maanantai 18. kesäkuuta 2012

Lapsuusmuistoja osa III

Radio oli koko lapsuuteni ajan se tärkein ja ainoa kodin viihdekeskus. Se kertoi uutiset muutaman kerran vuorokaudessa, sieltä kuunneltiin urheilukilpailut ja lapsille oli omat ohjelmansa.
Ollessani lapsi ja vielä kun olin nuori koululainen, ei radio tarjonnut paljonkaan musiikillista nautintoa. Ei ollut olemassa sävelradiota, eikä ohjelmaa ympäri vuorokauden. Aikamerkki tuli usein ja säätiedoitukset myös. Muistaakseni klo 23 toivotettiin jo hyvää yötä kuuntelijoille. Radiokuuluttajina olivat mm. Carl-Erik Creutz ja Hugo Ahlberg.

Seuraavassa koosteessa uutisia heinäkuulta 1960, mm. uutinen Kennedystä sekä Lauantain toivottujen levyjen alkua ym.



Lauantaisin tosin soitettiin Lauantain toivottuja levyjä, ensimmäinen puolituntinen klassisia ja vakavamielisiä sävelmiä, toinen puolituntinen iskelmämusiikkia. Siinä kaikki. Toiveet sinne radiolle lähetettiin postitse, kortteina tai kirjeinä. Lähetysaika oli aina klo 17 ja klo 18 soitettiin ns. ehtookelloja, varsinainen pyhänvietto alkoi.

Harmony Sisters'in Kodin kynttilät soitettiin lähes joka kerta toivottujen laulujen ensimmäisellä puolituntisella. Siksi se on jäänyt erityisesti mieleeni. Näin vanhempana ajateltuna se onkin hyvin kaunis laulu.



Levysoitin oli se väline, joka tarvittiin runsaampaan musiikin kuunteluun. Meillä ei sellaista ollut, onneksi vanhempi veljistäni oli hyvä laulaja ja niin sain jo pikkulapsena kuunnella aitoa, elävää laulantaa.

Juuri ennen sitä toista puolituntista soitettiin usein Tapio Rautavaaran Isoisän olkihattua. Kevyt lasku kevyempään osioon...







Radion lastenohjelmista tärkein ja ehkä myös ainoa, oli Markus-sedän lastentunti. Se lähetettiin aina torstaisin ja jokaisessa lähetyksessä Markus-setä kehoitti lapsia olemaan kilttejä ja syömään kaurapuuroa. Lastentunti oli viikon kohokohta ja muistan pohtineeni, miten se Markus-setä ja kaikki ne lapset mahtuvat niin pieneen radioon... Ne olivat Markus-sedän viimeisiä työvuosia ja minulla oli onni päästä niistä osalliseksi.

Lastentunti Lahdessa 1956

Radiosta kuunneltiin myös kuunnelmia. Muistan sellaiset kuin Hyvää iltaa, nimeni on Cox ja Pekka Lipposen ja Kalle Kustaa Korkin seikkailut. Ne olivat jaksosarjoja ja jännityksellä sai aina odottaa seuraavaa osaa. Varsinkin salaperäisellä äänellä lausuttu hyvää iltaa, nimeni on Cox, jolla ohjelma aina alkoi, sai jännityksen väreet kulkemaan. 

Lastenlauluja

Georg Malmsténin lastenlaulut olivat todella kivoja lauluja. En ymmärrä sitä, että niitä ei enää nykyään lauleta eikä soiteta juuri lainkaan. Luulisi lastenlaulujen olevan ikuisia, polvelta toiselle periytyviä.



Ragni Malmstén, isänsä tytär, tulkitsi useita isänsä lauluja. Kaikissa Jori Malmsténin lastenlauluissa oli voimakasta tulkintaa mukana ja niihin lasten oli helppo eläytyä. Videoita ei ollut ja vain ääni radiossa välitti laulujen sanomaa. Lauluja kuunnellessa saattoi tuntea pelkoa, jännitystä, iloa ja onnea, tunteita puhuttelevia ne olivat kaikki. Karhunpoika sairastaa-laulu sai elämäni ensimmäiset myötäelämisen kyyneleet virtaamaan.

Karhunpoika sairastaa,
häntä hellikäämme
lääkkehillä hoidelkaa 
Nalleystäväämme 
uni paras lääke on 
sitä nauttikaamme 
Nalleraukan kuntohon 
aamuksi jo saamme.



