Sivut

maanantai 27. toukokuuta 2013

Seinävaate "Vili"


Malttamattomina odotellaan postin tuovan seinävaateen, 
jossa on meidän oma Vili, ikuistettuna ikiajoiksi!


Vili / Made in Peikkokukkula

Kulkukoiran kirppu
kirpeästi nipistää.
Siitä koira tietää,
ettei koskaan yksin jää.

Pikkuinen on kirppu,
Ja tosi äksypäinen,
mutta eipä kulkukoira
ole yksinäinen!

*

Luulen,
sanoi mäyräkoira,
joka mielellään söi runoja, että
runo on maukkaampaa kuin luu.
Niin minä luulen luista,
 ja runoista ja muista.
Sitten se repi runokirjan
ja kaikki runot nieli,
latki kupillisen vettä,
sillä runoista kuivui kieli.


runot Hannele Huovi
kopsattu Peikkokukkulalta



10 kommenttia:

  1. Onpa mainion näköinen. Me odottelemme kanssa Chileläistä huopa-Ossia. Katsotaan, minkälaisen veitikan me saamme. Minulla ei ole kuvaakaan vielä. Laitetaan Chilen Ossi kanssa blogiin, kun saapuu. Vili on ihan esikuvansa näköinen, komia ja söötti. Terveisiä täältä Suomesta, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas sattui hauskasti! Minunkin mielestäni Vili on ihan onnistunut, tekijä sanoi, että ei ole koskaan aikaisemmin vielä tiibetinspanielia tehnyt, kerta se on ensimmäinenkin ja ihan onnistunut tuli. Terveisiä sinne kesäiseen Suomeen täältä koleasta "etelästä"!

      Poista
  2. Ihana värikäs Vili!
    Kyllä tuosta tosiaan Vilin tunnistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja erityisen kivaa, että Vilin iloinen ilme on päässyt esiin eikä se nyrpeän ylväs perusilme. :)

      Poista
  3. Kyllähän jokaisella koiruudella on oltava oma seinävaate. Tosi hieno tuli Vilinkin kuvasta. Meillä ollaan edelleenkin ilahtuneita omastamme. Kyllä peikkokukkulalla osataan.
    Aurinkoisia päiviä vililään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, tuo seinävaate on vähän niinkuin sukuvaakuna. Ja se on kivaa, että se ei ole tusinatuote, vaan yksilöllinen, ainutlaatuinen.
      Kiitos aurinkoisista päivistä, niitä odotellaan kovasti jatkuvan sateen jälkeen!

      Poista
  4. Hieno seinävaate - onpa iloiset värit ja terhakkaan näköinen tipsu! t. Laura ja Mauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa tuo iloisen värinen seinävaate tuo iloa meidän olohuoneesemme. Innostun toisinaan ihan hurjasti jostain, kuten nytkin näistä seinävaatteista ja heti oli pakko sellainen tilata, kun eräässä blogissa moisen näin...
      http://ramiero.blogspot.de/2013/05/paivien-paiva.html

      Poista
  5. Vimpanpäälle upee ja mallin näkönen. Ihaillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä. Jees, ihaillaan yhdessä. :)

      Poista