä vaikuttaa, Vili kun nyt ei saa mitään purutikkuja enää eikä muutakaan epämääräistä.

Sunnuntaina Vili sai syödäkseen ihan normiruokaansa taas, kypsää lihaa perunan kera. Odotimme mielenkiinnolla Vilin vatsan toimivan, kun sellaista ei ollut tapahtunut kuin torstaina viimeksi. No, odotuksemme palkittiin runsain määrin, Vili on siis eilisestä lähtien tehnyt joka ulkoilulla sellaisen lehmänlantaläjän, että kotona on pitänyt pestä Vilin villahousut. Kyseessä ei siis ole ripuli, vaan koostumukseltaan lehmänläjää muistuttava aikaansaannos. Inupekt Fortea on nyt annettu päivittäin. Nyt sitten odotetaan, että tuo vatsantoiminta vakiintuu ennalleen eli Vilille tyypilliselle "prinssinakkitasolle".


Maanataita eletään nyt. Vili on nukkunut yönsä taas hyvin, ruokahalu hyvä, kävi jopa tsekkaamassa ostoskeskuksenkin. Luulisi jo, että letuista olisi tullut jokin reaktio, jos olisi vehnäallergiaa, mutta Vili ei rapsuttele ollenkaan eikä edes kiehnaa kuonoaan, korvat ovat puhtaat eivätkä silmät vuoda.

Mikä meni pieleen tuossa raakaruuan aloituksessa? Kannattaako enää edes jatkaa kokeilua? Pakkasessa odottavat kanansiivet, -mahat ja jauheliha, (ei kuitenkaan possua!).