YLE:n arkistoista löytyi vanhoja nauhoitteita, olkaa hyvä, kuunnelkaa:
Kolmesta possusta liikennelauluun
Mikkihiiren seikkailut

Lasten liikennelaulu, jonka osaan vieläkin kokonaan ulkoa

Valppain mielin muista sä aina
vaaroja liikenteen.
Kaikki säännöt mieleesi paina,
paina ne tarkalleen.
Säännöt ne vasta auttavat lasta
turvassa kulkemaan.
Vältä vaaraa uhmailemasta,
sääntöjä seuraa vaan.

Muista aina: Liikenteessä
monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli se on
turva verraton.

Suojatietä muista sä käyttää,
se kadun poikki vie.
Valkoviiva ohjaa ja näyttää
missä on suojatie.
Niin vasemmalle, kuin oikealle
katsahda sittenkin,
silloin et jää auton alle
tiesi on turvaisin.

Muista aina...

Kaupunki on kauhean suuri,
joskus se eksyttää.
Ällös pelkää on apu juuri
poliisisetä tää.
Hän voipi vaikka neuvoa, taikka
muutenkin auttaa niin.
Siinä missä on paha paikka,
turvaudu poliisiin.

Muista aina...

Leikitellä ei pidä tiellä,
sen sinä muistat kai.
Monta kertaa leikit ne siellä
hirveän lopun sai.
Äitikin uottaa, toivoo ja luottaa
lapsia koulustaan.
Ei saa huolta äidille tuottaa
tuhmilla tempuillaan.

Muista aina...

Suojelusenkelitaulu löytyi lähes joka kodista

Vesa-Matti Loirin versiona vanha Maan korvessa kulkevi lapsosen tie



Kipparikvartetti: Puttepossun nimipäivät



Klippi on Markus-sedän läksiäisjuhlasta 30.12.1956 Messuhallista.
Markus-sedän läksiäisjuhla radioitiin suorana. Markus-setä eli Markus Rautio ehti työskennellä Yleisradiossa 30 vuotta. Hän aloitti kuuluttajana radiossa vuonna 1926. Parhaiten Markus Rautio tuli tunnetuksi Lastentunnin Markus-setänä.

Lapsuuteni iskelmämusiikkia

Kiitos veljieni, musiikkimaailmaani kuuluivat myös iskelmät. Itse en ollut sen ikäinen, että olisi oikeasti kiinnostanut, mutta lähes aikuiset veljet toivat iskelmät kotiimme. Kun olin murrosikäinen, soivat radioissa jo aivan toisenlaiset sävelmät, nämä muistiin jääneet muutamat esimerkit tässä ovat kuitenkin olennainen osa musiikillista varhaislapsuuttani.

Tuula-Anneli Rantanen, turkulainen iskelmätähti: Teksasin keltaruusu




Brita Koivunen: Suklaasydän




Valitettavasti seuraavat kaksi videonpätkää eivät enää ole käytössä.

Annikki Tähti: Muistatko Monrepos'n
Tämä oli vanhemmilleni tärkeä iskelmä, Viipuriin oli jäänyt juuri perustettu koti, kun sota pakotti jättämään kaiken ja lähtemään äkkiä turvaan.



Annikki Tähti: Kuningaskobra



Televisiota ei lapsuudessani ollut vielä kenelläkään. Ollessani 12-14 vuotias, hankkivat useat tuttavaperheet ensimmäisiä televisioitaan, mustavalkoisia tietenkin. Heidän luonaan istui koko naapurusto sohvalla töllöttämässä tätä inhaa vempelettä. Monissa kodinkoneliikkeitten ikkunoissa oli mainosmielessä televisio, joista voi kadulla seisten seurata "elävää kuvaa".
Itse olin kaverini luona sinä perjantai-iltana, jolloin presidentti Kennedy murhattiin. Katsoimme heidän televisiostaan Tohtori Ben Casey-nimistä amerikkalaista lääkärisarjaa, kun ohjelma keskeytettiin ja kerrottin siitä ampumistapauksesta. Silloinkin oli olohuoneen sohva täynnä naapureita, joilla ei ollut vielä televisiota, kuten ei meilläkään.


Olavi Virta: Sokeripala 

Oi, jos kaunis kultaseni
Oisit ruusupuu,
Itse sua hoiteleisin
Eikä kukaan muu,
Pitäisin sun akkunalla,
Että sanois kansa:
"Parhaimmalla paikalla
Hän pitää rakkaimpansa."

Oi, jos oisit kultaseni
Kissanpentu vain,
Illoin saisit unen päästä
Kiinni polvellain,
Silittäisin päätäsi ja
Sievää nöpönenää,
Enkä sua luovuttaisi
Kenellekään enää.

Oi, jos oisit kultaseni
Soker'palanen
Pitäisin sun piilossa vain
Salaa suudellen.
Mutta voi, voi surkeutta
Voi, voi tätä pulaa,
Suudelmista suloisista
Saattaisit sä sulaa!

Oi, jos oisit kultaseni
Helmi syvän veen,
Hellästi sun sijoittaisin
Kultasormukseen.
Sormessani hurmaavinta
Hehkuasi loisit,
Yksinäiseen sydämeeni
Onnentunteen toisit.

Olavi Virran olen tavannut ihan livenä hänen viimeisinä vuosinaan. Hän esiintyi Tukholmassa suomalaisten tansseissa, itse olin Ruotsissa ekassa oikeassa työpaikassani, vanhusten hoitolaitoksessa. Olavi Virta piteli tanssisalin pylväistä kiinni, humalassa kun oli ja se oli kaikki niin surullista. Hienoääninen mies ja niin se viina vaan hänetkin vei.

Oli  ne aikoja, kun niitä nyt muistelee. Runsautta ei ollut ohjelmatarjonnassa, eikä kyllä missään muussakaan asiassa, mutta nykyajan liiallinen tarjonta kaikessa on se toinen ääripää. Liika ei tee asioista parempaa, olisikohan vähäinen niukkuus aina se parempi vaihtoehto?


15 kommenttia:

annamari kirjoitti...

Nämä muistelmasi on niin ihanaa luettavaa! <3 Monet niistä tuovat mieleen isäni ja edesmenneen äitini kertomukset heidän lapsuudesta. Markus-setä taisi tosiaan olla "kova" juttu! ;)

Minun aikaankin vielä kuunneltiin radiosta kuunnelmia. Noita Nokinenän seikkalut ovat niistä unohtumattomimpia. Niitä saisi muuten ostaa ainakin äänikirjoina.

Vanhin siskoni muistelee myös usein, kuinka meille tuli ensimmäinen televisio 60-luvulla. Minä en sellaisesta ajasta tiedä mitään, mutta muistan kyllä hyvin, kun televisiossa oli tasan kaksi kanavaa, ykkönen ja kakkonen.

Muistan myös yhden lauantain, jolloin telkkarista oli tulossa Peppi Pitkätossu -elokuva. Äitini kauhuksi meidän televisio hajosi perjantai-iltana. Äiti oli todellinen Astrid Lindgren -fani ja hän halusi ehdottomasti nähdä ko. elokuvan ja halusi myös, että minä nään sen. <3 Lauantaiaamuna minä, isä ja äiti matkustimme siis keskustan Stockmannille ostamaan uutta televisiota. Sellainen löytyikin onneksi ja isä sai sen vielä "asennettua" juuri ennen kuin elokuva alkoi. Oi, sitä onnea! <3 (Hmm.. ja tänä päivänä silloisella pikkutytöllä on mäyräkoira nimeltä Peppi ;D)

Terkkuja teille kaikille sinne Vililään ja mukavaa juhannusviikkoa! <3

Tiia kirjoitti...

Hihhii, oli ihan tuttuja noi lastenlaulut varsinkin, äiti on lauleskellut meille paljon (ja lauleskelee vieläkin... :D) oman lapsuutensa lastenlauluja. Ja on mun vanhemmilla joku älppärikin, missä on noita "kultaisimpia" lastenlauluja.
Pitäiskin kuunnella se joskus.

Mä pidin pienenä tosta Suklaasydän-laulusta, ja samaten siitä, missä lauletaan "oi jos oisit kultaseni sokerpalanen" ja sitten se sokeripala sulaa kun sitä pussaillaan liikaa. Kukaan mun kaveri ei myönnä koskaan kuulleensa kumpaakaan niistä, ihmeen moderneja. Ja mäkin olen siis kumminkin "jo" 1984 syntynyt.

HooPee kirjoitti...

Tuota sokeripala-laulua veljeni lauleskeli myös, siinä on oikein ihanat sanat ja se oli monien huulilla se laulu.
Sinä oletkin onnellisessa asemassa, kun nuo vanhat biisit kuuluvat lapsuuteesi, voit viedä perinnettä eteenpäin, sitten aikanaan omillesi.

HooPee kirjoitti...

Kuule, iän lisääntyessä ovat kaikki lapsuusmuistot kullan arvoisia, silloin, kun on aikaa muistella menneitä. Nuorempana elämä on niin kiihkeää ja täynnä niitä kuuluisia ruuhkavuosia, mutta ootas, kun niistä selviää, niin sitten palaavat monet kaukaiset muistot mieleen.
Jos moni vanha on parempi kuin uusi, niin vanhat eli ne ensimmäiset televisiot olivat kyllä kurjia vehkeitä, kuva lähti pystysuunnassa pyörimään juuri elokuvan jännimmässä kohdassa ja sitä sai yrittää pysäyttää television takana olevasta nappulasta. Eikä ollut kaukosäätimiäkään. Siis nykyteeveet ovat kyllä huippuja noihin ensimmäisiin verrattuina.
Eikä nykyään pelotella, missä valaistuksessa telkkua on katsottava ja miltä etäisyydeltä.

Liftari kirjoitti...

Minä en muista Markus-setää, vaikka meillä ei niin suurta ikäeroa olekaan. Tai sitten en vaan ollut kiinnostunut hänestä. Kylli-täti sen sijaan oli jotain ihmeellistä. Että joku osasi maalata ja kertoa satua samaan aikaan. Myöhemmin aikuisena sitten luin hänestä, aikamoinen persoonallisuus ja rohkeakin nainen. Astrid Lindrgrenin tarinat olen lukenut sadat kerrat niin itse kuin tyttärenikin. Välillä oikein harmittaa kuinka vähän ehdin/jaksan lukea tänä päivänä. Joskus kauan sitten oikein ahmin kirjoja. Lapsena en muuta tehnytkään kuin painoin fillarilla kirjastoon, kirjastokortti oli aivain taikamaailmaan. En olisi millään jaksanut odottaa aikuisten puolelle pääsyä.

Sen muistan ihan lapsuudesta, kuinka äiti teki käsitöitä kaikkien istuessa lauantaisin kuuntelemassa Kankkulan kaivoa, Pekka Lipposta jne. Noista videoklipeistä minua liikutti aivan erityisesti tuo Vesa-Matti Loirin tulkinta. Upea taiteilija minusta, pidän hänestä kyllä kovasti
Nämä sinun lapsuus/nuoruusmuistelosi tuo takaisin sitä aikaa jolloin olin lapsi itsekin. Sitä olen miettinyt usein, kuinka vähään olimme tyytyväisiä. Kuinka pienistä asioista sitä sai sen onnen tunteen. Kuinka turvallisempi olo oli itsellä kuin mitä lapsilla tänään. Maailma on nyt niin toisenlainen, hektinen ja kiireinen. Kaikki tiedetään kaikesta ja tavarapaljous tulvii silmille. Ja tuntuu siltä, että onnellisuus on enää vain harvoin tunnettu tunne. Se on surullista.
Pitäisi osata itsekin pysähtyä ja miettiä mikä on tarpeellista mikä ei. Minulle onnentunne tulee omasta tyttärestä, Essistä ja perheestä yleensä. Ja niistä kaikista pienistä asioista jotka siihen tavalliseen arkeen liittyy ja niihin tekemisiin joita on varaa tehdä.
Noista sinun lapsuusmuistoistasi saa kyllä kimmokkeen mennä Logomon näyttelyyn katsomaan valokuvia vanhasta Turusta.
Noita Nokinenän muistan minäkin. Marja korhosen huippurooli. Ihana. Ja ne Lasse Pöystin iltasadut. Niitä on kuunneltu lapsen kanssa, mutta kyllä olivat ihania minunkin korvissani.

Hyvää juhannusta Vililään Essilästä toivottaa
Maija ja kolmen kopla

HooPee kirjoitti...

Lapsena jo muutaman vuoden ikäero aiheuttaa erilaisia muistoja. Markus-setä jäi eläkkeelle jo 1956, joten minä muistan hänet alkulapsuudestani, kouluun mentyä ei satutunnit enää kiinnostaneet. Sinä taisit imeä tuttia vielä silloin Markus-sedän viimeisten lähetysten aikana...
Kylli-tädin muistan hyvin, en kylläkään lapsuudesta, se oli silloin television aikakaudella.
Sinne Logomoon olen minäkin haikaillut, kuulemma jos tunnistaa jonkun henkilön niistä valokuvista, niin ottavat sen tiedon mielellään vastaan. Ovathan ne kuvat ihmisistä, elämästä, arjesta eikä suinkaan rakennuksista.
Oikeassa olet, ei onni ole tavaran paljoudessa, se onni täytyy löytää elämästä, ei sen puitteista. Onnellisuus on sisäinen olotila.
Joskus mietin, onko nykynuorilla aikaa etsiä sitä onnellisuutta vai eletäänkö vain eteenpäin kuin huumassa huomaamatta elämän todellisia arvoja. Pysähtyminen ja aikaa ajatella, kuunnella sisintään, sitä oli ennen vanhaan yllin kyllin, enemmän kuin tarpeeksi, mutta se oli varmaan ihan hyödyllistä se.

Marja-Leena kirjoitti...

Minäkään en ole kuullut Markus-setää. Kerkisi olla jo viitisen vuotta eläkkeellä ennenkuin itse synnyin. Tuollaiset oman seudun vanhat valokuvanäyttelyt ovat aivan mielettömän hienoja. Kävin yhden kaverini kanssa valokuvanäyttelyssä, jossa oli aivan valtavankokoisia kuvia 1900-luvun alun Helsingistä. Ihan pikkuisen oli erinäköistä.... M-L

HooPee kirjoitti...

Niin, ettehän te nuoret ole voineet kuullakaan Markus-setää, voi kuinka tunnenkaan juuri nyt itseni ikivanhaksi...
Minä olen myös rakastunut oman kotikaupunkini menneisyyteen, ihaniin valokuviin ja kun annan mielikuvitukseni lentää, voin kuvitella itseni sinne viime vuosisadan alkuun kävelemään mukulakivikaduilla hevoskärryjen kulkiessa ohi.

Nettimartta kirjoitti...

Ihana aikamatka, kiitos! Sain hurjan tällin noin 10 vuotiaana päähäni ja suurin osa lapsuudenmuistoista katosi siinä samalla. Kuitenkin sain muistojesi kautta monta mielukuvaa kiinni. Aivan mahtavaa! Nuo laulut tunnistin kaikki.

HooPee kirjoitti...

Lapsuusmuistot ovat aivan merkillinen asia. Mikä saa tietyt tapahtumat, vähäpätöisetkin, jäämään ikiajoiksi muistiin? Minulla on lapsuuden paras kaveri, jonka kanssa jaoimme tiiviisti ensimmäiset 8 vuotta elämästämme ja kun muistelemme niitä aikoja, huomasimme, että meillä on valtavan paljon täysin erilaisia muistoja niistä yhdessä vietetyistä ajoista. Ihmetystä on riittänyt.

Maria, mäyräkoiran ihminen kirjoitti...

Tiedätkö, vinkkaan nyt kyllä äidillenikin, että käy lukemassa näitä muistojasi...nämä ovat aivan ihania <3

HooPee kirjoitti...

Äitisi on kenties liian nuori muistamaan näitä samoja kuin minä, mutta ehkä nämä herättävät muistikuvia isovanhempien elämästä. Ilahduttaa, että haluat vinkata äidillesi!

Maria, mäyräkoiran ihminen kirjoitti...

Äiti on syntynyt 40-luvulla, joten uskon, että monet jutut kyllä tuovat muistoja ja muistumia mieleen :) Ihan en ole itsekään, tietenkään, eilisen teeren typy enää, valitettavasti ;)

HooPee kirjoitti...

No sitten ollaan saman vuosikymmenen produktiota äitisi kanssa. Arvioin sinut mielikuvissani 2-kymppiseksi, ihan mahdollista olisi...

Maria, mäyräkoiran ihminen kirjoitti...

Voi, olisinpa vielä, mutta meillä on jo seuraava sukupolvi parikymppistä, nimittäin rakas ainokaiseni, poikani :)